Menestyskirjailija Jonas Gardell oli lapsena pienikokoinen, puhevikainen ja kiusattu – itse hän ajatteli olevansa lahja maailmalle

Kirjailija Jonas Gardellin lapsuudenperheessä sopimaton puheenaihe torjuttiin ja salaisuuksien ja epäsuotuisien totuuksien ympärille rakenneltiin monimutkaisia valheviritelmiä. Näin syntyivät parhaat tarinat.

Aamun kulta, aamun kulta! Kaikonnut on viime yö!” Eräänä varhaisena aamuna viitisen vuotta sitten kirjailija Jonas Gardellin korvissa alkoivat kaikua vanhan herännäisvirren sävelet. Sen saman, jota hänen äidillään oli tapana veisata aamuisin kattilankansia paukuttaen.

Pari vuotta aiemmin Tukholmassa asuva Jonas oli saattanut päätökseen suururakkansa, 1980-luvun aids-hysteriaa käsittelevän romaanitrilogian Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Nyt hän työsti tekstiä, joka kertoi ruotsalaisen yhtenäiskulttuurin muutoksesta 1970-luvulta tähän päivään.

Sitten tuli äiti virsineen ja kattilankansineen. Äiti, joka oli tuolloin maannut mullan alla jo pitkään.

– Luulen, että se oli hänen tapansa ilmoittaa: Unohda tuo typerä aihe! Tämän kirjan kuuluu kertoa minusta.

Vastikään ilmestyneen romaanin Ehdottoman rakkauden muistolle keskeinen henkilö tosiaan on Jonaksen äiti. Hurmaava ja kiehtova, rakastava ja huolehtiva, mutta myös itsekeskeinen ja joskus jopa julma Ingegärd Rasmussen Gardell.

Gardellin aikaisemmat teokset ovat sisältäneet omaelämäkerrallisia aineksia verhotusti. Tällä kertaa läheisistä käytetään heidän oikeita nimiään. Mutta onko kirja totta? Kysymys on kirjailijan mielestä epäolennainen.

– Perheemme erityispiirre oli, että se ei voinut hyväksyä heikkoutta. Sopimaton puheenaihe torjuttiin ja salaisuuksien ja epäsuotuisien totuuksien ympärille rakenneltiin monimutkaisia valheviritelmiä. Näin syntyivät parhaat tarinat.

Jonas Gardell on jatkanut perinnettä.

”Puhun aina totta. Sinun on vain päätettävä uskoa minua”, hän toteaa kirjan alussa.

Ehdottoman rakkauden liitto

Äidin pikku possu. Niin sisaruksilla oli tapana kutsua Jonasta, nelilapsisen perheen toiseksi nuorinta. Nimitys oli ehkä tarkoitettu haukkumasanaksi, mutta Jonas tulkitsi sen eräänlaiseksi kunniamerkiksi.

Jonaksen elämän alku oli ollut dramaattinen. Äiti miltei kuoli vatsatulehdukseen synnytyksen yhteydessä. Tarina kertoo, että hän oli jo liukumassa rajan taa, kun vastasyntynyt laskettiin hänen syliinsä. Äiti ja poika katsoivat toisiaan silmiin, ja Ingegärd ymmärsi, ettei tuo avuton pieni rassukka pärjäisi ilman häntä. Siinä, elämän ja kuoleman saumassa, heidän välilleen solmittiin liitto. Ehdottoman rakkauden liitto.

Kyvyttömyys hyväksyä heikkoutta juontaa Jonaksen mukaan juurensa Ingegärdin baptistisukuun. Sen uskonvarmuudessa ei ollut sijaa empimiselle tai epävarmuudelle.

– Jos sinulla oli heikkouksia, se tarkoitti, että uskosi on liian vähäinen. Jos taas uskosi on vahva, et voi olla heikko.

Tämä johti siihen, että äiti saattoi jyrkästi kiistää ilmiselvätkin asiat. Yksi hänen mieli-ilmaisujaan oli ”eittämättä”. Kun äiti aloitti lauseen ”eittämättä on näin”, oli selvää, että hän valehteli. Siitä aiheutui absurdeja tilanteita. Äiti esimerkiksi väitti olevansa raivoraitis samalla kun tyhjensi pullollisen vahvaa glögiä.

Jonaksen varhaislapsuudessa äiti oli hänen vankkumaton puolustajansa. Kun Jonas ei ainoana saanut kutsua luokkakaverin syntymäpäiville, äiti pirautti synttärisankarin vanhemmille. Kun poikaa puhevian takia luultiin jälkeenjääneeksi, äiti ehätti puolustamaan: ”Minä kyllä ymmärrän hänen puhettaan.”

Aina äidin ratkaisut eivät olleet viisaita. Jonas on monessa yhteydessä kertonut, kuinka hänet raiskattiin 14-vuotiaana. Tuolloin äiti helli ja soi lohtua mutta vannotti poikaa, että tapauksesta ei pidä kertoa kenellekään. Äiti jopa pakotti Jonaksen soittamaan raiskaajalle ja sanomaan, että mies saa tekonsa anteeksi.

Vanhemmat erosivat Jonaksen ollessa vähän toisella kymmenellä. Äidin maailma romahti. Hänestä tuli maaninen, ja hän alkoi juoda. Rooli kääntyivät: teinipojasta tuli äidin tuki.

”Ehkä isä ei ollut tietoisesti ja tahallaan julma”

Isä jäi etäiseksi. Molemmat vanhemmat olivat psykologeja, mutta koska äiti hoiti lapsia, vain Bertil Gardell pystyi keskittymään uran luomiseen. Hän ei jakanut vaimonsa uskoa, hänelle ei ollut olemassa taivasta eikä helvettiä. Bertilillä oli vain oma itsensä.

– Isällä oli suuria odotuksia lastensa suhteen. Kun emme yltäneet niiden tasalle, hän pettyi ja vetäytyi.

Suurimmat toiveet isä asetti teräväpäiseen Jonakseen. Pettymys oli suuri, kun Jonas täysi-ikäiseksi tultuaan paljasti olevansa homoseksuaali. ”Harmi, ettet kertonut aiemmin”, isä tokaisi. ”Olisin voinut varmistaa, ettei sinusta tule sellaista.”

– Minun piti olla lapsista se, jonka saavutuksilla hän voisi ylvästellä. Mutta miten hänen kaltaisensa mies voisi ylvästellä homopojalla, vaikka tämä olisi kuinka lahjakas?

Jonas ei jäänyt murehtimaan isänsä suhtautumista. Omapa on menetyksesi, hän tuumi. Isä sairastui liikehermosolujen rappeutumista aiheuttavaan ALSiin ja kuoli 60-vuotiaana. Kirjaansa varten tekemissään tutkimuksissa Jonas sai tietää, että ALS saattaa aiheuttaa muutoksia aivoissa ja persoonallisuudessa jo kauan ennen kuin tauti diagnosoidaan. Se vaikuttaa muun muassa empatiakykyyn.

– On lohduttava ajatus, että ehkä isä ei ollut tietoisesti ja tahallaan julma.

Jonas sanoo, ettei hän tunne isäänsä kohtaan vihaa tai katkeruutta. Hän tuntee sääliä. Bertil nyt vain sattui kuulumaan sen sukupolven isiin, jotka keskittyivät tienaamaan ja joille vanhemmuus tarkoitti lasten kehystettyjä kuvia työpöydällä.

– Isällä oli luja kuori. En usko, että hän olisi suostunut kyseenalaistamaan valintojaan, vaikka olisi saanut elää 30 vuotta pidempään.

Vaikka roolimalli ei ollut hääppöinen, Jonas ei empinyt ryhtyä isäksi.

Läsnäoleva isä

Hetki oli mitä otollisin. 38-vuotiaana Jonas oli jo ehtinyt luoda uraa ja hänellä oli pitkä parisuhde suomenruotsalaisen Mark Levengoodin kanssa. He halusivat perheen.

– Heterot voivat tulla vanhemmiksi vahingossa, vaikkapa sekoilemalla kännissä suomenlaivalla. Jos homomies mielii isäksi, hänen täytyy todella haluta sitä ja toimia määrätietoisesti sen eteen. Homoista tuleekin usein hyviä vanhempia, sillä he sitoutuvat ja omistautuvat perheelleen.

Jonas ja Mark hankkivat lapset ystäväpariskunnan, kahden naisen, kanssa. Huoltajuus on jaettu perheiden kesken puoliksi. Vanhemmuutta on Jonaksen mukaan periaatteessa kahdenlaista. Joko olet läsnä tai et ole.

– Voit olla vaikka kuinka ihana ihminen, mutta jos et ole paikalla, lapsesi eivät tiedä siitä mitään.

Jonas päätti olla läsnä. Jopa siinä määrin, että lapset joskus kysyivät, voisivatko isät välillä olla illan poissa kotoa ja hommata lapsenvahdin niin kuin muissakin perheissä.

– Jos olisin ollut nuorempi ja köyhempi, minun olisi ollut pakko käydä töissä ja olla pois kotoa. Mutta minulla ei ollut sitä tekosyytä. Olin kyllin vanha ja varakas, jotta saatoin keskittyä lapsiin.

Vanhemmuuden perustehtävä on kohta suoritettu. Poika Amos täyttää ensi vuonna 18 ja tytär Olga 15.

Lahja maailmalle

Muistikuva varhaislapsuudesta. On talvi ja joukko lapsia leikkii pihalla. Jonas seisoo sivummalla, häntä ei huolita mukaan. Poika kääntää selkänsä ja näkee äkkiä edessään teatterin lavan ja yleisön. Päässä alkaa hahmottua toinen todellisuus.

– Aloin luoda tarinoita osittain siksi, että en päässyt osaksi porukkaa. Mutta mielikuvitus on aina ollut niin iso osa minua, että olen myös tarvinnut yksinoloa. Perhepiknikeilläkin lähdin usein itsekseni kävelemään enkä tuntenut itseäni lainkaan yksinäiseksi. Minähän olin keskellä luomisprosessia! Joskus tunnen silti itseni yhä epäonnistuneeksi, kun en osaa olla ryhmissä.

Jonas Gardell sanoo olleensa lapsesta asti jonkin sortin kummajainen, se, joka seisoo ikkunan ulkopuolella hämärässä tuijottamassa sisällä olevia. Hän osaa jopa jäljittää hetken, jolloin joutui marginaaliin.

Kun tuli aika siirtyä leikkikoulusta ensimmäiselle luokalle, kaikki Jonaksen tutut sijoitettiin luokkaan 1 K. Jonas joutui luokkaan 1 L, jossa hän ei tuntenut ketään. Pienikokoinen ja puhevikainen poika joutui kiusaajien silmätikuksi.

– Itse ajattelin olevani lahja maailmalle. Mutta maailma ei tuntunut haluavan minua.

Myöhemmin maailma tosin otti hänet vastaan avosylin. Jonas Gardellista tuli suosittu stand up -koomikko, ja hänen kirjansa ja tv-sarjansa ovat olleet jättimenestyksiä. Hänet on promovoitu usean yliopiston kunniatohtoriksi ja nimetty muun muassa Vuoden ruotsalaiseksi ja Vuoden homoksi. Tuorein show on nimeltään Queen of Fucking Everything. Entinen koulukiusattu ei epäröi paukuttaa henkseleitään. Härifrån tvättas!

Onko menestys ollut balsamia lapsuuden haavoille? Jonas miettii hyvän tovin.

– Kun valitsin taiteilijan uran, ajattelin valitsevani köyhyyden. Tavoitteeni oli löytää sugardaddy, joku vanhempi rikas mies huolehtimaan minusta. Sitten tapasin Markin ja rakastuin. Päätin, että minun on näköjään itse ryhdyttävä sugardaddyksi.

Menestys maistui kieltämättä makealta. Mutta kosto ei riittänyt motiiviksi pitkään.

– Olen nyt niin rikas ja kuuluisa, että jos tekisin työtä saadakseni lisää rikkautta ja kuuluisuutta, se olisi kuin kaataisi vettä täpötäyteen pulloon. Täytyy olla muita syitä. Minulle niitä ovat tutkiminen ja oppiminen. Uusinta kirjaa tehdessäni halusin oppia tuntemaan vanhempani.

Vaikeat viimeiset vuodet

Äiti opetti aikoinaan Jonakselle, että Jumala rakastaa tätä sellaisena kuin tämä on. Myöhemmin seurakunnassa Jonakselle kerrottiin, että Jumalan rakkauden voi saada vain tietyin ehdoin. Että se ei kuulu hänenkaltaiselleen sodomiitille, jota kiusasivat ruumiillisuuden demonit.

Jonas ei antanut puheiden horjuttaa uskoaan. Hän sanoo tunteneensa kädessään näkymättömän käden puristuksen ja korvissaan kuiskauksen: ”He ovat idiootteja, älä kuuntele heitä.” Joten hän sulki korvansa.

– Säälin näitä ihmisiä, joilla on kovin rajoittunut käsitys Jumalasta. Miten pieniä he ovatkaan, ja miten mitätön on heidän uskonsa! Kun on joskus saanut osakseen ehdotonta rakkautta, kuten minä äidiltäni, ei tuollainen ehtoja asettava rakkaus kiinnosta.

Jonaksen ja äidin liitto kesti loppuun saakka. Äiti sairastui dementiaan ja joutui hoitokotiin. Mainiona tarinankertojana tunnetun Ingegärdin puheet muuttuivat aluksi yhä villimmiksi. Yhdessä lempitarinoistaan hän väitti johtaneensa liittoutuneiden joukot Alppien yli toisen maailmansodan aikana ja tuoneensa sieltä sotalapsena Jonaksen puolison Markin. Ei auttanut, vaikka hänen muistutettiin olleen sodan aikana vasta teinityttö ja että Mark on syntynyt 1960-luvulla. ”Idiootit!” hän tuiskahti.

Kerran Jonas tuli vierailulle ja löysi äitinsä istumassa pimeässä yllään likainen mekko ja risaiset voimistelutossut. ”Mitä olet tehnyt tänään?” hän kysyi. ”Oi, kävin pyöräretkellä pohjoisnavalla.”

– Mielikuvitus on fantastinen lahja. Ilman sitä hän olisi ollut vain haiseva vanha nainen pimeässä huoneessa.

Viimeiset vuodet olivat vaikeita. Äiti menetti puhekykynsä ja pikkuhiljaa koko identiteettinsä. Muutaman kerran hän oli vähällä kuolla, mutta Jonaksen näkeminen vuoteen vierellä sai hänet tarrautumaan elämään. ”Eihän tuo pikkuraukka pärjää ilman minua”, äiti tuntui tuumivan.

Lopulta Jonas päätti antaa äidille luvan lähteä. ”Paras lahja, jonka minulle voit antaa, on kuolla. Minä pärjään kyllä”, hän vakuutti äidin kättä pidellen. Kolme tuntia myöhemmin Ingegärd Gardell antoi periksi. Oli 2. marraskuuta 2010, Jonaksen 47. syntymäpäivä. Pojan elämän alussa solmittu liitto oli täytetty.

Hautajaisissa äidin läheiset muistelivat vainajaa kertoen anekdootteja hänen lapsuudestaan ja uransa varrelta. Lopulta Jonas nousi ylös: ”Antakaapa kun kerron teille, kuinka äitini johti liittoutuneiden joukot Alppien yli.” Puheenvuoron päätteeksi Mark tuli Jonaksen vierelle ja lausui: ”Eittämättä.”

– Sellaista on ehdoton rakkaus. Se hyväksyy toisen tarinat.

Juttu on julkaistu Annassa 39/2019.

Lue myös: Juontaja Mark Levengood: ”Käytän rahaa hyvin – eli paljon”