Meeri Koutaniemen mukaan rakkaus ei merkitse jatkuvaa kiinni pitämistä: ”Minun on hyvä olla myös yksin”

Meeri Koutaniemi, 32, on matkustanut viime vuosien aikana noin 60 maassa ja tehnyt töitä ilman taukoja. – Nyt olen oppinut, että jaksaakseni minun on välillä irtauduttava, Meeri sanoo. Iloa hänelle antavat rakkaus puolisoon, tanssi ja kauniit vaatteet.

– Jokaisella täytyy olla vapaus toteuttaa erilaisia puolia itsessään, Meeri Koutaniemi sanoo.

Siksi maailmaa kiertävä, rankkoja aiheita kaihtamaton ja itsensä työssään likoon laittava dokumenttivalokuvaaja lähti mukaan tämän syksyn Tanssii tähtien kanssa -viihdeohjelmaan.

– Yksi puoli minussa on elämänilo, ja sitä tanssi merkitsee.

Tanssikisa tuli Meerin elämään myös täydelliseen aikaan. Hän tarvitsi irtiottoa työstään. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana hän on matkustanut noin 60 maassa. Hän on viettänyt kuukausia Meksikossa, El Salvadorissa, Brasiliassa, Myanmarissa, Thaimaassa, Irakissa, Iranissa, Etiopiassa, Keniassa…

Hän on seurannut muun muassa hiv-positiivisia miesprostituoituja, naisvankeja, etnisen puhdistuksen ja ihmiskaupan uhreja, ympärileikattuja tyttöjä ja ympärileikkaajia.

– Aikaisemmin olin huono pitämään työssä taukoja. Nyt olen oppinut, että jaksaakseni minun on välillä irtauduttava ja tehtävä jotakin aivan muuta. Tanssi on merkinnyt minulle aina vapautumista ja tuonut levollisuutta. Tanssi on vahva tapa tuntea olevansa elossa, Meeri sanoo.

Lue myös: Tanssii tähtien kanssa laittaa kilpailijat hurjaan rääkkiin – Meeri Koutaniemi ja Olli Herman ihmettelevät muutoksia kehossaan

Normien rikkoja

Myös pukeutuminen on merkinnyt Meerille aina iloa. Hän rakastaa värejä, pitkiä helmoja, hattuja ja kietoo päähänsä usein turbaanin. Meerin tyylissä näkyvät hänen matkansa. Vaatteet ovat usein matkamuistoja Aasiasta, Latinalaisesta Amerikasta, Lähi-idästä.

– Pukeutuminen on kokeilua, joka tuo kekseliäisyyttä ja leikkimielisyyttä arkeen. En mieti vaatteitani otsa rypyssä, vaan ne ovat yksi kanava, jonka kautta voin elää tätä elämää mielikuvituksellisemmin.

Meeri pyrki ilmaisemaan itseään vaatteilla jo pienenä tyttönä kotona Kuusamossa. Ala-asteen toisen luokan luokkakuvassa hän erottuu joukosta samettihatussaan.

– Olen halunnut aina rikkoa normeja. Jo kahdeksanvuotiaana ompelin itse vaatteita, jottei samanlaisia olisi ollut muilla. Olin ainut, joka jo silloin pukeutui pitkään hameeseen. Totta kai se herätti huomiota. Koulussa minua haukuttiin mustalaiseksi.

Teini-iässä Meerin pukeutuminen muuttui trenditietoiseksi. Siihen vaikuttivat hänen kolme vanhempaa siskoaan, jotka olivat jo muuttaneet pois kotoa. Kun he tulivat käymään Kuusamossa, Meeri imi vaikutteita heiltä. Lisäksi olivat musiikkivideot ja pop-tähdet.

– Pissiskulttuuri oli vahvaa maaseudulla. Minulla oli napapaita ja kasa valkoisia ja pastellinvärisiä housuja. Kun lähdin kouluun, mummoni huusi kauhuissaan, että vako näkkyy! Meeri muistelee ja nauraa.

Pissisvaihe oli hänelle, kuten monelle muulle saman ikäiselle tytölle, oman naiseuden kokeilemista. Vartalo muuttui.

– Tissejä minulle ei koskaan kasvanut, mutta takapuoleni levisi.

15-vuotiaana Meeri pääsi Rukan diskoon esitanssijaksi.

– Tanssin suurilla rakennustelineillä ison valospotin alla ylläni samanlaiset matalavyötäröiset, edestä nyöritettävät housut kuin Shakiralla.

Kaikkia tyylikokeiluja toteuttaessaan Meeri on ollut aina kirpputoreja koluava kierrättäjä. Hänestä on ollut ihanaa, kun muutaman euron löydöillä on voinut mullistaa ulkonäkönsä täysin.

– Rakastan vanhan vaatteen tarinallisuutta, hän sanoo.

– Nykyisin ostan käytettyä myös ympäristösyistä. Arvostan käsityötä ja siihen ammennettua persoonallisuutta. Sen takia käytän monen suomalaisen suunnittelijan ja käsityöläisen tekemiä vaatteita ja asusteita. He panostavat muotoon ja laatuun.

Kiitollisuuden oppitunti

Sisariinsa Meerillä on hyvin läheiset välit, vaikka nämä ovat häntä viisi, kuusi ja yhdeksän vuotta vanhempia. Heidän kauttaan hän sai vaikutteita, ja siskojen perässä hänellä oli myös kova kiire maailmalle.

Koutaniemen perheessä isä oli arkkitehti ja äiti psykologi. Koko perhe – Meerillä on myös kaksi veljeä – on ollut aina liikkuvaa lajia. Lähteminen tuli lapsille tutuksi viimeistään silloin, kun sisarukset muuttivat Kuusamosta muualle lukioon ja opiskelemaan.

Myös Meeri lähti Ouluun lukioon.

– Se oli kuitenkin liian lähellä Kuusamoa. Itsenäisyyden tarpeeni oli niin suuri, että lähdin kesken lukuvuoden Helsinkiin.

Meeri oli ollut koko peruskoulun musiikkiluokalla. Hänen oma instrumenttinsa oli poikkihuilu. Nyt hän onnistui järjestämään itselleen ylimääräisen pääsykokeen Sibelius-lukioon, jonne hänet myös hyväksyttiin.

Meeri nostaa muuton Helsinkiin yhä yhdeksi elämänsä isoimmista ja vaativimmista askeleista.

– Olin 16-vuotias, ja minulla oli yhtäkkiä vastuu itsestäni ja vapaus tehdä niin kuin haluan. Rahaa ei ollut paljon, mutta laskut piti maksaa. Hankin lisätienestejä kerran viikossa kotiapulaisena perheessä, jossa silitin, siivosin ja tein ruokaa lapsille.

Ensimmäisenä vuonna Meeri oli paljon yksin. Kesken lukuvuotta oli vaikea saada kavereita. Asunnon hän jakoi siskonsa poikaystävän kanssa.

– Hän oli introverttiälykkö ja kyynikko. Emme tavanneet toisiamme juuri koskaan.

Meeri löysi kirjallisuuden. Hän luki Herman Hesseä, Fjodor Dostojevskia, yleensä maailmankirjallisuuden klassikoita. Hiljalleen hän ajautui omintakeiseen ihmiskokeeseen.

– Minua kiehtoi ajatus siitä, mitä jää, kun elämästä poistaa kaiken sisällöllisen ärsykkeen, kaiken tekemisen. Kävin kyllä koulussa, mutta kielsin itseltäni lukemisen, musiikin, tv:n, radion, harrastukset, päiväkirjan kirjoittamisen. Noin kuukauden istuin kotona matolla tutustuen tyhjyyteen. Mietin, että kaatuvatko seinät päälle vai ei. Eivätpä ne sitten kaatuneetkaan.

Meeri oli tuolloin myös masentunut. Ihmiskokeesta oli hänelle hyötyä.

– Huomasin, että olipa ympärilläni tyhjyyttä tai täyttä, keskellä elin aina minä. Oivalsin, miten arvokkaita olivat tavat, joilla sain aikani täyttää. Opin nauttimaan asioista, jotka olin ottanut siihen asti itsestäänselvyytenä, kuten kirjat, musiikin ja taiteen. Opin olemaan niistä kiitollinen.

Merkittävintä oli, että hän oppi olemaan yksin.

– Yksinolosta häipyi yksinäisyyden tunne. Siitä tuli turvallinen tila. Myöhemmin elämässäni, kun olen matkustanut yksin, se on ollut hyödyllinen ominaisuus, Meeri sanoo.

Intohimo vahvistuu

Kokeensa jälkeen Meeri Koutaniemi alkoi saada ystäviä koulussa. Hän tapasi poikaystävän, joka oli yhteiskunnallisesti aktiivinen. Myös Meerin globaali tietoisuus ja kiinnostus ihmisoikeuksiin heräsivät. Samalla jo Kuusamossa alkanut intohimo valokuvaamiseen voimistui. Meeri kävi viikoittain kehittämässä kuvia pimiökurssilla.

Ylioppilaaksi päästyään hän lähti ensimmäiselle reportaasimatkalleen Intiaan tutustumaan lapsityövoiman käyttöön. Haaveena oli, että hän voisi kuvillaan ja jutuillaan rahoittaa seuraavankin työmatkan.

– Kuvien ja juttujen myyminen oli vaikeampaa kuin olin kuvitellut. Eräänkin lehden toimituspäällikkö sanoi, että he eivät halua kuvia köyhyydestä ja ihmisoikeusloukkauksista. Omasta mielestäni reportaasini kertoi moniulotteisia tositarinoita, joista meillä olisi yhä opittavaa.

Seuraavana vuonna 2008 Meeri aloitti kuvajournalismin opiskelun Tampereen yliopistossa.

– Siellä sain pontta yhteiskunnalliselle ajattelulleni. Huomasin, ettei sisälläni liiku mikään, kun harjoittelimme tuotekuvausta. Henkilökuvaus taas sykähdytti joka kerran. Pidin opetusta hyvin Suomi-keskeisenä. Löin itseäni jatkuvasti poskelle muistaakseni, että maailmassa on muutakin kuin meidän oma saarimentaliteettimme.

Jo opiskellessaan Meeri varasi joka vuosi aikaa matkustamiseen. Hän kuvasi sissisotaa käyviä pakolaisnaisia, teki reportaaseja maamiinojen uhreista Kambodzassa ja palestiinalaisista, joiden talot Israelin armeija jyräsi maan tasalle.

Tehtyään neljä pitkää dokumentointimatkaa Meksikoon Meeri ei enää mennyt Tampereelle. Kandidaatin tutkinto on yhä ruotsin kurssia vailla, mutta siitä alkoi kahdeksan vuoden jakso, jolloin Meeri oli lähes joka viikko eri maassa.

”Olen pelkkä viestin viejä”

Kokemukset ovat muokanneet Meerin maailmankuvaa ja myös näkemystä itsestä ja omasta roolista. Hän ei hätkähdä pienestä eikä halua synnyttää draamaa turhasta. Rankkojen asioiden edessä oma oleminen on pelkistynyt.

– Minun on ollut pakko panna kaikki näkemäni asiat perspektiiviin. Se on lisännyt kiitollisuutta siitä, mitä minulla on.

Myös omasta jaksamisestaan Meeri puhuu varoen.

– Kysymys on niin vähän minun jaksamisestani. Olen pelkkä viestin viejä. Kuuntelen ja dokumentoin tarinoita, jotka välitän eteenpäin. Jos en jaksaisi, en tekisi tätä työtä. Koska jatkan, jaksan.

Meeri on kiertänyt 12 maassa tutkimassa tyttöjen ympärileikkaamisen perinnettä. Jäljellä on vielä kolme maata ennen kuin hän ryhtyy purkamaan keräämäänsä materiaalia. Hän on ottanut aiheesta toistaiseksi noin 50 000 valokuvaa ja tehnyt satoja kenttähaastatteluja muun muassa Yhdysvalloissa, Perussa, Etiopiassa ja Irakissa. Ympärileikkaamisen tavat vaihtelevat, mutta kaikkialla operaation tavoite on sama: kontrolloida naista hänen seksuaalisuutensa kautta.

Kaikesta näkemästään huolimatta Meeri ei tunne vihaa, kiukkua tai halveksuntaa.

– Pyrin irti ajattelusta, että asiat olisivat vain musertavia.

Mikään ei ole myöskään mustavalkoista. Perinteitä ei murreta hetkessä. Monessa paikassa tehdään vielä pitkään työtä, jottei ympärileikkaamatonta tyttöä perheineen suljeta häpeän takia yhteisön ulkopuolelle.

– Siinä paikallisten toimijoiden työ on ainoa mahdollisuus muutokseen. On inspiroivaa nähdä, kuinka jo monessa yhteisössä sekä nuoret naiset että vanhat miehet työskentelevät perinteen lakkauttamiseksi.

Rakkaus kasvaa joka päivä

Jaksamisessa auttaa myös rakkaus. Reilu kolme vuotta sitten Meeri Koutaniemi tapasi Sami Takamäen – tätä nimeä hän käyttää miehestään, jonka tunnetaan myös muusikko, basisti Sami Yaffana. Ensi tapaaminen oli työpalaveri, joka venähti aiotusta parikymmenminuuttisesta viiteen tuntiin. Seuraavalla viikolla Meeri matkusti Mallorcalle ottamaan Samin elämäkertakirjan kansikuvan. Siellä heidät vuotta myöhemmin myös vihittiin.

– Rakkaus kasvaa päivä päivältä. Samin kanssa olen ymmärtänyt, miten toinen ei ikinä ole sama, vaan muuttuu joka päivä. On ihana tuntea, miten voimme olla avoimia toisillemme ja rakastua uudestaan eri syistä.

Sami ja Meeri tekevät yhdessä myös töitä. Takana on yhteinen kirjaprojekti ja luvassa uutta muun muassa tv:lle. Kesällä he innostuivat tekemään yhdessä keramiikkaa.

– Meidät sitoo yhteen uteliaisuus ja maailmasta inspiroituminen. Uskomme, että lapsenmielisyys on ihmisen tärkeimpiä ulottuvuuksia.

Rakkaus ei kuitenkaan merkitse jatkuvaa kiinni pitämistä. Meeri suunnittelee uusia kuvausmatkoja. Sami kiertää keikoilla montakin viikkoa kerralla.

– Minun on hyvä olla myös yksin, Meeri muistuttaa.

Joulua he lähtevät viettämään Kuusamoon. Meerin side lapsuudenperheeseen on tässä kohdin katkeamaton.

Kahden sanan sääntö

On kaksi sanaa, joita Meeri ei käytä työssään. Ne ovat auttaa ja kärsiä.

– Auttaa on hierarkkinen. Kärsiä puolestaan on yksiulotteinen ja siksi harhaanjohtava.

– Maailma on täynnä pursuavaa elinvoimaa. Sitä on kaikkialla, jokaisessa maailmankolkassa, kaikissa olosuhteissa. Täältä käsin meillä ei ole oikeutta määritellä toisenlaisissa olosuhteissa elävien ihmisten sisäistä maisemaa.

– Minun työni ja dokumentaationi tavoitteena on näyttää ihmisten elinvoimaisuus. Ihmisyydessä on kaikkein kiinnostavinta se, mitä meissä tapahtuu sisäisesti, olosuhteista riippumatta.

Juttu on julkaistu Annassa 47/2019.