Julkkikset

Miika Nousiainen: ”38 vuotta oli hyvä ikä tulla isäksi”

Kirjailija Miika Nousiainen, 42, yrittää olla johdonmukainen mutta rento faija pojalleen. Lapsuudesta opitun periaatteen takia hän ei ole koskenut muroihin vieläkään.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

”Deittailu-urani käynnistyi nolosti. Noin kymmenvuotiaana minun oli kaverini Timon kanssa määrä mennä tuplatreffeille rusettiluistelemaan naapurin Susannan ja hänen ystävänsä Eiran kanssa.

Viime hetkillä teimme oharit. Ei vain uskallettukaan.

Se on harmi, ties vaikka olisin päässyt ministerin puolisoksi. Susannasta, jonka sukunimi on Huovinen, tuli myöhemmin liikenneministeri. Onneksi hän toipui aiheuttamastani pettymyksestä nopeasti eikä välillemme jäänyt kaunaa.

Aika pitkään pyörin pelkästään jätkäporukassa. Tytöt kyllä kiinnostivat, mutta olin sen suhteen kovin saamaton. Ajattelin kai, että kaikki aikanaan.

Tulevaan vaimooni tutustuin yliopistolla yhteisen ystävän kautta. Paula vaikutti ihmiseltä, jonka kanssa on mukava olla. Naimisiin menimme vuonna 2007.

Liki neljä vuotta sitten meille syntyi poika. Yövalvomisia ajatellen lapset kannattaisi tehdä noin kuusitoistavuotiaana, mutta muuten 38 vuotta oli hyvä ikä tulla isäksi. Ei ole enää niin hirveä hinku baariin tai festareille tai reissaamaan.

Lapsi muutti elämän tärkeysjärjestyksen. Siihen asti olin hermoillut siitä, saanko työpaikan, onnistuuko kirjoittamani teksti tai ehdinkö kolmosen ratikkaan. Nyt vastuullani on joku, joka ei oikeasti pärjää ilman hoivaa.

Lapsen kasvun seuraaminen tuo valtavasti iloa. Vastapainona on jatkuva pelko siitä, että tuolle sattuu jotakin. Yritän olla johdonmukainen mutta rento faija, jonka kanssa voi myös heittää läppää. Poika on siinä jo aika hyvä.”

Työläiskodin kasvatti

”Pari vuotta sitten löysin kaapistamme riisimuroja. Järkytyin. Se oli ensimmäinen kerta, kun asuin taloudessa, jossa on muroja. Lapsena ehdotin joskus isälle niiden hankkimista. Hän kieltäytyi ilmoittamalla, että ne ovat porvareiden ruokaa. Periaatteesta en siis koskenut muroihin nytkään.

Lapsuusmaisemissani Säynätsalossa ihmiset olivat joko porvareita tai duunareita. Lähes kaikki työskentelivät paikallisessa vaneritehtaassa, myös minun vanhempani. Isä oli sahateknikko, äiti keittäjä.

Perheemme eli yhteiskuntaluokkamme mukaisesti, pröystäilemättä. Kerran vuodessa, veronpalautuspäivänä, saatoimme käydä lounaalla Kultakukossa Jyväskylässä. Muuten meillä syötiin äidin laittamia kotiruokaklassikoita: kaalilaatikkoa, lihapullia ja mureketta. Olin kateellinen kavereille, jotka saivat mikroruokaa ja roiskeläppäpitsoja.”

Kiusallisen sosiaalinen

”Miten sä voit tuntea täällä jo kaikki? vaimoni ihmetteli, kun olimme asuneet nykyisessä talossamme Hakaniemessä puolisen vuotta.

Olen luonteeltani sosiaalinen aina kiusallisuuteen asti. Rupean tuntemattomien kanssa juttusille pienimmästäkin syystä. ’Jaha, ränni näyttää olevan jäässä’. ’ Eilen tästä lensi yli merikotka.’ ’Sonja Lumme oli aamulla torilla.’ Saatan jaaritella niin pitkään, että juttukumppani joutuu hienovaraisesti irrottautumaan. Naapurini, käsikirjoittaja Atte Järvinen, onkin nimennyt minut ’Hakaniemen puuduttajaksi’. Jotkut ovat jo oppineet väistämään kadulla.

Tämä persoonallisuuden piirre on myös tärkein työmetodini. Haahuilen pitkin kotikaupunginosani rantoja, katselen ihmisiä ja pysähdyn tarinoimaan heidän kanssaan. Jos joku kysyy tekeillä olevasta kirjasta, kerron. Samalla saan uusia näkemyksiä ja ideoita.”

Juttu on katkelma Annan numerossa 33-34/2016 ilmestyneestä Tässä iässä -juttusarjan jutusta.

Lue myös:

10 syytä miksi olet erityisen onnekas, jos sinulla on isosisko

Nämä merkit paljastavat, että sinut on kasvattanut vahva nainen

Tuomas Juntunen joutui hyvästelemään pienen tyttärensä lopullisesti: ”Isi on tässä, älä pelkää”

X