Julkkikset

Metti Forssell rakkaudestaan 10 vuotta vanhempaan Mikaeliin: ”Alussa ikäero mietitytti”

Mikael ja Metti Forssellilla on kymmenen vuotta ikäeroa. Ikäeroa ei kuitenkaan huomaa, sillä yhteiset elämänarvot ja samanlainen huumorintaju ovat heidän parisuhteensa suola. Metti kuitenkin myöntää, että suhteen alussa ikäero mietitytti.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Mtv

Keskusteleminen on Mikaelille ja Metille tärkeää. - Onneksi riitelemme vähän, mutta jos on riitaa, puhumme aina asiat halki, Mikael sanoo.

Mikael ja Metti Forssellilla on kymmenen vuotta ikäeroa. Ikäeroa ei kuitenkaan huomaa, sillä yhteiset elämänarvot ja samanlainen huumorintaju ovat heidän parisuhteensa suola. Metti kuitenkin myöntää, että suhteen alussa ikäero mietitytti.

Jalkapalloilija Mikael Forssell, 36, ja lifestyle-bloggaaja Metti Forssell, 26, tapasivat toisensa viisi vuotta sitten helsinkiläisen ravintolan terassilla. Nyt pariskunta on naimisissa ja kahden pienen lapsen, 3-vuotiaan Lilian ja pian 1-vuotiaan Lucaksen vanhempia.

Ruuhkavuosia elävät Forssellit kiinnittävät huomiota siihen, että heillä on aikaa toisilleen kiireisen arjen keskellä.

– On tärkeää, että muistamme antaa toisillemme huomiota ja kehuja. Järjestämme sopiviin väleihin myös yhteistä aikaa edes muutaman tunnin, lähdemme ulos syömään ja puhumme toistemme kanssa, Metti kertoo.

Mikael on Metin kanssa samoilla linjoilla.

– Vaikka lapset ovat nukkuneet huonosti ja perusväsymys on päällä, jaksamme energisoida toisiamme. Pitää olla kiitollinen siitä, että elämässä on ihminen, jonka kanssa haluaa jakaa kaikki asiat.

Alussa ikäero mietitytti

Mikaelilla ja Metillä on 10 vuotta ikäeroa, mutta sitä ei heistä huomaa.

– Olen varmaan tarpeeksi fiksu ja Mikael tarpeeksi lapsellinen, Metti nauraa.

Viisi vuotta sitten ikäero tuntui kuitenkin hetken ajan kynnyskysymykseltä.

– Täytyy myöntää, että silloin aluksi, kun tavattiin, mietin ikäeroa. Se oli varmaan luontainen reaktio, koska olin vasta 21-vuotias ja Mikael jo kolmekymppinen. Ja iän sijaan se, että Mikael oli jalkapalloilija ja tunnettu henkilö, mietitytti oikeastaan enemmän, Metti kuvailee.

Kun suhde syveni, nämä asiat menettivät merkityksensä.

– Iän sijaan on tärkeämpää, että kemiat kohtaavat. Huomasin pian, että Mikael on mieletön tyyppi. Hän on maailman epäitsekkäin ihminen ja ajattelee aina muita.

Mikael ja Metti menivät naimisiin 9. elokuuta 2014.
Mikael ja Metti menivät naimisiin 9. elokuuta 2014. Pariskunta juhlii pian kolmatta hääpäiväänsä.

Mikaeliin Metin kypsyys on tehnyt vaikutuksen.

– Kun tyttäremme syntyi, Metti oli vasta 22-vuotias eli aika nuori äiti. Oli hämmästyttävää, että silti hän tiesi kaiken ja hänellä oli niin varmat otteet.

Lilia ja Lucas eivät saa mitään kultalautasella

Yhteiset elämänarvot, sataprosenttinen luottamus ja kunnioitus toista kohtaan sovat Forssellien parisuhteen liima.

– Samanlainen huumorintajukin on tosi tärkeää. Metti on myös kaunis, positiivinen ihminen ja aivan mahtava äiti, Mikael kehuu.

Lasten kasvatuksessa pariskunta puhaltaa yhteen hiileen. Lapsia sekä tuetaan että heille asetetaan rajoja.

– Mitään ei tarjoilla heille kultalautasella, Metti sanoo.

Metti ja Mikael myös osallistuvat yhtä lailla perheen arkeen.

– Mikael on mieletön isä meidän lapsille. Hän antaa heille todella paljon huomiota, leikkii ja hoivaa.

Haaveilevatko Forssellit viidestä lapsesta?

Forssellit asuvat toistaiseksi Suomessa, mutta työkuviot saattavat viedä perheen vielä ulkomaille. Molemmat painottavat, että haluavat tukea toisiaan omilla urillaan. Mikael tekee parhaillaan maisterintutkintoa ja Metti on valmistumassa kauppatieteiden kandidaatiksi.

Perheenlisäystä ei ole lähiaikoina suunnitteilla, vaikka Mikael onkin aiemmin sanonut haluavansa viisi lasta.

– Olen maailman onnellisin nyt. Meillä on yksi mahtava tyttö ja yksi mahtava poika, Mikael sanoo.

Myös Metti on kahden lapsen perheeseen täysin tyytyväinen.

– Katsotaan joskus tulevaisuudessa, haluammeko vielä vauvan.

Mikael ja Metti nähdään MTV3:lla maanantaina 28.8. klo 21 alkavassa Meidän tarina -ohjelmassa. Sarjassa parit maskeerataan vuosikymmeniä vanhemmiksi ja tekevät aikamatkan tulevaisuuteen. Juontaja Jenni Pääskysaaren johdolla pariskunnat pääsevät keskustelemaan elämän syvällisistä kysymyksistä.

Lue myös:

Mikael ja Metti Forssell: ”Haluan vaimoltani jatkuvasti huomiota”

Teemu ja Sirpa Selänne: ”On mahdollista, että muutamme pysyvästi Suomeen”

Emilia Vuorisalmi pelaa tennistä mieluiten miesten kanssa: ”Saan kiksejä voittamisesta”

Antti Luusuaniemi ja yhdeksän vuotta nuorempi Lili-vaimo: ”Hääpäivänä tuli melkein ero”

X