Julkkikset

Masennuksen kanssa kamppaileva laulaja André Linman: ”Olen oppinut, että tähän ei kuole”

Tähdet, tähdet -ohjelmassa mukana oleva André Linman on viime vuosien aikana kärsinyt masennuksesta. – En vielä ole täydellisessä psyykkisessä kunnossa, mutta olen oppinut elämään asian kanssa ja pystyn toimimaan normaalisti, André sanoo.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Om-Arkisto

Tähdet, tähdet -ohjelmassa mukana oleva André Linman on viime vuosien aikana kärsinyt masennuksesta. – En vielä ole täydellisessä psyykkisessä kunnossa, mutta olen oppinut elämään asian kanssa ja pystyn toimimaan normaalisti, André sanoo.

One Desire -yhtyeen laulaja André Linman, 25, tuli aikoinaan tunnetuksi Sturm und Drang -yhtyeen keulakuvana. Kymmenen vuoden ajan yhdessä soittanut bändi lopetti vuonna 2014, kun kaikki yhtyeen jäsenet eivät enää halunneet jatkaa bändissä.

Bändin jäihin laittaminen ja keikkalavojen taakse jättämisen aikaan André ui syvissä vesissä masennuksensa kanssa.

– Masennusongelmien kanssa on mennyt vuosia. En vielä ole täydellisessä psyykkisessä kunnossa, mutta olen oppinut elämään asian kanssa ja pystyn toimimaan normaalisti, André sanoo.

Masennuksen kanssa kamppaillessaan hän ymmärsi, että mielenterveysongelmat eivät tarkoita samaa kuin elämän päättyminen.

– Kun näitä juttuja alkoi tulla minulle, luulin, että niihin kuolee. Sittemmin olen oppinut, että tähän ei kuole, vaikka joskus saattaa olla todella huono fiilis eikä jaksa nousta sängystä.

Tutuille Andrén masennus oli yllätys

Vaikka André on hetkittäin voinut todella huonosti, masennuksen merkit eivät ole näkyneet jokaiselle vastaantulijalle. Itse asiassa Andrén kertoessa masennuksestaan, moni tuttava on ollut yllättynyt.

– Minulle on sanottu, että sitä ei olisi ikinä arvannut, koska olen aina niin iloinen, André sanoo.

Tunteet näkyvät esiintyessä

André kertoo olevansa todella tunteellinen ihminen. Vaikka hän ei usein näytä tunteitaan muille, lavalla kaikki on toisin. André uskoo sen olevan hänen etunsa Tähdet, tähdet -ohjelmassa, jossa hän on mukana.

– Teen kaiken sydämellä ja fiiliksellä. Olen tosi kaukana robottilaulajasta, André sanoo.

X