Julkkikset

Miehensä kuoleman jälkeen uutta elämää opetteleva Nina Mikkonen: ”Olen kuin vanki, joka on päässyt vapauteen”

Tammikuussa Timo T. A. Mikkonen menehtyi ja omaishoitajana toimineen Nina Mikkosen elämä muuttui. Nyt hän ottaa hämmentyneenä ensimmäisiä askeliaan työelämässä ja kahden pojan yksinhuoltajana. – En ole vielä tottunut siihen, että olen vapaa kuin taivaan lintu.

Teksti:
Riina-Maria Metso
Kuvat:
Pekka Holmström/Otavamedia

Tammikuussa Timo T. A. Mikkonen menehtyi ja omaishoitajana toimineen Nina Mikkosen elämä muuttui. Nyt hän ottaa hämmentyneenä ensimmäisiä askeliaan työelämässä ja kahden pojan yksinhuoltajana. – En ole vielä tottunut siihen, että olen vapaa kuin taivaan lintu.

Nina Mikkosen yöpöydällä on valokuva, jota hän suukottaa joka aamu ja ilta. Hyvää huomenta, kulta. Hyvää yötä, rakas. Nina puhuu yhä tammikuussa menehtyneelle miehelleen Timo T.A. Mikkoselle.

– Välillä ikävöin Timoa niin paljon, että tunnen kaipuun fyysisenä kipuna. Haluaisin halata häntä lujaa ja kertoa, miten paljon häntä rakastan, Nina sanoo.

Istuessaan ravintolan pöydässä Nina näyttää hyvinvoivalta. Mutta kun häneltä kysyy, mitä kuuluu, hän ei osaa vastata.

– En oikein tiedä vielä, mitä minulle kuuluu. Psyykeni tulee selvästi järjen perässä. Järki ymmärtää, että mieheni on kuollut, mutta tunnepuoleni ei sitä vielä täysin sisäistä. Odotan edelleen Timoa sairaalasta kotiin, vaikka tiedän, että häntä ei enää ole.

Onneksi on päiviä, jolloin ikävän rinnalle mahtuu muitakin tunteita.

Kuten iloa siitä, että enää ei ole koko ajan kiinni hoitotyössä. Voi vain lähteä kauppaan – tai tähän ravintolaan – ilman tunnetta siitä, että pitäisi jo kiirehtiä kotiin, jotta Timon hoitaja pääsisi lähtemään.

– Välillä nipistelen itseäni, että olenko todella hereillä. En ole vielä tottunut siihen, että olen vapaa kuin taivaan lintu. Se on suorastaan ylellistä.

Osa Ninasta haluaisi jo edetä henkisesti.

– Tulisipa jo päivä, jolloin tämä kuristava tunne sydämessä helpottaisi.

– Toisaalta osa minusta haluaakin pitää menneestä kiinni. Se ristiriita vie valtavasti energiaa.

”En koe katkeruutta”

Viisi vuotta. Nina toivoi Timolle edes sen verran elinpäiviä, kun mies sai kallonpohjavaltimotukoksen ja useita aivoinfarkteja lokakuussa vuonna 2011. Hän sokeutui, halvaantui ja menetti lähimuistinsa.

– Sen viisi vuotta Timo meille myös antoi. Tulee ihan kylmät väreet, kun ajattelen sitä, Nina sanoo nyt.

Viimeisen viiden vuoden ajan Nina toimi miehensä omaishoitajana 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Suurimman osan vuosista hän huolehti myös perheen media-alan yrityksestä sekä perheen isosta omakotitalosta, Myrskylän Pilvilinnasta. Omaa aikaa ei ollut, ei myöskään paljon yhteistä aikaa lasten kanssa. Perhe-elämää elettiin Timon ehdoilla.

– Tietenkin jouduin luopumaan monista asioista, mutta en koe katkeruutta. Minulla on ollut hyvä ja rakas mies.

”Tässäkö tämä minun elämäni oli?”

Nyt elämän suunta on haussa. Viiden vuoden ajan Timon sairaus saneli Ninan päivärutiinit. Milloin piti täyttää dosetti, milloin laittaa ravintoliuos tippumaan, milloin löytää rako, jolloin ehtisi suihkuun.

– Minulla oli päiväohjelma, jonka mukaan hoidin Timoa. Päivät olivat hyvin samanlaisia. Nyt olen kuin vanki, joka on päässyt vapauteen. Mitä minä teen tällä vapaudella? Vapaus voi olla konstikas juttu siihen tottumattomalle.

Nina on myös miettinyt, kuka häntä enää tarvitsee. Ajatus on sinnikkäästi tehnyt pesää Ninan päähän viime aikoina.

– Tuntuu hölmöltä sanoa näin kahden alaikäisen lapsen äitinä, mutta tuntuu kuin minulla ei olisi enää mitään tekoa. Kun hoidin Timoa, elämälläni oli tarkoitus. Hän tarvitsi minua ympäri vuorokauden. Nyt sisälläni on tyhjiö. En osaa tai halua olla niin, etten voi olla hyödyksi tai avuksi jollekin. Se tuntuu pahalta.

Pojatkaan eivät tarvitse enää Ninaa yhtä paljon kuin aiemmin. Perhe muutti Helsinkiin vuoden ensimmäisenä päivänä, ja pojat kulkevat jo vaivatta omin neuvoin kouluun ja harrastuksiin.

– Lapsillani on jo oma elämä. Tässäkö tämä minun elämäni oli? Nina miettii.

Juttu on katkelma Annan nro 12/2017 kansijutusta.

Lue myös:

Syövästä selviytynyt Elina Kiikko: ”Pyysin Ilkkaa pitämään huolta tyttärestäni, jos kuolisin”

Uupumus vei Jutta Gustafsbergin äärirajoille: ”En ollut enää oma itseni”

 

X