Menestyskirjailija Jonas Gardellin ja äidin suhde oli erityinen alusta loppuun asti: ”Perheemme ei voinut hyväksyä heikkoutta”

Kun Jonas Gardell syntyi, hänen äitinsä oli vähällä kuolla. Silloin heidän välillään solmittiin liitto. Äiti tasoitti pojan kivistä polkua lapsuusvuosina, myöhemmin osat vaihtuivat. Äitiä ei enää ole, mutta hänen ehdottoman rakkautensa muisto kantaa Jonasta yhä.

”Aamun kulta, aamun kulta! Kaikonnut on viime yö!” Eräänä varhaisena aamuna viitisen vuotta sitten kirjailija Jonas Gardellin korvissa alkoivat kaikua vanhan herännäisvirren sävelet. Sen saman, jota hänen äidillään oli tapana veisata aamuisin kattilankansia paukuttaen.

Pari vuotta aiemmin Tukholmassa asuva Jonas oli saattanut päätökseen suururakkansa, 1980-luvun aids-hysteriaa käsittelevän romaanitrilogian Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Nyt hän työsti tekstiä, joka kertoi ruotsalaisen yhtenäiskulttuurin muutoksesta 1970-luvulta tähän päivään.

Sitten tuli äiti virsineen ja kattilankansineen. Äiti, joka oli tuolloin maannut mullan alla jo pitkään.

– Luulen, että se oli hänen tapansa ilmoittaa: Unohda tuo typerä aihe! Tämän kirjan kuuluu kertoa minusta.

Vastikään ilmestyneen romaanin Ehdottoman rakkauden muistolle keskeinen henkilö tosiaan on Jonaksen äiti. Hurmaava ja kiehtova, rakastava ja huolehtiva, mutta myös itsekeskeinen ja joskus jopa julma Ingegärd Rasmussen Gardell.

Gardellin aikaisemmat teokset ovat sisältäneet omaelämäkerrallisia aineksia verhotusti. Tällä kertaa läheisistä käytetään heidän oikeita nimiään. Mutta onko kirja totta? Kysymys on kirjailijan mielestä epäolennainen.

– Perheemme erityispiirre oli, että se ei voinut hyväksyä heikkoutta. Sopimaton puheenaihe torjuttiin ja salaisuuksien ja epäsuotuisien totuuksien ympärille rakenneltiin monimutkaisia valheviritelmiä. Näin syntyivät parhaat tarinat.

Jonas Gardell on jatkanut perinnettä.

”Puhun aina totta. Sinun on vain päätettävä uskoa minua”, hän toteaa kirjan alussa.

Uskonnollisen yhteisön taakka: Jos uskosi on vahva, et voi olla heikko

Äidin pikku possu. Niin sisaruksilla oli tapana kutsua Jonasta, nelilapsisen perheen toiseksi nuorinta. Nimitys oli ehkä tarkoitettu haukkumasanaksi, mutta Jonas tulkitsi sen eräänlaiseksi kunniamerkiksi.

Jonaksen elämän alku oli ollut dramaattinen. Äiti miltei kuoli vatsatulehdukseen synnytyksen yhteydessä. Tarina kertoo, että hän oli jo liukumassa rajan taa, kun vastasyntynyt laskettiin hänen syliinsä. Äiti ja poika katsoivat toisiaan silmiin, ja Ingegärd ymmärsi, ettei tuo avuton pieni rassukka pärjäisi ilman häntä. Siinä, elämän ja kuoleman saumassa, heidän välilleen solmittiin liitto. Ehdottoman rakkauden liitto.

Kyvyttömyys hyväksyä heikkoutta juontaa Jonaksen mukaan juurensa Ingegärdin baptistisukuun. Sen uskonvarmuudessa ei ollut sijaa empimiselle tai epävarmuudelle.

– Jos sinulla oli heikkouksia, se tarkoitti, että uskosi on liian vähäinen. Jos taas uskosi on vahva, et voi olla heikko.

Tämä johti siihen, että äiti saattoi jyrkästi kiistää ilmiselvätkin asiat. Yksi hänen mieli-ilmaisujaan oli ”eittämättä”. Kun äiti aloitti lauseen ”eittämättä on näin”, oli selvää, että hän valehteli. Siitä aiheutui absurdeja tilanteita. Äiti esimerkiksi väitti olevansa raivoraitis samalla kun tyhjensi pullollisen vahvaa glögiä.

Vanhemmat erosivat Jonaksen ollessa vähän toisella kymmenellä. Äidin maailma romahti. Hänestä tuli maaninen, ja hän alkoi juoda. Rooli kääntyivät: teinipojasta tuli äidin tuki.

Luit lyhennelmän Annan 39/2019 jutusta, jossa kirjailija Jonas Gardell kertoo äidin lisäksi myös etäisestä isäsuhteesta sekä siitä, miksi hän etsi itselleen sugardaddya mutta Mark Levengoodin tavattuaan päätti ryhtyä sellaiseksi itse. Lue juttu Annasta 39/2019 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!