Mira Kasslin: ”Ensimmäistä kertaa elämässäni en uskonut itseeni”

Mira Kasslinilla, 37, on takanaan poikkeuksellisen rankka vuosi. Hän on menettänyt sekä äitinsä että ystävänsä ja eronnut miehestään. Vastoinkäymiset saivat hetkeksi jopa voimanaisen polvilleen.

Sitä katsetta Mira Kasslin ei unohda koskaan. Viime elokuussa hän seisoi vakavasti sairaan äitinsä sairaalasängyn vieressä ja aavisti näkevänsä tämän viimeisen kerran. Siinä katseessa oli äidin rakkaus, murhe ja jäähyväiset.

Sairaalasta Mira lähti ajamaan vain yksi päämäärä mielessään: on saatava auto parkkiin. Jonnekin, jossa voi vain olla ja antaa surun tulla.

Seuraavana päivänä syöpä vei äidin. Mira olisi halunnut olla vierellä viimeisinä hetkinä, mutta kun hän ehti sairaalaan, äiti oli jo poissa.

Silloin kipu viilsi syvältä.

– Surin niin, että se sattui joka soluun.

Vaikka Mira oli ehtinyt valmistautua äitinsä kuolemaan, sen lopullisuutta ei pystynyt käsittämään heti.

– Vaikka uskon, että elämä ei pääty kuolemaan, suru oli lamauttavaa.

Eikä hän vieläkään ole ihan tottunut siihen, että äiti on poissa. Edelleen hän saattaa havahtua töiden keskeltä ajattelemaan, että soitanpa äidille.

– Sitten mietin, mihinköhän numeroon soittaisin.

Kaksi kuolemaa peräjälkeen

Vastoinkäymisillä on tapana kasaantua. Viikkoa ennen äidin kuolemaa Mira oli menettänyt läheisen ystävänsä, 49-vuotiaana leukemiaan kuolleen pyöräilyvaikuttaja Marko Vauhkosen. Mira kilpaili vuosia ratapyöräilyssä ja kuului Suomen pyöräurheilun kärkeen. Marko oli Miralle kuin henkinen isoveli: valmensi kilpailuaikoina ja mentoroi kilpailu-uran jälkeenkin ystävänä.

– Marko oli tukena kaikissa elämänvaiheissani. Hänelle olin Mira kaikkine heikkouksineni ja vahvuuksineni. Kun on julkisuudessa, se joukko kapenee, joka näkee sinut sellaisena kuin aidosti olet.

Läheisten menetykset eivät ole olleet ainoita suruja vuoden aikana. Viime jouluna Miran lähes seitsemän vuoden avoliitto päättyi. Onneksi jouluna, sanoo Mira nyt.

– Olin superonnellinen pyhistä. Sain itkeä rauhassa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Tein itseni kanssa diilin, että suren viisi päivää. Sitten kun työt alkavat, se on siinä. Eihän se niin mennyt, mutta sain surun tosi hyvin kuitenkin pakettiin.

Ero yhä mielessä

Nyt, kun vuoden loppu lähestyy, Mira huomaa miettivänsä taas eroaan. Vaikka siihen ei liittynyt dramatiikkaa, asioiden käsittely on vielä kesken.

– Pohdin edelleen paljon sitä, miksi asiat menivät niin kuin menivät. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja mitä ei olisi pitänyt tehdä ollenkaan.

Se on tyypillistä Miraa. Elämän isoissa käänteissä hän haluaa oppia, etenkin itsestään. Joskus hän miettii liikaakin, mitä olisi voinut tehdä eri tavoin. Oliko yhteistä aikaa tarpeeksi? Oliko ero hintalappu Miran menestykselle ja uralle?

– En ole sitä aiemmin suostunut itselleni myöntämään, mutta varmasti yksi syy oli se, että olen todella itsenäinen nainen. Luon vahvasti omaa uraa, mikä vie aikaa ja huomiota. Se on kova pala kenelle tahansa. Onhan se tiedossa, että parisuhde vaatii hoitamista. Mutta pelkkä yhdessä olokaan ei riitä, jos se ei ole rakastavaisten yhdessä oloa.

Itsevarmuus sai kolauksen

Tänä syksynä, kaikkien menetysten jälkeen, Miran olisi ollut tarpeen olla vahvimmillaan. Hän oli päättänyt perustaa oman kiinteistönvälitysyrityksen. Yhtäkkiä suunnitelmaa alkoivat horjuttaa yllättävät tunteet. Olen taloudellisesti yksin vastuussa kahdesta lapsesta. Pystynkö tähän? Onko ratkaisu oikea?

– Ensimmäistä kertaa tuli sellaisia hetkiä, etten uskonut itseeni. Yhtäkkiä olin hirveän hauras jopa omissa silmissäni. En tunnistanut itseäni. Se tietty varmuus oli poissa.

Silloin Mira kuunteli parasta ystäväänsä, joka sai hänet ymmärtämään, että kyseessä oli hetkellinen alemmuuskompleksi. Muut kyllä uskoivat häneen. Oli siis taas yhden päätöksen aika.

– Heräsin, että nyt on tultava stoppi. Tästä on noustava.

Aivan helppoa se ei ollut. Aiemmin Miraa on vienyt eteenpäin intohimo, jonka voimalla asiat ovat sujuneet kuin itsestään. Nyt oli mentävä eteenpäin ilman kipinää.

– Olen tavallaan käynnistänyt väkisin koneiston. Konkreettisia asioita on pitänyt tehdä yksi kerrallaan: esimerkiksi päättää, että nyt alan käydä aamuisin lenkillä.

Katkelma Annan kansijutusta 49/2015

 

Lue lisää, ”Halusin eroon jojoilusta”