Julkkikset

Miika Nousiainen toivoo, että osaisi puhua tunteistaan omaa isäänsä paremmin: ”Yritän vanhempana olla avoimempi”

Miika Nousiaista kutsutaan Hakaniemen puuduttajaksi, sillä hän turisee mieluusti ihmisten kanssa kadunkulmissa. Vaikka hän onkin sosiaalinen, some ei kiinnosta häntä pätkääkään. – En osaisi ottaa itsestäni valokuvia!

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Mirva Kakko

– Kuuntelen muiden juttuja, mutta avaudun myös itsestäni. Tarinoita kertoessa huomaa sen, mikä ihmisiä naurattaa tai koskettaa. Tärkeintä on silti inspiroitua muiden ihmisten tarinoista, Miika Nousiainen kertoo.

Miika Nousiaista kutsutaan Hakaniemen puuduttajaksi, sillä hän turisee mieluusti ihmisten kanssa kadunkulmissa. Vaikka hän onkin sosiaalinen, some ei kiinnosta häntä pätkääkään. – En osaisi ottaa itsestäni valokuvia!

Hakaniemen tori on kirjailija Miika Nousiaiselle, 46, rakas ja tuttu paikka. Miika Nousiainen on asunut torin lähistöllä yli 20 vuotta. Siinä ajassa Hakaniemestä on tullut koti. Aamuisin kirjailija vie lapsensa kouluun ja päiväkotiin, vaeltaa tuttuun torikahvilaan, valitsee tiskiltä lohileivän tai korvapuustin – riippuen siitä, onko päällä sokerilakko vai ei – ja jutustelee muiden torikävijöiden kanssa.

Taipumuksestaan tarinointiin hän on saanut lisänimen ”Hakaniemen puuduttaja”.

– Naapurini, käsikirjoittaja Atte Järvinen keksi sen. Kun olen tarpeeksi monta minuuttia jauhanut jostain päivänselvästä asiasta, tarinointini muuttuu puuduttamiseksi. Metodiani voisi varmaan käyttää juurihoitopotilaalle: menisin tämän viereen puhumaan, ja hammaslääkäri voisi samalla huoletta porata, Miika Nousiainen sanoo.

Lue lisää: Miika Nousiainen: ”38 vuotta oli hyvä ikä tulla isäksi”

Miika Nousiainen yrittää nähdä huumoria joka paikassa

Keskusteluilla on ihan oikea tarkoitus, ei pelkästään puuduttaminen.

– Ihmisten kanssa jutteleminen on oikeastaan ainoa työmetodini. Juttuja on vaikeampaa keksiä kuin kuulla. Henkilöhahmoillani on usein tosielämän vastineensa, kuten tänä syksynä ilmestyvän Pintaremontti-romaanini päähenkilöllä Samilla, joka etsii epätoivoisesti parisuhdetta. Samin kaukaisena inspiraationa on ystäväni, joka parikymppisenä meni jokaisille treffeille tavoitteenaan perheen perustaminen. Nuoria opiskelijatyttöjä aikeet taatusti pelottivat, kun mies kolme minuuttia ensitapaamisesta pamautti, että kiinnostaako lasten hankinta.

Viime keväänä Miika Nousiainen kirjoitti romaaniaan koronaeristyksen keskellä. Kirjoittaminen muuttui hankalaksi, kun muu maailma katosi ympäriltä.

– Yritän nähdä huumoria synkissäkin asioissa. Onneksi korona-aikana sai liikkua ulkona ja jutella ihmisten kanssa puistoissa ja kadunkulmissa. Täysi eristys olisi voinut ottaa koville.

Samasta syystä kirjailija muutti vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa jokin aika sitten takaisin Kal­lioon. Perhe oli ehtinyt muuttaa hetkeksi Herttoniemeen lähemmäksi luontoa – Miikan polkupyörämittarilla laskettuna 6,6 kilometrin päähän.

– Palasimme takaisin, koska arjen logistiikan kannalta elämä kantakaupungissa tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Asunnot ovat pienempiä, mutta elämä on sosiaalisempaa. Lähipuistossa on aina kavereita sekä lapsille että aikuisille. Jos riesana olisi liian iso asunto ja oma piha, sitä saattaisi jumittua kotiin.

Kotonakin Miika Nousiainen haluaa puhua. Hän toivoo, että osaisi näyttää lapsilleen tunteitaan avoimemmin kuin hänen oma isänsä aikanaan.

– Kiitoksen jakaminen ja tunteiden näyttäminen oli isälleni vaikeaa. Yritän vanhempana olla avoimempi, mutta pomminvarmasti teen kaikki samat virheet. Vaikka tunteiden näyttäminen on nyt jollain tapaa sallitumpaa kuin edeltäneillä sukupolvilla, evoluutio on tuskin kovinkaan paljon ehtinyt mennä eteenpäin yhden sukupolven aikana.

Sosiaalinen media ei kiinnosta Miikaa

Kaikenlainen sosiaalisuus ei Miikaa silti miellytä. Uudessa romaanissaan hän kuvaa someaikakautta, jossa korostuvat kulissielämä ja ulospäin hyvältä näyttämisen paine.

– Onhan se huvittavaa, että onnistuneeseen iltaan tuntuu riittävän se, että kaikki on hyvin kymmenen sekuntia kestävän kuvanottohetken ajan, vaikka kaksi tuntia ennen ja jälkeen kuvanoton olisi täyttä kaaosta. Tärkeintä on, että illasta saadaan somepäivitys tai harmoninen kuva isovanhemmille, Miika Nousiainen sanoo.

Hän myöntää sortuvansa itsekin välillä idyllisiin perhekuviin, joskin tallettaa ne vain omiin arkistoihinsa. Oman elämän valkopesu somekanavilla on hänelle vierasta.

– En viihdy somessa. Olen aina ollut myöhäinen sopeutuja. Hankin älypuhelimenkin vasta muutamia vuosia sitten.

Hän on miettinyt, että aktiivisista sometileistä olisi varmasti hyötyä markkinoinnissa, ovathan ihmiset nykyään oman itsensä brändejä.

– Minusta kuitenkin tuntuu, että jos jokin juttu on niin hyvä, että sen kehtaisi laittaa Twitteriin, sitä saattaa tarvita muuallakin, kuten kirjoissa tai televisiossa. Hyviä ideoita ei tule niin usein, että niitä kannattaisi tuhlata someen. En myöskään osaisi ottaa itsestäni valokuvia. On omituista, miten paljon ihmisillä on kuvia itsestään, vaikka on olemassa peilejä.

Lasillisella

X