Julkkikset

Meteorologi Liisa Rintaniemi, 43, odottaa iltatähteä ja opiskelee lääkäriksi: ”Aika monta kertaa kysyin itseltäni, onko tämä oikein”

Liisa Rintaniemi odottaa kolmatta lastaan ja valmistuu lähitulevaisuudessa lääkäriksi. Opiskelu töiden ohella ja kahden lapsen äitinä on ollut antoisaa, mutta myös vaatinut paljon.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Liisa Valonen, Liisa Rintaniemen Kotialbumi

Liisa Rintaniemen perheessä odotetaan syyskuun puolivälissä syntyvää vauvaa innolla.

Liisa Rintaniemi odottaa kolmatta lastaan ja valmistuu lähitulevaisuudessa lääkäriksi. Opiskelu töiden ohella ja kahden lapsen äitinä on ollut antoisaa, mutta myös vaatinut paljon.

Voi miten ihana pieni nöyhtäpää tuollakin on! Me­teorologi Liisa Rintaniemen katse eksyy nopeasti lounasravintolan naapuripöytään, jossa muutaman kuukauden ikäinen vauva jokeltelee. Kolmatta lastaan odottava Liisa on itse nyt raskautensa puolivälissä. Laskettu aika on syyskuussa. Tulevat isoveljet, 9- ja 12-vuotiaat pojat odottavat nuorempaa sisarusta innolla.

Tulevalta vauva-ajalta Liisa toivoo yhtä asiaa – sitä, että hän osaisi pysähtyä herkemmin hetkeen ja nauttia kiireettömistä päivistä. Edellisellä äitiysvapaallaan hän ryhtyi pitämään sisustusaiheista blogia ja päätti hakeutua uudelle uralle: lääkäriksi.

Siihen aikaan Liisa ja hänen puolisonsa pohtivat mahdollisuutta muuttaa pois pääkaupunkiseudulta jossakin vaiheessa. Meteorologian alan työt ovat pääasiassa keskittyneet Helsinkiin. Liisa mietiskeli uutta alaa, jolla työllisyysmahdollisuudet olisivat hyvät asuinpaikasta riippumatta.

Parin vuoden ajan hän pyöritteli lääketieteellisen pääsykoekirjoja käsissään. Vuonna 2014 ajatus oli kypsynyt tarpeeksi. Liisa pänttäsi vuoden ajan pääsykokeisiin.

Tavoite vaati suunnittelua ja uhrauksiakin. Perheen kuopus aloitti päiväkodin juuri kävelemään oppineena taaperona 1,5-vuotiaana, jotta äiti saisi päivisin lukurauhan. Se oli aiemmin kuin Liisa oli alun perin suunnitellut.

– Panostin pääsykokeisiin lukemiseen toden teolla, koska ajattelin, ettei minulla ole mahdollisuutta yrittää tässä iässä montaa kertaa.

Kova työ kannatti. Hän pääsi sisään Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ensimmäisellä yrittämällä keväällä 2015.

Liisa Rintaniemi ja lääketieteellisen tiedekunnan opiskelukaverit.
Liisan ja opiskelukavereiden ensimmäinen päivä kandina ns. kliinisessä opetuksessa kolmantena opintovuonna. – Oli hieno hetki, kun sai ensimmäistä kertaa laittaa valkoisen takin päälle ja mennä opettajan kanssa tapaamaan potilaita.

Meteorologin työn aikataulut ovat helpottaneet opiskelua

Miten olet saanut ajan riittämään kaikkeen? Tätä kysymystä Liisalta tiedustellaan usein. Vastaus on hieman yllättävä: ajanhallinta on ollut yksinkertaista meteorologin työn ansiosta.

– Aikaiset aamu- ja myöhäiset iltavuorot ovat mahdollistaneet sen, että olen saanut opiskeltua päivisin. Olen koko ajan pystynyt käymään töissä samalla, kun olen opiskellut.

Vaativa työ, haastavat opinnot ja lapsiarki ei silti ole ollut helppo yhtälö.

– Olen kyseenalaistanut tekemäni ratkaisut moneen kertaan, Liisa myöntää.

Erityisesti opintojen 3. ja 4. vuosi olivat vaikeat. Silloin Liisan päivät työvuorojen ja opintojen yhdistelminä kestivät helposti kellon ympäri.

– Aika monta kertaa kysyin itseltäni, onko tämä oikein, kun näin lapsiani liian usein vain iltaisin nukkumassa sängyissään. Voinko pistää näin paljon paukkuja tällaiseen projektiin, kun minulla on pienet lapset kotona?

Kun opintoja oli takana neljä vuotta, hän päätti pitää välivuoden ja keskittyä perheeseensä. Ajatus opintojen lopettamisesta ei silti vilahtanut kertaakaan mieleen.

– Oli aika huilata. Olin ollut liikaa poissa perheeni elämästä.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 20/2022, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Jutussa Liisa kertoo urapolustaan, johon mahtuu kolmaskin, yllättävä ammatti. Miten Liisa ja hänen puolisonsa päätyivät toivomaan vielä yhtä lasta lähes 10 vuotta edellisen raskauden jälkeen? Kuinka puoliso on tukenut vaimonsa opintoja? Mitä neuvoja Liisa antaisi uuden ammatin opiskelusta haaveileville aikuisille? Lue koko juttu numerosta 20/2022 tai digilehdestä. Voit tilata digilehden täältä!

Liisa Rintaniemi ja perhe yhteiskuvassa kuopuksen yksivuotispäivänä 2014.
Liisan perhe yhteiskuvassa kuopuksen yksivuotispäivänä 2014.
X