Julkkikset

Marjatta Sarpanevan elämä ei ollut helppoa taiteilijamiehen rinnalla: ”Minun epäkiitollisena tehtävänäni oli toimia järjen äänenä”

Marjatta Sarpaneva on ollut mukana suunnittelemassa suomalaisen designin helmiä, mutta hänen nimeään ei mainita yhdenkään teoksen yhteydessä. Muusan ja taustavaikuttajan rooli on ollut hänen oma valintansa.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Mirva Kakko

Marjatta Sarpaneva rentoutuu nikkaroimalla käyttötavaroita. – Äskettäin rakensin 1800-luvun sivustavedettävän sängyn alle pyörillä kulkevat vetolaatikot.

Marjatta Sarpaneva on ollut mukana suunnittelemassa suomalaisen designin helmiä, mutta hänen nimeään ei mainita yhdenkään teoksen yhteydessä. Muusan ja taustavaikuttajan rooli on ollut hänen oma valintansa.

Älä leikkaa hengen kyyhkyltä siipiä”, sanoi mieheni minulle usein turhautuneena, kun kielsin häneltä jotain, naurahtaa Marjatta Sarpaneva, 75, muistellessaan vuonna 2006 edesmennyttä aviomiestään, Timo Sarpanevaa Helsingissä sijaitsevassa Ravintola Kappelissa.

Moni muistaa Marjatan nimellä Marjatta Svennevig, jolla hän teki 1960-luvulla töitä mallina ja Lenita Airiston kokoaman lauluyhtyeen jäsenenä. Harva kuitenkaan tietää, että seurapiirirouvana tunnettu Marjatta oli mukana suunnittelemassa monia Sarpanevan muotoilu­klassikoista. Elokuussa julkaistiin hänen kirjoittama elämäkerta Timo Sarpaneva. Taide ja elämä, jossa hän kertoo avoimesti, millaista oli elämä työhön ja taiteeseen uppoutuneen muotoilijamestarin rinnalla.

– Eihän se mitään tasaista eloa ollut. Timon kanssa ei voinut ikinä tietää, mitä päivä toisi tullessaan. Ainakaan tylsää ei ollut koskaan. Hän oli täynnä yllätyksiä – ei aina positiivisessa mielessä. Minun epäkiitollisena tehtävänäni oli toimia järjen äänenä, Marjatta Sarpaneva muistelee.

Lue lisää: Muistatko Marjatta Svennevigin – köyhän tytön tie malliksi ja Timo Sarpanevan vaimoksi

Marjatta Sarpaneva oli mukana klassikoiden suunnittelussa

Timo Sarpanevan töitä, kuten Festivo-kynttilänjalkoja ja Tsaikka-laseja, löytyy monesta suomalaisesta kodista. Marjatta Sarpaneva osallistui muotoiluklassikoiden toteutukseen niin vahvasti, että Timo ehdotti, että he signeeraisivat teokset yhdessä. Marjatta pysyi kuitenkin mieluummin taustalla.

– Timo kantoi asiasta välillä kovastikin huonoa omaatuntoa. Piirsin Timon työt puhtaiksi luonnosten pohjalta. En kaivannut niihin nimeäni, koska ne olivat ensisijaisesti Timon töitä. Jos olisin tehnyt työt yksin, niistä olisi tullut toisenlaisia, Marjatta Sarpaneva kertoo.

Marjatta Sarpaneva oli työssään taitava. Pian sen huomasivat muutkin. Hänet kutsuttiin suunnittelemaan silmälaseja Instrumentariumille. Timo ei pitänyt siitä.

– Olin yhtäkkiä hänen kilpailijansa, ja se ei tuntunut hänestä hyvältä. Silloin kävi selväksi, etten olisi voinut luoda omaa uraani hänen rinnallaan. Minulle se sopi hyvin, koska minulla ei ollut suuria ambitioita. Olen luonteeltani introvertti enkä nauti julkisuudessa keikkumisesta, Marjatta kertoo.

”Jos työtä ei olisi ollut, olisin lähtenyt”

Muusaksi kutsumista Marjatta Sarpaneva ei ole koskaan kavahtanut, koska rooli on tuntunut luontevalta.

– Tietysti riippuu siitä, mitä muusalla tarkoitetaan. Minun käsitykseni mukaan muusa on nyrkit savessa taiteilijan takana raatava taustatyöläinen. Ei mikään ateljeessa harsoissa haahuileva hahmo, joka antaa inspiraatiota. Minulle muusan rooli sopi loistavasti, enkä usko, että olisin ollut missään tehokkaampi ja taitavampi. Olin juuri oikeassa paikassa, hän sanoo.

Suurinta nautintoa Marjatta Sarpaneva sai osallistuessaan lasiveistosten ja esineiden kaikkiin työvaiheisiin ideoin­nista valmistukseen.

– Se oli äärettömän antoisaa ja kiehtovaa. Oli hienoa saada olla mukana luomassa sellaista taidetta. Kun asiat alkoivat loksahdella kohdalleen, koko tehtaan työtiimin valtasi ihmeellinen hybris.

Työ ja taide pitivät pariskunnan yhdessä lähes viisi vuosikymmentä. Elämä tinkimättömän taiteilijan rinnalla oli ajoittain niin raskasta, että ilman työn tuomaa mielekkyyttä Marjatta ei olisi ehkä jaksanut.

– Jos sitä ei olisi ollut, olisin varmasti lähtenyt. Timon elämässä tärkeintä oli työ, ja työtoverit olivat hänelle läheisempiä kuin omat sukulaiset. Olen sanonut aikuiseksi varttuneille lapsillemme, että on suuri sääli, etteivät he koskaan nähneet isäänsä tehtaalla, jossa hän oli kuin eri ihminen. Kotona hän oli usein eksynyt ja kärttyinen. Timo rakasti lapsiaan, mutta kasvattajaksi hänestä ei ollut, Marjatta Sarpaneva muistelee.

Timo Sarpanevalla on neljä lasta, joista kaksi hän sai ensimmäisestä avioliitostaan sisustusarkkitehti Pi Sarpanevan kanssa. Marjatta on läheinen kaikkien Timon lasten ja lastenlasten kanssa.

– Toimimme kaikki kolme sukupolvea klaanina yhdessä. Olen mukana porukassa historiallisena hahmona. Tiedän tapahtumien ja taide-esineiden taustat ja koetan välittää sitä maailmaa muulle perheelle, Marjatta Sarpaneva sanoo.

Lue lisää: Legendaarinen bisnesnainen Kirsti Paakkanen 90 vuotta – tässä Kirstin loistava ohje: ”Pitää olla vahva oma tahto ja henkinen kantti”

X