Miehensä kuoleman jälkeen uutta elämää opetteleva Nina Mikkonen: ”Olen kuin vanki, joka on päässyt vapauteen”
Tammikuussa Timo T. A. Mikkonen menehtyi ja omaishoitajana toimineen Nina Mikkosen elämä muuttui. Nyt hän ottaa hämmentyneenä ensimmäisiä askeliaan työelämässä ja kahden pojan yksinhuoltajana. – En ole vielä tottunut siihen, että olen vapaa kuin taivaan lintu.
Tammikuussa Timo T. A. Mikkonen menehtyi ja omaishoitajana toimineen Nina Mikkosen elämä muuttui. Nyt hän ottaa hämmentyneenä ensimmäisiä askeliaan työelämässä ja kahden pojan yksinhuoltajana. – En ole vielä tottunut siihen, että olen vapaa kuin taivaan lintu.
Nina Mikkosen yöpöydällä on valokuva, jota hän suukottaa joka aamu ja ilta. Hyvää huomenta, kulta. Hyvää yötä, rakas. Nina puhuu yhä tammikuussa menehtyneelle miehelleen Timo T.A. Mikkoselle.
– Välillä ikävöin Timoa niin paljon, että tunnen kaipuun fyysisenä kipuna. Haluaisin halata häntä lujaa ja kertoa, miten paljon häntä rakastan, Nina sanoo.
Istuessaan ravintolan pöydässä Nina näyttää hyvinvoivalta. Mutta kun häneltä kysyy, mitä kuuluu, hän ei osaa vastata.
– En oikein tiedä vielä, mitä minulle kuuluu. Psyykeni tulee selvästi järjen perässä. Järki ymmärtää, että mieheni on kuollut, mutta tunnepuoleni ei sitä vielä täysin sisäistä. Odotan edelleen Timoa sairaalasta kotiin, vaikka tiedän, että häntä ei enää ole.
Onneksi on päiviä, jolloin ikävän rinnalle mahtuu muitakin tunteita.
Kuten iloa siitä, että enää ei ole koko ajan kiinni hoitotyössä. Voi vain lähteä kauppaan – tai tähän ravintolaan – ilman tunnetta siitä, että pitäisi jo kiirehtiä kotiin, jotta Timon hoitaja pääsisi lähtemään.
– Välillä nipistelen itseäni, että olenko todella hereillä. En ole vielä tottunut siihen, että olen vapaa kuin taivaan lintu. Se on suorastaan ylellistä.
Osa Ninasta haluaisi jo edetä henkisesti.
– Tulisipa jo päivä, jolloin tämä kuristava tunne sydämessä helpottaisi.
– Toisaalta osa minusta haluaakin pitää menneestä kiinni. Se ristiriita vie valtavasti energiaa.
”En koe katkeruutta”
Viisi vuotta. Nina toivoi Timolle edes sen verran elinpäiviä, kun mies sai kallonpohjavaltimotukoksen ja useita aivoinfarkteja lokakuussa vuonna 2011. Hän sokeutui, halvaantui ja menetti lähimuistinsa.
– Sen viisi vuotta Timo meille myös antoi. Tulee ihan kylmät väreet, kun ajattelen sitä, Nina sanoo nyt.
Viimeisen viiden vuoden ajan Nina toimi miehensä omaishoitajana 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Suurimman osan vuosista hän huolehti myös perheen media-alan yrityksestä sekä perheen isosta omakotitalosta, Myrskylän Pilvilinnasta. Omaa aikaa ei ollut, ei myöskään paljon yhteistä aikaa lasten kanssa. Perhe-elämää elettiin Timon ehdoilla.
– Tietenkin jouduin luopumaan monista asioista, mutta en koe katkeruutta. Minulla on ollut hyvä ja rakas mies.
”Tässäkö tämä minun elämäni oli?”
Nyt elämän suunta on haussa. Viiden vuoden ajan Timon sairaus saneli Ninan päivärutiinit. Milloin piti täyttää dosetti, milloin laittaa ravintoliuos tippumaan, milloin löytää rako, jolloin ehtisi suihkuun.
– Minulla oli päiväohjelma, jonka mukaan hoidin Timoa. Päivät olivat hyvin samanlaisia. Nyt olen kuin vanki, joka on päässyt vapauteen. Mitä minä teen tällä vapaudella? Vapaus voi olla konstikas juttu siihen tottumattomalle.
Nina on myös miettinyt, kuka häntä enää tarvitsee. Ajatus on sinnikkäästi tehnyt pesää Ninan päähän viime aikoina.
– Tuntuu hölmöltä sanoa näin kahden alaikäisen lapsen äitinä, mutta tuntuu kuin minulla ei olisi enää mitään tekoa. Kun hoidin Timoa, elämälläni oli tarkoitus. Hän tarvitsi minua ympäri vuorokauden. Nyt sisälläni on tyhjiö. En osaa tai halua olla niin, etten voi olla hyödyksi tai avuksi jollekin. Se tuntuu pahalta.
Pojatkaan eivät tarvitse enää Ninaa yhtä paljon kuin aiemmin. Perhe muutti Helsinkiin vuoden ensimmäisenä päivänä, ja pojat kulkevat jo vaivatta omin neuvoin kouluun ja harrastuksiin.
– Lapsillani on jo oma elämä. Tässäkö tämä minun elämäni oli? Nina miettii.
Juttu on katkelma Annan nro 12/2017 kansijutusta.
Lue myös:
Syövästä selviytynyt Elina Kiikko: ”Pyysin Ilkkaa pitämään huolta tyttärestäni, jos kuolisin”
Uupumus vei Jutta Gustafsbergin äärirajoille: ”En ollut enää oma itseni”
Kommentit
Voi kuule Merit, minä nimenomaan olen kaukana ylihurskaasta; pointtini onkin nimenomaan se (kuten sanoinkin mutta toistetaan vielä), että rouva Nina ja hänen edesmennyt miehensä ovat/olivat ylihurskaita ja katsoivat TOISTUVASTI oikeudekseen moralisoida ja arvostella muita ihmisiä heidän päätöksistään! Minä kutsun tätä kaksinaamaisuudeksi. Sinä ilmeisesti hienoksi persoonallisuuspiirteeksi.
Kommentit
Miksi tätä muita moralisoivaa avionrikkoja-julkisuustyrkkyä ihannoidaan? En voi ymmärtää, vai ovatko kaikki jo unohtaneet hänen ja nyt edesmenneen miehensä tempun miehen ensimmäiselle vaimolle? Ei siinä mitään, sellaistahan sattuu että löytyy uusi puoliso ”kesken kaiken”, mutta kun sitten tämä pariskunta julisti julkisuudessa Jumalan(sa) sanaa ja kehtasivat toimia yleisinä moraalipoliiseina niin sitä minä en vaan ymmärrä enkä hyväksy!
Kaikkea hyvää elämääsi, Nina Mikkonen. Jätä muiden marinat toiseta korvasta sisään ja toisesta ulos, enempää kultavaa ne eivät ansaitse. Sinä et ole kenenkään avioliittoa rikkonut, se avioliitto oli jo tehnyt tehtävänsä. Nämä asiat ovat tarkoitettuja kohdata, vaikka joku saisikin sydänsuruja osakseen. Timo T.A. kun ansaisi vielä toisenkin rakkauden ja siitä syntyneet lapset elämäänsä. Tätä on monen ylenhurskaan vaikea ymmärtää. Mutta elämä on, on! Nyt vain pikkuhiljaa ja lyhyin askelin kohti uusia kokemuksia.
Voi kuule Merit, minä nimenomaan olen kaukana ylihurskaasta; pointtini onkin nimenomaan se (kuten sanoinkin mutta toistetaan vielä), että rouva Nina ja hänen edesmennyt miehensä ovat/olivat ylihurskaita ja katsoivat TOISTUVASTI oikeudekseen moralisoida ja arvostella muita ihmisiä heidän päätöksistään! Minä kutsun tätä kaksinaamaisuudeksi. Sinä ilmeisesti hienoksi persoonallisuuspiirteeksi.
Minäkin aikoinani sain heistä negatiivisen kuvan juuri tuon toisten elämän valintojen moralisoinnoin vuoksi, mutta tätä haastatelua lukiessa kuva muuttui. Nykyään on niin muotia ”elää itselleeen”, että on hienoa lukea ihmisestä, jolla on vielä arvoja ihmissuhteissa.Elämä koulii meitä kaikkia. Jotkut kehittyvät ja katsovat asioita aivan toisesta kuvakulmasta kuin 10 – 15 vuotta sitten.
Ihmetellä täytyy limanuljaska miehiä, joilla on otsaa yrittää iskeä miestään hoitavaa vaimoa Facebookissa.
Kaikkea hyvää Ninalle! Surusta toipuminen vie aikaa ja voimia.
Lohtuna, ehkä nyt pienenä myöhemmin isona, on se että oma fyysinen terveys on tallella. Suru vie valtavasti myös fyysisiä voimia mutta aika auttaa ja jonain päivänä sen oivaltaa että on päässyt pahimman yli.Puhun omasta kokemuksesta kahden lähimmäisen sairastaessa vakavasti yhtä aikaa ja menehdyttyä peräkkäin. Suru ja syyllisyyden tunne kohdallani oli musertava. Toisen omaishoitajana ja saattohoidossa olin koko ajan läsnä, mutta toinen lähti yllättäen nuorella iällä. Elämän jatkaminen ilman varsinkin tätä nuorempaa tuntui mahdottomalta. On hirveää kun ei ehdi ja saa jättää jäähyväisiä.
Sinulla Nina tulee olemaan suurena lohtuna se että puolisosi sai olla kotona läheisten lähellä
Lähes elämänsä loppuun asti.
Työ muumikahvilassa on varmasti ihana, pehmeä paluu työelämään. Elämä voi tarjota vielä vaikka kuinka aurinkoisia yllätyksiä ja kauniit muistot säilyvät ja kantavat. Jonain päivänä huomaa että pystyy jättämään irti ja menemään eteenpäin. Omalla kohdallani surua pitkitti lapsettomaksi jääminen, oma hankala reumasairaus ja yksinäisyys. Olen kanssasi saman ikäinen nainen ja seurannut vaiheitanne suurella myötätunnolla.
Jäi vielä mainitsematta tuossa ed. novellimaisen pitkässä kommentissani että helpotuksen tunteesta raskaan hoitourakan jälkeen ei kannata tuntea syyllisyyttä. Itsekin uskallan pikkuhiljaa olla jopa helpottunut että läheisillä on nyt kipu ja kärsimys poissa eikä tarvitse enää huolehtia 🙂
Ihmettelen suuresti etttä mitä hoitamista on firmassa jolla ei ole yhtään mitään toimintaa? Vuoden 2001 jälkeen Mikkosen firmalla ei ole ollut yhtäkään toimeksiantoa ja Timpan sairastumisen jälkeen sellaisia ei ollut edes odotettavissa. Firmahan myi pelkästään Mikkosen media-alan palveluja. Mitä ihmeen firman asioita siis Nina on viisi vuotta hoitanut?
Timpan eläessä Nina elämällä oli tarkoitus? Siis MITÄ? Eikä ne lapset olleet Ninan koko elämän sisältö? Kotiäitiyttähän huudettiin naama punaisena joka mediassa vuosiskausia. Nyt esiteini-ikäiset pojat saakin siis elää ja olla, kulkea miten haluavat? Ninaa ei näytä pahemmin kiinnostavan; Ninan elämällä ei ole mitään sisältöö, ei ole mitään tekemistä. Huoh. No, etsippäs nyt äkkiä uusi mies, mieluummin tietenkin joku julkkis että saat taas paistatella miehen valokiilassa. Kyllä ne pojat siitä kohta joutaa jo omilleenkin muuttaa, toinen adhd ja toinen Asperger tapaus. Mitenkähän mahtavat pärjätä?
Voihan sitä tietämätön todella luulla, että jos ei ole firmalla toimeksiantoja, niin ei tarvitse mitään tehdä. Kokeilepas joskus. Ihan vain, että on se yritys, sinun täytyy käydä melkoinen paperisota silloin tällöin. Lisäksi lapset todella itsenäistyvät, jokainen, jossain vaiheessa ja oppivat elämäänmyös ilman vanhempiaan. Sinäkin olet sen läpi käynyt. Voimia ja jaksamista tuon äreytesi kanssa! Hymyile, ulkona paistaa jo!
Ensinnäkään kukaan ei koskaan kutsunut Timoa Timpaksi,miksi siis sinä? Toiseksi,miksi olet noin katkera ja vihamielinen? Kyllä on varmasti raskasta kiehua noin kovissa myrkyissä,mutta täällähän teitä riittää.Kolmanneksi,mikähän osio Mikkosten elämästä kuuluu sinulle,kun et mitään heidän elämästään oikeasti tiedä? Säälittävää.
Mugu on ihan oikeassa.
Paljon voimia Niinalle ja lapsille. Onhan sitä elettyä elämää meillä kaikilla ja ei sitä nyt kaikkea vanhaa jaksa jauhaa. Niinhän se vain on, että joku asia välillä nyppii ja ottaa päähän. Mutta kaikkea aikansa. Kaikki me toimimme omalla tavallamme. Emme miellytä kaikkia. Mutta kai ei tarvitsekkaan. Ihanaa kun Niinalla on lapset. Niin on meillä monella muullakin. Kaikkea hyvää tulevaan.
Tsemppiä Nina.
Antakaa nyt jo niiden ilkeyksien olla. Itseä siinä vain tuhoaa, kun säilöö mustaa itseensä. Kertoo enemmän kirjoittajasta kuin Ninasta, jos ilkeilee vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kaikkien vuosien. Onko Nina käynyt teillä varkaissa, lyönyt tai muuten häiriköinyt? No ei. Ei ole. Älä ole koko elämääsi ilkeä ihmiselle, jota et ole edes tavannut. Anna olla
Love. Peace
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous