Merja Larivaara: ”Minua ei ole nitistetty avioliitossani millään osa-alueella”

– Minä ehdottomasti tarvitsen ihmisiä ympärilleni, että tulen näkyväksi ja olevaksi. Perhe on minulle kaikki kaikessa, näyttelijä Merja Larivaara kertoi yhteishaastattelussa Kari-Pekka Toivosen kanssa syksyllä 2018.

Tuolla asuin lapsuudessani, Merja Larivaara sanoo ja viittilöi pastellinkeltaista tornitaloa kohti. Puoliso Kari-Pekka Toivonen ajaa autoa kohti Oulun kaupunginteatteria, mutta nyt ollaan vielä Tuiran kaupunginosassa.

Ohi vilahtaa uimaranta, jossa Merja harrastaa lapsuudenystävänsä kanssa talviuintia kolme kertaa viikossa. Kuusivuotiaana hän oppi siellä uimaan. Uimaopettajalla oli vaaleanpunaiset uikkarit, pilli suussa ja valkoinen liehuletti. Kun Merja törmäsi häneen vuosia myöhemmin Helsingissä, tämä tunnettiin teatterikriitikko Jukka Kajavana.

Pian edessä onkin jo harmaa betonijärkäle, teatteritalo. Siellä Merja koki 10-vuotiaana ensimmäisen teatterielämyksensä ja päätti, että hänestä tulee näyttelijä. Ja reilut neljä vuotta sitten, saman talon takia, Porvooseen kotiutunut perhe muutti Ouluun ja Merja palasi takaisin lapsuutensa maisemiin. Silloin Kari valittiin kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi ja Merjasta tuli yksi sen näyttelijöistä.

Syksyn ajan he ovat aviopari niin yksityiselämässään kuin työpaikallaankin, sillä he näyttelevät puolisoita Arhur Millerin kirjoittamassa Näköala sillalta -intohimodraamassa. Viiden minuutin matkan päässä työpaikalta on toisenlainen todellisuus, Oulun-koti. Siellä elää pariskunta, joka on uudenlaisen vaiheen alussa.

”Olen kiitollinen siitä, millaiseksi perheeksi me olemme yhdessä kasvaneet”

Takaisin lähtöruutuun. Sinne Merja ja Kari-Pekka ovat parisuhteessaan pikkuhiljaa palailemassa, sillä heillä on yhä enemmän taas kahdenkeskistä aikaa. Kaksi vanhinta lasta, Meeri, 24, ja Aarne, 22, ovat jo omillaan ja nuorimmillakin, Akustilla, 15, ja Aatoksella, 13, on harrastuksia ja puuhia kodin ulkopuolella.

Tuleva mietitytti, hirvittikin Merjaa aikaisemmin. Hän on ollut jokaisen lapsen syntymän jälkeen kolme vuotta teatterityöstä pois. Jo tyttären vaihto-oppilasvuosi Italiassa oli vaikea – äidille. Ikävä oli kova, kun yksi laumasta puuttui.

– Lasten itsenäistyminen pelotti minua ja ennen kaikkea se, miten osaan päästää heistä irti. Olen ollut heidän kanssaan niin vahvasti kotona ja tehnyt vuosien ajan kaikki työhöni liittyvät asiat perheen ehdoilla. Se on ollut meille kaikille hyvä valinta, Merja kertoo.

– Ja jos jommallakummalla on ollut kova palo johonkin työhön, olemme yhdessä miettineet, että miten sen voisi järjestää, Kari-Pekka jatkaa.

Toisenlainen ajanjakso on lähtenyt käyntiin kivuttomammin kuin Merja etukäteen pelkäsi. Syksy on tuonut uudenlaisia, spontaaneja juttutuokioita aikuisten lasten kanssa. Yhdessä on juteltu siitä, millaista heidän perheessään on olla, millaisiksi he ovat yhdessä tulleet ja mitä he haluavat perheenä olla. Hetket ovat tärkeitä Merjalle ja Kari-Pekalle. Lasten siivet kantavat, mutta vahva yhteys heidän kanssaan pysyy.

– Olen kiitollinen siitä, millaiseksi perheeksi me olemme yhdessä kasvaneet. Keskusteluista on jäänyt sellainen tunne, että kivijalka on pitävällä pohjalle, Merja sanoo.

Kun kotona ei ole enää pikkulapsia, Merjalta on vapautunut lisää energiaa ja omaa aikaa. Tekijä- ja esiintyjäidentiteetti on nostanut taas vahvasti päätään. Teatterityön lisäksi Merja tekee seniorityötä: hän käy muun muassa esiintymässä ja konsertoimassa harmonikkoineen hoitolaitoksissa. Ja sitten on se suurin kannatteleva voima, parisuhde.

– On onni ja rikkaus, että viihdymme Kari-Pekan kanssa hyvin kahdestaankin. Yhteistä puhuttavaa riittää, myös muusta kuin lapsista ja työstä, Merja sanoo.

”Viikon ajan pyristelin rakastumista vastaan”

Käsipäivää aloitti kaiken 26 vuotta sitten. Merja ja Kari-Pekka tapasivat samassa työtuotannossa ja esittäytyivät toisilleen. Molemmat olivat valmistuneet teatterikoulusta, Merja oli 28-vuotias, Kari-Pekka 25.

– Olin siihen aikaan varovainen ja pelokas, liiankin vakava. Kari-Pekalle maailma oli auki, hänessä oli hurmaavaa pelottomuutta ja uskallusta. Se kiehtoi mutta myös aluksi jarrutti minua. Viikon ajan pyristelin rakastumista vastaan ja olin vaikeasti tavoiteltava, Merja kertoo.

Kari-Pekkaa Merjan varovaisuus viehätti.

– Varovaisuus on myös sitä, että suhtautuu elämään vakavasti eikä halua tulla satutetuksi, hän sanoo.

– Vaikka ei varovaisuus Merjan määrittelevin puoli minusta silloinkaan ollut. Hän oli hyvin ekspressiivinen ja eläväinen, huikean lahjakas. Koin voimakasta halua olla hänen lähellään. Itse olen Merjan ja perheen kautta oppinut ottamaan enemmän vastuuta kyytiin mukaan. Pelottomuus ja uskallus eivät ole yhtä kuin vastuuttomuus.

Nuori Merja oli työorientoitunut ja kunnianhimoinen suorittaja, näyttelijä 24/7. Hän tajusi sen itsekin: häntä ei ollut olemassa kuin työn kautta. Elämästä puuttui ilo. Merja oli päättänyt, että hän pitää ensimmäisen kesälomansa vuosiin ja menee Valamon luostariin etsimään uudenlaista suuntaa elämälleen. Sitten tuli Kari-Pekka ja Valamo jäi. Kuukauden päästä ensitapaamisesta he olivat kihloissa.

”Kari-Pekka on elämäni ainoa ja suuri rakkaus”

Iso tähti ja seurattu julkisuudenhenkilö Merja on ollut jo hieman yli parikymppisestä asti. Yksityiselämästään ennen Kari-Pekkaa Merja ei halua puhua. Ja siihen on syy.

– Kari-Pekka on elämäni ainoa ja suuri rakkaus. Hänen kanssaan olen ensimmäistä kertaa halunnut ja saanut tulla nähdyksi kokonaisena: vaimona, äitinä ja tekijänä. Minua ei ole nitistetty avioliitossani millään osa-alueella.

Yhteys ei katkennut edes 2001, kun julkisuudessa kerrottiin avioliiton päättyneen hetkellisesti eroon, paperilla ainakin. Oikeasti pysyvää säröä ei heidän mukaansa ollut, eivätkä läheiset, lapsetkaan, huomanneet muutosta yhdessäolossa. ”Turha reissu otsikoineen”, he kuittaavat ajanjakson.

– Me haluamme nähdä asiat yleensäkin niin, että kaikki on mahdollista. Kaikesta selviää! Myönteinen asenne ja se, että ei voivottele tai surkuttele, voi myös ärsyttää ihmisiä, Merja sanoo.

– Koen, että minun tehtävälistallani ja vastuullanikin on olla nuoremmille rohkaiseva esimerkki. Nainen voi saada kaiken: parisuhteen, perheen ja olla tekijä ja intohimoinen työssään.

– Ei se silti tarkoita sitä, että kaikki olisi helppoa, Kari-Pekka jatkaa.

– Mutta kun haasteita tulee, me molemmat ajattelemme, että siitä huolimatta jatkamme tekemistä. Ei niin, että emme voisi tehdä jotakin, siksi kun… Aina löytyy jokin väylä ja keino. Mieluummin tehdään kuin jätetään tekemättä.

”Perhe on minulle kaikki kaikessa”

Rakkaudentunnustus julkisesti ei Merjan mielestä vaadi rohkeutta – ei, vaikka ympäröivä maailma korostaisi itsellisyyttä, yksin pärjäämistä ja itsenäisyyden voimaa.

– Minä ehdottomasti tarvitsen ihmisiä ympärilleni, että tulen näkyväksi ja olevaksi. Perhe on minulle kaikki kaikessa, Merja sanoo.

Hän haluaa olla muille esimerkkinä siinäkin mielessä, että hän ei koskaan halua puhua rakastamisesta ja sen voimasta alakanttiin tai halveksuvasti – niin kuin jotkut hänelle aikoinaan tekivät:

”Rakkaus kestää sen, minkä kestää. Se on se pari vuotta.” Tai: ”Pääseehän siitä sitten eroonkin.” Tai: ”Tee nyt yksi lapsi ensin ja katsotaan sitten, mitä toisen kanssa käy.”

– Muistan vieläkin, miten pahalta tuntui, kun ulkopuoliset näin vähättelivät rakkauttamme suhteemme alkuvuosina. Ihan kuin elämässä pitäisi koko ajan valmistautua pettymykseen.

– Nyt kun olen tämän ikäinen ja meillä on nämä vuodet takana, niin kyllä minä uskallan sanoa sen ääneen: kestävä rakkaus on mahdollista.

”Ei meidän tarvitse olla koko ajan kylki kyljessä”

Entä haastavat puolet toisessa? Sellaiset ominaisuudet, jotka ovat vaatineet totuttautumista. Kai sellaisiakin on? Merja nostaa esiin Kari-Pekan huolettomuuden, joka oli nuorempana, no, ylenpalttistakin.

– Meille molemmille on tullut lisää sellaista hienovaraista toisen huomioon ottamista, Merja sanoo.

Merjan piirteissä Kari-Pekkaa ovat haastaneet tunnollisuus ja tarkkuus silloin, kun itsestä on tuntunut, että vähempikin riittäisi.

– Merjalla on myös välillä monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Sen sijaan, että yrittäisin mennä väliin ja napsia ylimääräisiä palloja pois, otan askelen taaksepäin ja annan hänen pallotella hetken.

– Murhetta tai kitkaa näihin ominaisuuksiin ei liity. Pikemminkin huvittunutta hymähtelyä. Ei meidän tarvitse olla koko ajan kylki kyljessä, jotta suhde toimii. Kaikki perheessämme saavat tehdä omia juttujaan ja silti tuntea, että ollaan porukassa.

Parisuhteen henkinen vetovastuu elää

Jotain ihan muuta, kuten tukahdutettuja tunteita ja vaiettuja salaisuuksia, Merja ja Kari-Pekka pääsevät kokemaan työssään uutuusnäytelmän avioparina Beatricena ja Eddienä. Eddie on hukassa itsensä ja halujensa kanssa.

– Kun perinteisen miehen patriarkaalinen voima murenee, siinä murenee niin paljon muutakin sen kautta. Kyllä minä sen haavoittuvuuden ymmärrän, Kari-Pekka sanoo.

– Meidän parisuhteessamme henkinen vetovastuu elää. Kun oma jalka painaa ja on puhalluksen paikka, helpottaa, kun toinen kuuntelee ja hyväksyy sen. Ei tarvitse olla sellainen supermiehen haarniska päällä, että asiat eivät tuntuisi missään. Ei sellaisella haarniskalla oikeasti mitään tee.

Merjan näyttelemä Beatrice ei ole immuuni miehensä kipuilulle mutta on kuin sivustaseuraaja vääjäämättömästi etenevässä tragediassa. Uhrina Merja ei silti Beatricea näe.

– Asiat eivät ole koskaan niin mustavalkoisia kuin miltä ne voivat ulkoapäin näyttää. Jokainen tulkitsee omista lähtökohdistaan. Beatricehan on ollut vuosia kotirouvana. Jotkut ovat tarkkoja siitä, että naisella pitää olla oma huone, ammatti ja pankkikirja. Näistä asioista tulee heille selviytymisen tunne.

– Minulle saa mies avata oven ja maksaa laskun. Minun naiseuteni ja itsemääräämisoikeuteni eivät siitä kärsi.

”Välillä pitää ravistella itsensä arjesta irti”

Elämää rakkaus edellä, parisuhdetta vaalien, millaisia valintoja se tarkoittaa heille arjessa?

Esimerkiksi sitä, että kun Kari-Pekalle tarjottiin työtä Oulusta, hän teki päätöksensä yhdessä Merjan kanssa lapsia kuunnellen. Arki siirtyi Porvoosta pohjoiseen, koska kaikki olivat muutoksen kannalla.

Avioliiton symbolit ovat molemmille tärkeitä, kuten se, että vaikka Merja tunnetaan näyttelijänä Larivaarana, yksityiselämässään hän on Merja Toivonen. Ja yhteisiä merkkipäiviä, kuten ensitapaamisen vuosipäivää, juhlistetaan.

Molemmat ujuttavat toistensa kalentereihin pieniä, pinkkejä post-it-lappuja. Niiden alta löytyvät päivät on tarkoitettu yhteisiksi. Niille päiville ei sovita töitä, ennen kuin asiasta keskustellaan yhdessä.

– Mutta yllätyksiä, niitäkin pitää olla. Rutinoitunut elämä kuulostaa meistä valottomalta ja ilottomalta, Kari-Pekka sanoo.

Kaksikymmentä vuotta sitten Merja ja Kari-Pekka lähtivät kahden vanhimman lapsensa kanssa kolmeksi kuukaudeksi Intiaan asumaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomaan Auroville-yhteisöön. Siitä kymmenen vuoden päästä, kun pojatkin olivat syntyneet, tehtiin yhtä pitkä irtiotto Aurovillessä ja Balin Seminyakissa.

– Välillä pitää ravistella itsensä arjesta irti. Se on tapa suhtautua elämään ja tuo rohkeutta lapsillekin, Kari-Pekka sanoo.

”Meistä ei tiedä, missä olemme ensi vuonna”

Tänään aikataulua kuitenkin määrittää rutiini. Merja ja Kari-Pekka hyppäävät autostaan teatterilla, jossa ovat alkamassa iltaharjoitukset. Sen jälkeen ollaan lasten kanssa kotona. Seuraavana päivänä Karilla on musikaalinäytös. Ja niin arki rullaa taas tuttua uomaansa. Tarkoittaako se sitä, että kohta on taas ravistelun aika?

Toivosen perheessä ravistelut ovat tapahtuneet kymmenen vuoden välein. Ja edellisestä on jo sen verran aikaa.

– Meistä ei tiedä, missä olemme ensi vuonna, Kari-Pekka sanoo.

– Mutta se on varmaa, että olemme silloinkin impulsiivisia ja tartumme hetkeen, Merja jatkaa.

– Pystymme edelleen yllättämään niin toisemme kuin itsemmekin.

Haastattelu on julkaistu Annassa 41/2018. Lue seuraavaksi Oulun teatterin johdosta irtisanoutunut Kari-Pekka Toivonen: ”Hienoa kääntää uusi lehti elämässä”