Julkkikset

Mikko Leppilampi ylpeänä avovaimonsa uudesta tv-työstä: ”Maryamille sanottiin, ettei hänestä koskaan tule mitään”

Sekä Mikko Leppilampi että hänen rakkaansa Maryam Razavi juontavat kevään suosikkiohjelmia. Mikko uskoo Maryamin pääsevän loistamaan Suomen huippumalli haussa -ohjelmassa.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Pekka Mustonen, Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Sekä Mikko Leppilampi että hänen rakkaansa Maryam Razavi juontavat kevään suosikkiohjelmia. Mikko uskoo Maryamin pääsevän loistamaan Suomen huippumalli haussa -ohjelmassa.

Pitkään näyttelijä Mikko Leppilammen kanssa seurustellut mallina ja stylistinä työskentelevä Maryam Razavi on keväällä ruutuun palaavan Suomen huippumalli haussa -ohjelman uusi juontaja. Hän vaikuttaa myös yhtenä ohjelman kolmesta tuomarista.

Mikko esitteli tyttöystävänsä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kuvauksissa vuonna 2010, ja Mikko nähdään suosikkiohjelman juontajana myös tulevana keväänä, kun ohjelma starttaa kymmenvuotiskaudelleen. Lisäksi Mikko juontaa 10. joulukuuta alkavaa SuomiLOVE-ohjelmaa.

Komea pari on pitänyt suhteestaan matalaa profiilia, mutta nyt Mikko on avoimen onnellinen rakkaansa uudesta pestistä uudistuneen ”Huippiksen” juontajana.

 Maryam on luonut maailmalla täysipäiväisesti uraa 12 vuoden ajan ja oppinut kaikki alan koukerot. Hän on käynyt läpi saman epävarmuuden, jota ohjelman kisaajat varmastikin kokevat. Maryamillekin on sanottu, että olet arka ja ettei sinusta tule mitään. On hienoa, että Maryam pääsee nyt tekemään jotain aivan uutta. Hän pääsee näyttämään ja antamaan ohjelmassa kaiken oppimansa, Mikko kehui sydämensä valittua.

Maryam on työskennellyt mallibisneksen huipputekijöiden kanssa muun muassa Lontoossa, Barcelonassa, Milanossa ja Los Angelesissa. Hän on yhä, 34-vuotiaana, yksi Suomen kysytyimmistä malleista.

Inspiraation lähteenä

Maryam on itse kertonut haluavansa olla ohjelmassa kilpaileville malleille tukena ja turvana. Hän haluaa jakaa heille avoimesti tärkeää tietoa mallin työstä.

Myös Mikko uskoo avovaimonsa toimivan kisaajille loistavana esimerkkinä.

 Ennen kaikkea olen fiiliksissä siitä, että monen Maryamia seuranneen mielestä hän ei mukamas voisi ikinä esiintyä telkkarissa ja nyt hän onkin siellä. Rakastan tällaisia tarinoita. Toivon, että Maryam toimii ohjelman kisaajille inspiraation lähteenä. Hän on heille hieno mahdollisuus ja esimerkki siitä, mitä voi saavuttaa, Mikko totesi.

Suomen huippumalli haussa -ohjelmaa kuvataan parhaillaan Tallinnassa.

Lue lisää:

Maryam Razavi: Pukeutumissääntöjä saa rikkoa

Uusi Tanssii Tähtien Kanssa -juontaja Tuija Pehkonen: ”Löysin rauhan terapiasta” 

X