Julkkikset

Mikko Parikka ei ole katunut päätöstään jättää Salatut elämät: ”Tein oikean ratkaisun”

Oman talon rakennusprosessi stressasi Mikko Parikkaa. Samaan aikaan tapahtui paljon isoja muutoksia. – Olin noihin aikoihin tehnyt päätöksen, että lopettaisin näyttelemisen Salatuissa elämissä. Se oli iso päätös.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Mikko Parikan Kotialbumi, Om-Arkisto

Mikko Parikka rakennutti vaimonsa kanssa hirsitalon Espooseen juuri ennen koronapandemiaa. – Olen hyvin perhekeskeinen, ja koti on aina ollut minulle ja Saralle tärkeä paikka.

Oman talon rakennusprosessi stressasi Mikko Parikkaa. Samaan aikaan tapahtui paljon isoja muutoksia. – Olin noihin aikoihin tehnyt päätöksen, että lopettaisin näyttelemisen Salatuissa elämissä. Se oli iso päätös.

”Budjetti ja aikataulu tulee aina kertoa kolmella. Olisinpa tiennyt tuon silloin, kun aloittelimme talomme rakennusprojektia. Se olisi helpottanut oloani siinä vaiheessa, kun budjetti ja aikataulu aiheuttivat stressiä.

Vuonna 2019 otetussa kuvassa istun viisi- ja kolmevuotiaiden tytärteni kanssa nykyisen saunamme paikalla. Kuvan otti vaimoni Sara. Kolmas tyttäremme oli tuossa vaiheessa vielä hänen vatsassaan.

Oli iso juttu ruveta rakentamaan omaa taloa. Emme yhtään tienneet, mihin olimme ryhtymässä. Rakennusprojekti oli rankka, vaikkemme rakentaneet taloa itse. Jouduimme silti tekemään valtavasti valintoja, ja lupaprosessi oli turhauttava. Kuvanottohetkellä olimme jo pitkällä: rakennusluvat olivat kunnossa ja talon sokkelikin valettu.

Olin noihin aikoihin tehnyt päätöksen, että lopettaisin näyttelemisen Salatuissa elämissä. Se oli iso päätös, olinhan näytellyt sarjassa peräti yksitoista vuotta. Hiljalleen mieleeni oli alkanut kuitenkin hiipiä ajatus, että voisin tehdä elämässäni jotain muutakin. Niinpä päätimme, että jäisin kotiin hoitamaan vauvaa. Halusin tarttua mahdollisuuteen, koska vauva-aika on niin ainutlaatuista. Tein oikean ratkaisun. Vaikka olen tuntenut haikeutta ja ikävöinyt sarjassa työskentelemistä, en ole kertaakaan katunut päätöstäni.

Minun oli alun perin tarkoitus olla puoli vuotta kotona. Tuo aika venyikin puoleksitoista vuodeksi, koska kolme viikkoa talomme valmistumisen jälkeen maailmanlaajuinen koronapandemia ryöpsähti Suomeen. Sen vuoksi ensimmäinen juontajapestini televisiossa siirtyi. Sitten saimmekin viettää runsaasti aikaa uudessa kodissamme, josta tuli meille valtavan tärkeä paikka.

Kuvassa eletään vanhassa maailmassa autuaan tietämättöminä siitä, mitä vuosi 2020 toisi tullessaan. Kuva nostattaa hymyn huulilleni ja saa minut miettimään rakennusprojektiimme liittyviä haaveita ja sitä, miten ihana kodistamme tuli. Olisinpa osannut nauttia rakennusajasta enemmän ilman turhaa stressiä.”

Mikko Parikka, 34, juontaa MTV:llä 7.2. alkanutta Bachelor Suomi -ohjelmaa.

Juttu on julkaistu alun perin Anna-lehdessä 6/2023.

X