Taina Kokkonen (nyk. Timucin) kruunattiin tangokuningattareksi 1999. Sitä ennen hän oli valmistunut luokanopettajaksi. Opettajana Taina on työskennellyt nyt 15 vuoden ajan.
Taina Kokkonen (nyk. Timucin) kruunattiin tangokuningattareksi 1999. Sitä ennen hän oli valmistunut luokanopettajaksi. Opettajana Taina on työskennellyt nyt 15 vuoden ajan.
Julkkikset

Mitä ex-julkkikset Taina Kokkonen, Outi Alanen ja Saija Hakola tekevät nykyään työkseen? ”Välillä asiakas jää miettimään, missä olemme mahdollisesti ­tavanneet”

Luokanopettaja Taina Kokkonen, kiinteistönvälittäjä Saija Hakola ja ensihoitaja Outi Alanen ovat tulleet julkisuudessa tutuiksi varsin toisenlaisissa rooleissa. Millaista on ollut luoda uusi ura yksityishenkilönä?
Teksti: Riikka Heinonen Kuvat: Mirva Kakko, Heli Hirvelä ja Sampo Korhonen

Opettaja, ex-tangokuningatar Taina Kokkonen, 45: ”Ehdin keikkailla niin paljon, että suurin into esiintymiseen on kadonnut”

Tangokuningatar Taina Kokkonen, 45, on nykyään luokanopettaja Taina Timucin, joka on jättänyt keikkalavat taakseen vuosia sitten.

Tangokuningatar Taina Kokkonen, 45, on nykyään luokanopettaja Taina Timucin, joka on jättänyt keikkalavat taakseen vuosia sitten.

”Olin huoltoasemalla tankkaamassa autoa joitakin vuosia sen jälkeen, kun olin lopettanut laulajan urani. Eräs mieshenkilö tuli kysymään minulta, olinko matkalla laulamaan. Sanoin hänelle, että olen lopettanut keikkailun. Mies kysyi minulta epäuskoisena, että enkö tosiaan aio mennä keikalle edes juhannuksena.

Haaveilin tangokuningattaren tittelistä jo lapsena. Kun katsoimme perheeni kanssa tangokisoja televisiosta, ilmoitin vanhemmilleni, että aion voittaa nuo kisat joskus. Voitin Tangomarkkinoiden laulukilpailun vuonna 1999, ja siitä alkoi uskomaton pyöritys. Keikkatahtini oli yli 20 keikkaa kuukaudessa. Siihen aikaan missit ja tangokuninkaalliset olivat jokaisen lehden kannessa. Minulla on noilta vuosilta säkkikaupalla vanhoja lehtileikkeitä, joita voin eläkkeellä lueskella. Vauhti oli hurja, ja jossain vaiheessa alkoi hiipiä tunne, että eikö tämä pyörä pysähdy koskaan.

Vuonna 2003 pidin puolen vuoden keikkatauon ja lähdin Italiaan. Siellä syntyi päätös, etten palaisi enää keikkalavoille.

Laulaja Taina Kokkonen vuonna 2003.

Laulaja Taina Kokkosen tyyliä vuodelta 2003.

”En jaksaisi keikoilla reissaamista enää tämän ikäisenä”

Olin ehtinyt valmistua luokanopettajaksi ennen tangokilpailun voittoa. Laulamisen lopetettuani päätin ryhtyä tekemään opettajan töitä. Ensimmäinen työpaikkani oli Porvoossa sijaitsevassa pienessä kyläkoulussa. Töiden aloittaminen jännitti minua, koska valmistumisestani oli ehtinyt kulua jo sen verran aikaa. Nyt olen toiminut luokanopettajana eri alakouluissa 15 vuoden ajan. Teen opettajan työn ohessa ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen valmentajan töitä erityislasten ja -nuorten parissa. Haaveilen myös erityisopettajan opinnoista.

Ehdin tehdä laulukeikkoja niin paljon, että suurin into laulamiseen ja esiintymiseen on kadonnut. Olen konsertoinut viimeksi kuutisen vuotta sitten. Minulla on hienoja muistoja tangoajoistani. Keikkailu oli kuitenkin sen verran raskasta, etten jaksaisi reissaamista enää tämän ikäisenä. Noina vuosina en ehtinyt koskaan ystävieni juhliin, mutta nykyään minulla on viikonloput vapaana ja pystyn näkemään ystäviäni. Keikkailuvuosina elämässäni ei ollut muita ihmisiä kuin bändin jäsenet.

”Eräs oppilas kertoi löytäneensä mummon vintiltä vanhan lehden, jossa oli juttu minusta. Silloin tuntui kyllä aika antiikkiselta, että okei, kuvani oli vintiltä löytyneessä vanhassa lehdessä.”

Silloin kun olin jatkuvasti lehtien kansissa, välttelin julkisia kulkuvälineitä ja kaupassa käyntiä. Huomasin, että aina kun liikuin jossain, ihmiset tuijottivat minua ja supisivat. Julkisuus kuului laulajan ammattiin, mutta opettajana olen jättäytynyt julkisuudesta. Nykyään nautin siitä, että voin matkustaa rauhassa junassa ja bussissa. Välillä joku tunnistaa minut, mutta useimmiten ihmiset kysyvät, että olemmeko tavanneet jossain aiemmin. Vastaan yleensä, että kenties olemme tavanneet tanssilavalla.

Jos oppilaani ovat haaveilleet julkisuudesta, olen kertonut heille, että siitä ei irtauduta kovinkaan helposti. Ei voi yhtäkkiä päättää olevansa sittenkin yksityishenkilö. Eikä julkkiksen hommassa ole vapaapäiviä.

”Joskus oppilaat katsovat YouTubesta vanhoja laulupätkiäni”

Välillä menneisyyteni nousee esille koulussa, kun joku rinnakkaisluokan oppilas tokaisee, että ’meidän äiti sanoi, että sinä olet tangokuningatar’. Joskus oppilaani käyvät YouTubesta katsomassa vanhoja laulupätkiäni. Kerran eräs oppilas kertoi löytäneensä mummonsa vintiltä vanhan lehden, jossa oli juttu minusta. Silloin tuntui kyllä aika antiikkiselta, että okei, kuvani oli vintiltä löytyneessä vanhassa lehdessä.

Reijo Taipaleen ympärillä vasemmalta laulajat Mira Kunnasluoto, Heidi Kyrö, Sanna Pietiäinen, Taina Kokkonen ja Susanna Heikki vuonna 2001.

Reijo Taipaleen ympärillä vasemmalta laulajat Mira Kunnasluoto, Heidi Kyrö, Sanna Pietiäinen, Taina Kokkonen ja Susanna Heikki vuonna 2001. Kuva SK-arkisto.

Oppilailleni olen ensisijaisesti opettaja, vaikka olenkin kertonut heille avoimesti taustastani. Koen, että vanhemmat ja kollegat ovat aina uskoneet minuun opettajana. Koskaan ei ole tullut tunnetta, että joku ajattelisi, että nyt tuo tangokuningatar tulee tänne leikkimään opettajaa. Kaikki tietävät, että minulla on pätevyys tähän työhön.

En kaipaa julkisuutta. Ajattelen kuitenkin, että kun on kerran lähtenyt julkiseen ammattiin, on velvollinen kertomaan itsestään silloin tällöin jotain. Joku saattaa miettiä, että mitäköhän sille kuuluu, onko se edes hengissä enää. Lähdin mukaan tänä syksynä esitettävään Kuninkaalliset kimpassa -televisiosarjaan, koska minusta on hauskaa nähdä muita tangokuninkaallisia. Meillä on tiivis porukka, ja WhatsApp-ryhmämme laulaa harva se päivä. Voisi kuitenkin syödä uskottavuuttani, jos lähtisin jokaiseen juttuun mukaan.”

Kiinteistönvälittäjä, entinen Speden Spelien juontaja Saija Hakola, 59: ”Jouduin urani alussa todistelemaan, että otan työni vakavasti”

Speden Speleistä tuttu juontaja Saija Hakola, 59, on tehnyt pitkän uran kiinteistönvälittäjänä.

Speden Speleistä tuttu juontaja Saija Hakola, 59, on tehnyt pitkän uran kiinteistönvälittäjänä.

”Päädyin kiinteistönvälittäjäksi oikeastaan sattumalta. Eräs tuttavani oli ryhtynyt välittäjäksi ja kehotti minuakin harkitsemaan alanvaihtoa. Menin juttelemaan hänen esimiehensä kanssa sillä seurauksella, että allekirjoitin työsopimuksen jo seuraavana päivänä. Vedin silloin Bingolottoa aamutelevisiossa, minkä jälkeen tein täyden päivän kiinteistönvälitystoimistossa ja illaksi lähdin maskeeraajaksi Kansallisteatteriin. En olisi jaksanut kolmen työn tahtia kovin pitkään, joten minun oli päätettävä, mihin halusin satsata.

Speden Spelit -kilpailuohjelma, jossa esiinnyin pelityttönä ja jonka juontajaksi minut pyydettiin Spede Pasasen kuoleman jälkeen, oli loppunut vuotta aiemmin. Päätin, että keskityn uraani kiinteistönvälittäjänä ja lopetan muut työni. Se päätös on pitänyt. Valinta oli oikeastaan helppo, sillä televisiotöitä ei ollut niin paljon, että olisin voinut elättää niillä itseni.

”Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun eräässä lehdessä oli salakuvaajan otos minusta matkalla kampaajalle. Silloin minua nauratti, että apua, ketä ihan oikeasti voi kiinnostaa?”

Jouduin välittäjän urani alussa todistelemaan itselleni ja muille, että otan työni vakavasti. Televisiotyöt, joissa olin aiemmin ollut mukana, eivät olleet korkeakulttuuria vaan kevyttä viihdettä. Halusin tehdä työni mahdollisimman huolellisesti, koska tiesin, että jos tekisin virheen, se voisi päätyä lööppeihin.

”Välillä asiakas jää miettimään, missä olemme mahdollisesti tavanneet”

Urani alussa olin kollegani kanssa asunnon arviointikäynnillä, kun asiakas yhtäkkiä tajusi, kuka olen. Hän pudisteli päätään epäuskoisena ja nousi pöydän äärestä sohvalle nauramaan. Sieltä hän katseli minua epäuskoisena nauraen. Tilanne oli vaivaannuttava. Mitä enemmän mies nauroi, sitä enemmän ­koetin olla vakavasti otettava välittäjä.

Välillä asiakas saattaa jäädä miettimään, missä olemme mahdollisesti ­tavanneet. Koetan nopeasti kääntää pohdinnan siihen, ­että varmasti jollain asuntonäytöllä. Voi olla, että joku asiakas ei ole halunnut minua välittäjäksi siksi, että on tunnistanut minut julkisuudesta. Toisaalta olen myös voinut tuntua asiakkaista helpommin lähestyttävältä, koska naamani on ollut entuudestaan tuttu.

Saija Hakola Speden Spelien kisatyttönä Spede Pasasen rinnalla. Ohjelmaa tehtiin vuosina 1988–2002.

Saija Hakola Speden Spelien kisatyttönä Spede Pasasen rinnalla. Ohjelmaa tehtiin vuosina 1988–2002. Kuva Saija Hakolan kotialbumi.

Siitä on nyt 17 vuotta, kun aloitin työt kiinteistönvälittäjänä, enkä ole vielä ehtinyt kyllästyä työhöni. On aina yhtä hienoa nähdä asiakkaan rakastuvan asuntoon. Nautin asunnon myyntiin liittyvistä järjestelyistä: kauppapäivän sopimisesta, kauppakirjojen laatimisesta ja tunteesta, että minulla on langat käsissäni. Kun projekti on saatu päätökseen, uusia kauppoja on jo vireillä. Lomia en ole ehtinyt viime vuosina pahemmin pitää. Ajattelin jo välittäjän työt aloittaessani, että tästä työstä haluan jäädä eläkkeelle sitten joskus.

”Nuoremmilla ihmisillä ei ole hajuakaan, mitä olen aiemmin tehnyt”

Olen halunnut jättää julkisuuden kokonaan, koska en usko, että siitä olisi minulle kiinteistönvälittäjänä hyötyä enää tässä vaiheessa uraani. Minulle on tärkeämpää se, että olen saanut vuosien aikana nimeä välittäjänä. Pyrin tekemään työni aina niin hyvin, että asiakas ottaisi minuun yhteyttä vielä sittenkin, jos hän on seuraavan kerran myymässä asuntoaan.

Onneksi elämänvaihe julkisuudessa osui kohdalleni 1980- ja 90-luvuilla, sillä tänä päivänä julkisuus on raadollisempaa. Niistä vuosista on sen verran aikaa, että koen olevani jo täysin julkisuuden ulkopuolella. Silti ei ole kovin pitkä aika siitä, kun eräässä lehdessä oli salakuvaajan otos minusta matkalla kampaajalle. Silloin minua nauratti, että apua, ketä ihan oikeasti voi kiinnostaa?

Erityisesti vanhemmat ihmiset saattavat edelleen tunnistaa minut kadulla, mutta nuoremmilla ei ole hajuakaan, mitä olen aiemmin tehnyt. En kiinnitä huomiota ihmisten reaktioihin, koska en miellä itseäni enää julkkikseksi. Ulkoilutan koiraa verkkarit jalassani enkä välitä siitä, jos joku tuijottaa minua. Joskus harvoin joku saattaa huudahtaa ’punainen tai musta’, ’voi rähmä’ tai muita Speden Speleistä tuttuja lausahduksia. Minua sellainen lähinnä huvittaa.”

Ambulanssin ensihoitaja, näyttelijä Outi Alanen, 53: ”Olen tarvinnut näyttelijän taitojani myös ambulanssissa”

Näyttelijä Outi Alanen, 53, teki lapsuudenhaaveestaan totta ja opiskeli ambulanssin ensihoitajaksi.

Näyttelijä Outi Alanen, 53, teki lapsuudenhaaveestaan totta ja opiskeli ambulanssin ensihoitajaksi. – En ole lakannut olemasta näyttelijä, hän sanoo. Outi on perustamassa omaa teatteria.

”Juoksin lapsena ambulanssin perään aina, kun kuulin tutun hälytysäänen. Tekisin niin varmasti edelleen, jos kehtaisin. Haaveilin sairaanhoitajan ammatista lapsesta saakka, mutta päädyin silti Teatterikorkeakouluun opiskelemaan näyttelijäksi. Olin aloittanut näyttelemisen jo lapsena televi­siossa ja mainoksissa. Työskentelin sairaalassa kylvettäjänä vielä muutamaa viikkoa ennen Häräntappoaseen kuvauksia vuonna 1989. Televisiosarjan muut näyttelijät ja työryhmä olivat kylvettäjän töistäni ihmeissään, mutta minusta se tuntui aivan luonnolliselta.

2000-luvulla näyttelijän työni alkoivat hiljalleen vähentyä. Tein itsestäni eroottissävyisen kalenterin, josta nousi valtava kohu. Sen jälkeen työtarjoukset vähenivät entisestään. Tiesin, että minun olisi keksittävä jotain muuta itseni elättämiseksi. Päätin tehdä lapsuuden unelmastani viimein totta ja opiskelin lähihoitajaksi suuntautuneena ensihoitoon ja myöhemmin vielä ensihoitaja-sairaanhoitajaksi.

Ensimmäisessä työpaikassani ambulanssin ensihoitajana osa pelastuslaitoksen työntekijöistä ei ottanut minua vakavasti. Myöhemmin eräässä työpaikassa esimieheni jopa tokaisi minulle, että täällä ei sitten näyttelemällä pärjää. Minuun kohdistunut epäluulo tuntui rajulta, olinhan juuri valmistunut ensihoitajaksi. Kerran potilas kysyi minulta ambulanssissa, että onko tämä jokin piilokamera, kun saavuin paikalle ensihoitajan vaatteissani.

”Saatan tuntua potilaalle turvallisemmalta, koska naamani on entuudestaan tuttu”

Välillä vastaan on tullut hämmentäviä hetkiä, kun olen mennyt kriisipäivystyksen kautta tilanteeseen, jossa omainen on sokissa läheisensä kuoleman vuoksi. Sokissa oleva on saattanut ensin tuijottaa minua pitkään selvästi pohtien, kuka ihme oikein olen. Yhtäkkiä hän on huudahtanut, että sinähän olet se näyttelijä. Sen jälkeen hän on halannut minua pitkään ja saattanut jopa kehaista, että olen todella hyvä näyttelijä. Ja hetkeä aiemmin sama henkilö on voinut menettää omaisensa. Psykiatrisella osastolla työskennellessäni vastaan on tullut tilanteita, joissa potilas on kirjoittanut huulipunalla huoneensa seinät täyteen nimeäni. Säälin potilaita, joiden pasmat menevät takiani sekaisin. Toisaalta potilaan kannalta voi olla hyväkin juttu, että hän tunnistaa minut. Saatan tuntua turvallisemmalta, koska naamani on entuudestaan tuttu.

”Saan edelleen tuntemattomilta ihmisiltä kommentteja kadulla. Pienikin ele, ystävällinen hymy tai peukun nosto saattaa lohduttaa valtavasti, jos itsellä on ollut huono päivä.”

’Olet hyvä näyttelijä, mutta myös todella hyvä hoitaja.’ Se on ollut yksi kauneimpia kommentteja, jonka olen hoitoalalla työskennellessäni saanut. Kerran eräs nainen kuunteli vieressä, kun puhuin potilaalleni päivystyksessä, ja sanoi, että kunpa joku hoitaisi hänen iäkästä isäänsä noin hienosti. Ne työpaikat, joissa minut on otettu tasavertaiseksi tiimin jäseneksi ja minuun on uskottu siitä huolimatta, että olen näyttelijä, ovat olleet minulle tärkeitä. Olen tarvinnut näyttelijän taitojani myös ambulanssissa. Jos käsillä on ollut tulenarka tilanne ja tiedossa on ollut, että potilas saattaa kuolla milloin tahansa, olen näytellyt rauhallista, vaikka hikinoro on valunut pitkin selkääni.

”Aion palata köyhäksi apurahataiteilijaksi”

Saan edelleen tuntemattomilta ihmisiltä kommentteja kadulla, vaikka en ole pitkään aikaan ollut julkisuudessa. Pienikin ele, ystävällinen hymy tai peukun nosto saattaa lohduttaa valtavasti, jos itsellä on ollut huono päivä. En ole ikinä kaivannut julkisuutta enkä Teatterikorkeakouluun hakiessani osannut ajatella, että tästä ammatista seuraisi sellaista. Muistan, miten ihmeissäni olin, kun Häräntappoaseen pyöriessä televisiossa menin tyttökaverini kanssa bussiin ja yhtäkkiä jaoin nimikirjoituksia koko bussille. Minulla on aina ollut jalat tukevasti maan pinnalla. Kuvauksissakin vietin aikaa ennemmin valomiesten ja järjestäjien kuin näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa, koska heillä oli hauskemmat jutut.

En ole lakannut missään vaiheessa olemasta näyttelijä, vaikken ole näytellyt viime vuosina. Olen juuri perustamassa teatteria. Taiteilijana olen omaehtoinen, ja omassa teatterissani saan toteuttaa itseäni vapaasti. Aion palata takaisin köyhäksi apurahataiteilijaksi.”

X