Julkkikset

Positiivinen stressi pitää elokuvaohjaaja Mika Kaurismäen liikkeessä: Elämä on koko ajan hauskempaa

Pääosin Lissabonissa asuva ohjaaja Mika Kaurismäki, 62, kuvaa parhaillaan uutta elokuvaansa Kittilässä. Mukana ovat myös brasilialainen vaimo sekä 7- ja 10-vuotiaat lapset.
13.8.2018 Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Ella Karttunen ja OM-arkisto

Puhelin piippaa, ja viesti on lyhyt: Tulossa. Ohjaaja Mika Kaurismäki myöhästyy hieman, sillä lyhyellä matkalla hotellin ravintolaan hän joutuu pysähtymään useammankin kerran. Täytyy tervehtiä tuttuja ja jutella. Saavuttuaan paikalle hän pyytelee anteeksi tiivistä aikatauluaan, katsoo silmiin ja tilaa kupin kahvia.

Kello on yksitoista aamupäivällä, ja Mika on saapunut Sodankylän hotelliin edellisenä iltana paikkakunnan kesätapahtuman, elokuvajuhlien, takia. Lappi on hänelle muutenkin tärkeä osa elämää.

– Pohjoinen valo on uskomattoman hieno. Tunnen miltei fyysistä kipua, jos en pääse tänne pari kertaa vuodessa, hän sanoo.

Mikan koko perhe on Lappi-faneja. He käyvät joka kesä Sodankylässä ja yleensä talvisin Saariselällä sekä toisinaan Vesku Loirin mökillä Inarissa. Nytkin Mikan mukana ovat brasilialainen vaimo Cenira sekä 7- ja 10-vuotiaat lapset.

Perheellä on ollut toinen koti Brasiliassa jo parikymmentä vuotta, mutta Mika kertoo kyllästyneensä maan poliittiseen tilanteeseen.

– Se on syvästi korruptoitunut maa, jossa poliitikot varastavat kaiken rahan ja rikollisuus näkyy arkielämässäkin. Pari vuotta sitten tilanne paheni entisestään, ja nykyisin asumme Lissabonissa ja osittain Suomessa. Tuntui hankalalta ajatella, että lapset kävisivät koulua sellaisessa maassa kuin nyky-Brasilia. Olemme miettineet Suomeen muuttoakin, mutta tällä hetkellä tilanne on hyvä näin.

”Haluan kertoa pienten ihmisten tarinoita”

Tänä kesänä perhe saa nauttia Lapista poikkeuksellisen pitkään, sillä Mikan uutta elokuvaa filmataan heinä- ja elokuussa Kittilässä.

Elokuvan nimi on Mestari Cheng, ja pääosassa ovat kiinalainen isä ja poika, jotka tulevat Suomeen etsimään isän ystävää. Tarina kertoo globalisaatiosta ruohonjuuritasolla sekä kulttuurien kohtaamisesta. Se on hyvän mielen draama, suomalais-kiinalainen yhteistyö, jonka loppukohtaus tapahtuu Kiinassa.

Mika on luonteeltaan utelias, ja eniten hän on kiinnostunut ihmisistä ja ihmissuhteista.

– Haluan kertoa pienten ihmisten tarinoita. Niiden kautta voi parhaiten lähestyä myös suuria teemoja. Uudessa elokuvassa pohditaan isän ja pojan suhdetta sekä ystävyyttä, sopeutumista ja suvaitsevaisuutta.

Niin sanotussa kolmannessa maailmassa asuminen on vaikuttanut Mikan elämänarvoihin.

– Se näkyy asenteissani ja myös kuluttamisessani. En ole tuhlaavainen, en töissä enkä yksityiselämässä. Suomi on monessa mielessä turvakoto, mutta puhtoisiahan mekään emme ole. Täällä esimerkiksi ostetaan halvalla tuotteita, jotka on tehty ties millä työvoimalla.

Haluan kertoa pienten ihmisten tarinoita. Niiden kautta voi parhaiten lähestyä myös suuria teemoja.

Mika Kaurismäki

Mika Cenira-vaimonsa kanssa Linnan juhlissa vuonna 2015.

”En halua myydä sieluani Facebookille”

Mika Kaurismäen arvoihin kuuluu myös se, että ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti ja tasapuolisesti.

– Olen seurannut Me too -keskustelua, ja on hyvä, että asioista puhutaan. Vain siten voi tapahtua muutos parempaan. Hämmästyttävää on, että keskustelu on rajoittunut vain elokuva-alalle, vaikka epäkohtia olisi muillakin työpaikoilla – eduskunnassa, kirkon piirissä, bisnespuolesta puhumattakaan, hän sanoo.

Mika ei vedä tiukkaa rajaa työn ja vapaan välille.

– Kun on enemmän elämänkokemusta, niin elokuvanteko on koko ajan hauskempaa. Kuten myös elämä.

Hän kertoo rentoutuvansa parhaiten perheensä kanssa, ja sattuneesta syystä hän on katsonut viime vuosina paljon lastenelokuvia. Poika pelaa tennistä, mutta isä ja poika seuraavat televisiosta myös futista ja jääkiekkoa. Somessa Mika ei sen sijaan juuri aikaansa kuluta.

– En halua myydä sieluani Facebookille, sillä kaikki tieto valuu sieltä ennemmin tai myöhemmin vääriin käsiin. Pidän kavereihini yhteyttä puhelimella, sähköpostilla ja WhatsAppilla, se riittää perinteisten kohtaamisten lisäksi.

Mika katsoo kelloaan – pitää jo lopetella. Edessä on nimittäin leikkimielinen jalkapallokisa, jossa hänellä on tärkeä tuomarin rooli. Hän ei valita kiireestä, vaan sanoo nauttivansa positiivisesta stressistä.

– Minulla on yhtä aikaa monia työprojekteja, joista osa jää suunnitelmiksi, mutta jotkut onneksi etenevät, kuten tämä vuosi sitten aloitettu elokuva. Täytyy olla liikkeessä, se sopii minulle.

Mikan tapaamispaikka

Hotelli Sodankylän ravintola, Unarintie 15, Sodankylä

Käytkö usein täällä?
Aina elokuvajuhlilla ollessani. Tänne on helppo tulla, ja täällä tapaa tuttuja.

Mitä tilataan?
Olen herännyt melko myöhään, ja aamiaisen jälkeen ei vielä tee mieli oikein mitään. Mutta kuppi kahvia maistuu aina.

Millä mielellä tänään?
Oikein hyvällä. Nyt kesällä olen enimmäkseen Suomessa, ja minulla on muutama päivä lomaakin. Myös perhe on tyytyväinen, että elokuvani kuvataan Lapissa, ja he pääsevät mukaan.

Ajankohtaista
Uusi elokuva Mestari Cheng saa ensi-iltansa Suomessa ja Kiinassa ensi vuonna.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *