Julkkikset

Perheestään onnellinen Minttu Räikkönen: ”Olen ollut onnekas ja päässyt helpolla”

Kahden lapsen äiti Minttu Räikkönen sanoo, että heillä on Kimin kanssa selkeä työnjako. – Sopimuksemme on, että minä pidän huolen siitä, että palaset ovat kohdillaan kotona.

Teksti:
Virpi Valtonen

Minttu Räikkönen panostaa sekä omassa että lasten pukeutumisessa laatuun.

Kahden lapsen äiti Minttu Räikkönen sanoo, että heillä on Kimin kanssa selkeä työnjako. – Sopimuksemme on, että minä pidän huolen siitä, että palaset ovat kohdillaan kotona.

Sveitsissä asuvien Minttu ja Kimi Räikkösen perhe kasvoi toukokuussa tyttärellä, joka sai nimekseen Rianna Angelia Milana. Parilla on ennestään kaksivuotias Robin-poika.

Minttu sanoo, että kahden lapsen perhearki on sujunut Sveitsissä ihanasti.

– Olen ollut onnekas ja päässyt helpolla. Meillä on kaksi aika helppoa lasta kotona.

Vaikka Minttu on totuttu näkemään formulavarikolla miehensä tukena, nyt hänelle on tärkeintä saada elää aivan normaalia perhearkea.

– Nelikuisen vauvan kanssa on parempi olla kotona. Toki menemme välillä mukaan Kimin tueksi, sekin on tärkeää. Silloin saamme perheenkeskeistä aikaa. Mutta sopimuksemme on, että Kimi tekee omaa hommaansa ja minä pidän huolen siitä, että muut palaset ovat kohdillaan kotona. Se on minun tärkein tehtäväni: olla vaimo ja äiti. Ei ole muuta, Minttu sanoo.

”Synnytyksen jälkeen itselle pitää olla armollinen”

Kuntoilu on aina ollut tärkeä osa Mintun elämää, mutta kahden lapsen jälkeen liikkuminen on muuttunut.

– Olen kuntoillut aina enemmän ja vähemmän tosissani. Nyt kahden lapsen äitinä treenaan päivän jaksamisen mukaan. En ruoski itseäni. Synnytys ja raskaus ovat kropalle niin kovia juttuja, että itselle täytyykin olla armollinen, hän kertoi.

Minttu kuitenkin aloitti liikkumisen kohtalaisen pian synnytyksen jälkeen.

– Treenaan kolmesta viiteen kertaan viikossa. Minulla on aika paljon ohjeistajia, sillä täytyy tietää, mitä tekee. Mutta tietenkin juttuja voi tehdä kevyesti ja oman jaksamisen mukaan.

Minttu pyrkii treenaamaan normaalisti myös matkoilla.

– Hotelleilla on yleensä  hyvät salit ja treeniohjelmaa pystyy aina soveltamaan.

Minttu Räikkönen
Minttu Räikkönen treenaa 3–5 kertaa viikossa.

Juttua muokattu 29.9. kello 17.10.

X