
Meteorologi Liisa Rintaniemi, 43, odottaa iltatähteä ja opiskelee lääkäriksi: ”Aika monta kertaa kysyin itseltäni, onko tämä oikein”
Liisa Rintaniemi odottaa kolmatta lastaan ja valmistuu lähitulevaisuudessa lääkäriksi. Opiskelu töiden ohella ja kahden lapsen äitinä on ollut antoisaa, mutta myös vaatinut paljon.
Liisa Rintaniemen perheessä odotetaan syyskuun puolivälissä syntyvää vauvaa innolla.
Liisa Rintaniemi odottaa kolmatta lastaan ja valmistuu lähitulevaisuudessa lääkäriksi. Opiskelu töiden ohella ja kahden lapsen äitinä on ollut antoisaa, mutta myös vaatinut paljon.
Voi miten ihana pieni nöyhtäpää tuollakin on! Meteorologi Liisa Rintaniemen katse eksyy nopeasti lounasravintolan naapuripöytään, jossa muutaman kuukauden ikäinen vauva jokeltelee. Kolmatta lastaan odottava Liisa on itse nyt raskautensa puolivälissä. Laskettu aika on syyskuussa. Tulevat isoveljet, 9- ja 12-vuotiaat pojat odottavat nuorempaa sisarusta innolla.
Tulevalta vauva-ajalta Liisa toivoo yhtä asiaa – sitä, että hän osaisi pysähtyä herkemmin hetkeen ja nauttia kiireettömistä päivistä. Edellisellä äitiysvapaallaan hän ryhtyi pitämään sisustusaiheista blogia ja päätti hakeutua uudelle uralle: lääkäriksi.
Siihen aikaan Liisa ja hänen puolisonsa pohtivat mahdollisuutta muuttaa pois pääkaupunkiseudulta jossakin vaiheessa. Meteorologian alan työt ovat pääasiassa keskittyneet Helsinkiin. Liisa mietiskeli uutta alaa, jolla työllisyysmahdollisuudet olisivat hyvät asuinpaikasta riippumatta.
Parin vuoden ajan hän pyöritteli lääketieteellisen pääsykoekirjoja käsissään. Vuonna 2014 ajatus oli kypsynyt tarpeeksi. Liisa pänttäsi vuoden ajan pääsykokeisiin.
Tavoite vaati suunnittelua ja uhrauksiakin. Perheen kuopus aloitti päiväkodin juuri kävelemään oppineena taaperona 1,5-vuotiaana, jotta äiti saisi päivisin lukurauhan. Se oli aiemmin kuin Liisa oli alun perin suunnitellut.
– Panostin pääsykokeisiin lukemiseen toden teolla, koska ajattelin, ettei minulla ole mahdollisuutta yrittää tässä iässä montaa kertaa.
Kova työ kannatti. Hän pääsi sisään Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ensimmäisellä yrittämällä keväällä 2015.
Meteorologin työn aikataulut ovat helpottaneet opiskelua
Miten olet saanut ajan riittämään kaikkeen? Tätä kysymystä Liisalta tiedustellaan usein. Vastaus on hieman yllättävä: ajanhallinta on ollut yksinkertaista meteorologin työn ansiosta.
– Aikaiset aamu- ja myöhäiset iltavuorot ovat mahdollistaneet sen, että olen saanut opiskeltua päivisin. Olen koko ajan pystynyt käymään töissä samalla, kun olen opiskellut.
Vaativa työ, haastavat opinnot ja lapsiarki ei silti ole ollut helppo yhtälö.
– Olen kyseenalaistanut tekemäni ratkaisut moneen kertaan, Liisa myöntää.
Erityisesti opintojen 3. ja 4. vuosi olivat vaikeat. Silloin Liisan päivät työvuorojen ja opintojen yhdistelminä kestivät helposti kellon ympäri.
– Aika monta kertaa kysyin itseltäni, onko tämä oikein, kun näin lapsiani liian usein vain iltaisin nukkumassa sängyissään. Voinko pistää näin paljon paukkuja tällaiseen projektiin, kun minulla on pienet lapset kotona?
Kun opintoja oli takana neljä vuotta, hän päätti pitää välivuoden ja keskittyä perheeseensä. Ajatus opintojen lopettamisesta ei silti vilahtanut kertaakaan mieleen.
– Oli aika huilata. Olin ollut liikaa poissa perheeni elämästä.
Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 20/2022, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Jutussa Liisa kertoo urapolustaan, johon mahtuu kolmaskin, yllättävä ammatti. Miten Liisa ja hänen puolisonsa päätyivät toivomaan vielä yhtä lasta lähes 10 vuotta edellisen raskauden jälkeen? Kuinka puoliso on tukenut vaimonsa opintoja? Mitä neuvoja Liisa antaisi uuden ammatin opiskelusta haaveileville aikuisille? Lue koko juttu numerosta 20/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!
Kommentit
Ihana juttu. Hienosti sanottu tuo, että
olet joutunut kyseenalaistamaan tekemäsi valinnat monta kertaa. Sitä virkanaisen ja opiskelevan perheenäidin todellinen arki on. Suunnitelmissa voi organisoida ja delegoida, mutta tavallisen naisen elämässä huudetaan äitiä apuun. Jaksamista kamppailussasi ja onnellista odotusta. ❤️ kiitos rehellisyydestäsi.
Kommentit
Ja kaikki taas pelkästään Liisan ehdoilla. Lääkäriksikin piti alkaa opiskella vain koska Liisa halusi hyväpalkkaisen työn maaseudulta. Kyllä siellä maalla muitakin töitä on, ja nyt mennäänkin rahan hajun johdattelemana. Tuollaiselle lääkärille en haluaisi mennä.
Mitähän mahdat tuollaisella kommentilla hakea takaa? Hyvää mieltä itsellesi kun pystyt näyttämään kuinka ylempiarvoisena itseäsi pidät? Henkilö haluaa tehdä töitä ammatissa joka antaa samalla liikkumisen vapautta, ahkeroi opiskelussa ja saavuttaa tavoitteensa. Tekee töitä elättääkseen itsensä ja perheensä, haastaa itseään kehittymään älyllisesti ja taidollisesti, ja tekee elämästään itselleen ja perheelleen mieluista ja merkityksellistä. Eihän tuossa ole mitään muuta kuin arvostusta herättävää toimintaa, ja olen iloinen Rintaniemen perheen puolesta, kaikkea hyvää ja onnea heille. Kyllä tänne maaseudulle mahtuu.
taitaa kateus olla kommentoijan mielessä 😉
Nostan hattua , en itse pystyisi, mutta silti hieman häiritsee ettei isän osuutta mainita ollenkaan. Jos mies tekisi saman, niin ei olisi edes lehtijutun arvoinen asia. Nyt äiti on ihan super ihminen kun tekee näin.
Samaa mieltä nimim.Demben kanssa!Ihailen tällaisia ihmisiä,jotka ovat näin aikaansaavia. Toivotan myös onnea ja menestystä heille.
Hienoa Liisa, niin sitä pitää ihmisen tehdä kuin sydän sanoo❤️. Omista haaveistaan ja tavoitteistaan kiinni pitävä vanhempi, äiti tai isä ovat myös hyviä vanhempia lapsilleen, antavat hyvää esimerkkiä ja osaavat priorisoida asioita myös perheen tarpeita vastaaviksi. Hyvällä esimerkillä tarkoitan esimerkkiä siitä, että itsestä ja omista tarpeistaan huolehtiminen luo hyvinvointia ja hyvinvoiva ihminen luo myös ympäristöönsä positiivista energiaa.
Lämpimät onnittelut!
Ihana juttu. Hienosti sanottu tuo, että
olet joutunut kyseenalaistamaan tekemäsi valinnat monta kertaa. Sitä virkanaisen ja opiskelevan perheenäidin todellinen arki on. Suunnitelmissa voi organisoida ja delegoida, mutta tavallisen naisen elämässä huudetaan äitiä apuun. Jaksamista kamppailussasi ja onnellista odotusta. ❤️ kiitos rehellisyydestäsi.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous