Julkkikset

Mikko ja Beata Leppilampi odottavat vauvaa – julkistivat raskausuutisen herkillä kuvilla

Mikko ja Beata Leppilampi saavat tänä vuonna perheenlisäystä. Raskausuutinen paljastettiin suloisilla kuvilla.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Mikko ja Beata Leppilampi ovat olleet naimisissa pian kaksi vuotta.

Mikko ja Beata Leppilampi saavat tänä vuonna perheenlisäystä. Raskausuutinen paljastettiin suloisilla kuvilla.

Beata, 28, ja Mikko Leppilampi, 44, odottavat toista lastaan. Leppilammet julkaisivat raskausuutisen äitienpäivänä Instagram-päivityksissään.

Mikon jakamassa mustavalkoisessa kuvassa näkyy Beatan pyöristynyt raskausvatsa, jota Mikko ja pariskunnan esikoinen, 1-vuotias Kaspian, koskettavat hellästi.

Beata puolestaan jakoi omalla tilillään samantyylisen mustavalkokuvan sekä lisäksi toisen otoksen, jossa hän hymyilee onnellisen näköisenä ilman paitaa. Toisen kätensä Beata on asettanut vatsansa alapuolelle ja toisessa kädessä hänellä on valkoinen kukkakimppu, joka peittää ylävartaloa.

”Hyvää äitienpäivää!” toivottivat sekä Beata että Mikko kuviensa yhteydessä sydän-emojin kera.

Leppilammet ovat saaneet Instagramissa satoja onnitteluja tulevasta perheenlisäyksestä.

”Onnea teidän poppoo”, kommentoi Laura Lepistö Mikon kuvaa.

”Niin uskomattoman onnellinen teidän puolestanne! Hyvää äitienpäivää rakas ystäväni”, Chachi Hildén kirjoitti englanniksi Beatan kuvan alle.

”Kaiken teemme yhdessä, paitsi imettämisen”

Näyttelijä Mikko Leppilampi ja taitoluisteluvalmentaja Beata Leppilampi menivät naimisiin kesällä 2021, ja saman vuoden syyskuussa syntyi heidän esikoisensa.

”Onnellisuus ja kiitollisuus täyttää sydämen. Enempää en osaa enää elämältä toivoa”, Mikko kirjoitti Kaspianin syntymästä kertovassa Instagram-päivityksessään.

Annan haastattelussa lokakuussa 2021 pariskunta kertoi hoitavansa vauva-arkea yhdessä.

– Kaiken teemme yhdessä, paitsi imettämisen! Siinä Mikko ei voi hirveästi auttaa, Beata nauroi.

Ikäeroa Kaspianille ja tulevalle pikkusisarukselle on tulossa noin kaksi vuotta. Mikolla on myös teini-ikäinen Lilia-tytär aikaisemmasta liitostaan Emilia Vuorisalmen kanssa.

X