Julkkikset

Miessuhteiden sijaan työn valinnut Arja Saijonmaa: ”Mieluummin olen yksin kuin huonossa parisuhteessa”

Vain harvat ihmiset ovat korvaamattomia. Tätä mieltä on sinkkuna viihtyvä laulaja Arja Saijonmaa, joka on miessuhteiden sijaan aina lopulta valinnut työn ja näyttämön.
14.6.2018 Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Kristiina Kurronen/Otavamedia

”Olen romantikko. Voisin ihan hyvin vielä rakastua, jos löytäisin oikean ihmisen. En kuitenkaan halua enää muuttaa kenenkään kanssa yhteen, se tuntuisi liian monimutkaiselta. Arvostan niin paljon vapauttani ja sitä, että saan mennä oman mieleni mukaan. Siitä en enää halua luopua.”

Virheitä miessuhteissa

”Olen kokenut monenlaista rakkautta. Nuorena tyttönä olin epätoivoisesti rakastunut Míkikseen (ihmisoikeustaistelija, laulaja ja säveltäjä Míkis Theodorákis), mutta meillä ei ollut koskaan eroottista suhdetta. Kerran kiertueella hän yritti vietellä minut, mutta en halunnut päätyä muusikkomiesten aamiaispöydän puheenaiheeksi.

Viehätyn vahvoista ihmisistä, joilla on selkärankaa ja huumoria.

Ruotsalaisen tv-tuottaja Lars Eglerin tapasin 1970-luvun loppupuolella, ja olimme yhdessä 15 vuotta. Se oli impulsiivinen suhde. Suhteessamme oli intohimoa hyvään ja pahaan.

Olen tehnyt miessuhteissani virheitä. Olen esimerkiksi jäänyt niihin liian pitkäksi aikaa. Mutta niinhän se menee, että ihminen vain yrittää ratkaista jotakin ongelmaa jäämällä, ja lähteminen tuntuu kipeältä.”

Naisen ja miehen välillä voi olla muunlaistakin rakkautta kuin eroottista

”Kaikissa miessuhteissani on ollut jotakin sellaista, mikä on saanut minut aina lopulta valitsemaan työn ja näyttämön. Mieluummin olen yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Miehen ja naisen välillä voi olla muunlaistakin rakkautta kuin eroottista. Ranskalainen ystäväni, musiikkikustantaja ja kirjailija Mario Bois on rakas ystäväni. Aikojen alussa meillä oli rakkaussuhde, mutta nykyisin olemme ystäviä. Tai, no olemme melkein kuin vanha aviopari!

Míkis on minulle korvaamaton. Hänestä en ole koskaan halunnut päästä eroon. Hän on ollut suuri opettajani ja mentorini.

Míkis on jo 94-vuotias ja ottaa ihmisiä vastaan harvoin. Viimeksi näimme viime kesänä. Hänen kunniakseen oli järjestetty juhlakonsertti Ateenan vanhalle stadionille. Tuhatpäinen kuoro lauloi tähtien alla. Siellä oli kymmeniä tuhansia ihmisiä, lehdistöä ja hallituksen edustajia. Istuin Míkiksen selän takana. Se oli unohtumaton ilta.”

Luit lyhennelmän Annan Tässä iässä -jutusta, jossa laulaja Arja Saijonmaa muun muassa elämänsä miehistä, lapsuudenperheensä ongelmallisesta perinnöstä ja siitä, miksi hän viihtyy paljon yksin. Lue juttu Annasta 24/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Arja Saijonmaa, 73

Työ: Laulaja, näyttelijä ja kirjailija.

Asuu: Tukholmassa, Pariisissa ja Helsingissä.

Lukee tällä hetkellä: Elaine Sciolinon La Seduction – How the French Play the Game of Life.

Kommentit (1)

Loistava nainen ja taas kerran yksi esimerkki omien valintojensa mukaan elämäänsä kulkevasta naisesta. Tekee mitä haluaa.
Elämä on liian arvokas hukattavaksi ja vääränlaisen miehen kanssa kuluttamaan.
Kuinka moni alistuu kohtaloonsa, eikä uskalla lähteä omille teilleen.

Loistava nainen ja taas kerran yksi esimerkki omien valintojensa mukaan elämäänsä kulkevasta naisesta. Tekee mitä haluaa.
Elämä on liian arvokas hukattavaksi ja vääränlaisen miehen kanssa kuluttamaan.
Kuinka moni alistuu kohtaloonsa, eikä uskalla lähteä omille teilleen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *