Julkkikset

Mittavan taidekokoelmansa Kiasmalle lahjoittanut Seppo Fränti panttivankiajastaan: ”Olen yhä surullinen siitä, että tapahtuman piti osua kohdalleni”

Seppo Fräntistä tuli tahtomattaan julkkis, kun hän 20 vuotta sitten joutui kidnapatuksi Filippiineillä. Traumasta selviämisessä suurena apuna oli taide. Nyt hän on lahjoittanut mittavan taidekokoelmansa Kiasmalle kaikkien meidän nähtäväksi.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Mirva Kakko

– Taulut ovat olleet kuin lapsiani, eikä kukaan äiti halua, että jälkikasvu jää helmoihin ikuisesti.

Seppo Fräntistä tuli tahtomattaan julkkis, kun hän 20 vuotta sitten joutui kidnapatuksi Filippiineillä. Traumasta selviämisessä suurena apuna oli taide. Nyt hän on lahjoittanut mittavan taidekokoelmansa Kiasmalle kaikkien meidän nähtäväksi.

Se on verissä, keräily. Seppo Fränti on harrastanut keräämistä koko ikänsä, joko omaksi ilokseen tai ansaintamielessä.

– Teininä keräsin purkkapakkauksista autojen kuvia, vaikken niin maskuliininen automies ollutkaan. Ja filmitähtiä: Elizabeth Taylor, Sophia Loren, Rock Hudson… keitä niitä nyt oli.

Hieman kyseenalainen keräilykohde olivat linnunmunat, joita Seppo säilytti itse askartelemissaan pikku rasioissa. Kerran hän keksi sujauttaa variksenpesään kananmunan ja kävi päivittäin tarkistamassa, kuoriutuisiko sieltä keltainen tipu. Muna pysyi ehjänä.

Taidehankinnat tunteella

Vanhemmiltaan Seppo Fränti oppi säästäväisyyden. Kun kotiin 1960-luvulla hommattiin jääkaappi, viimeinen nukkumaanmenijä veti töpselin seinästä. Sähkö oli kallista.

Vanhemmilla ei ollut muita osakkeita kuin puhelinosake. Mutta Seppo ryhtyi sijoittajaksi heti kohta aloitettuaan Helsingissä Taideteollisessa oppilaitoksessa 1970. Opinnot hän kävi iltakouluna, päivät kuluivat satamassa ahtaajana ja Tilastokeskuksessa työskennellessä.

Ensimmäiset taideteoksensa Seppo hankki vaihtokauppana opiskelukavereilta, lähinnä grafiikkaa. Varsinaisen taiteenkeräilyn hän muistelee alkaneen 1980-luvun taitteessa.

– En ole koskaan ostanut teoksia sijoitusmielessä laskelmoiden. Olen hankkinut tauluja samalla periaatteella kuin ystäviä. Poimin joukosta ne, jotka näyttävät kiinnostavilta, ja menen tutustumaan. Usein kiinnostukseni herättää lämpö, joka huokuu ihmisestä ja taideteoksesta.

Jossakin vaiheessa taiteen kerääminen riistäytyi käsistä. Kun kodin seinäpinnat täyttyivät, tauluja kertyi pinoihin pitkin lattioita. Lopulta siellä oli jo hankala liikkua. Seppoa alkoi pelottaa: mitä, jos asunnossa syttyisi tulipalo?

– Koko elämäntyöni tuhoutuisi. Sieluni, sydämeni, kaikkeni!

Vuonna 2017 Seppo Fränti päätti lahjoittaa taidekokoelmansa nykytaiteenmuseo Kiasmalle. Se olisi hänen lahjansa Suomen kansalle. Jälki, joka Seppo Fräntistä jäisi tuleville sukupolville.

Alkoi valtava urakka. Teokset inventoitiin, pakattiin huolellisesti kuplamuoviin ja kuljetettiin museoon. Niistä koottu näyttely avautuu maaliskuun lopulla.

Etukäteen Seppoa huoletti, miltä hänestä mahtaa tuntua sitten, kun tauluja kannetaan ulos. Huoli oli turha.

– Olin onnellinen ja helpottunut. Taulut ovat olleet kuin lapsiani, eikä kukaan äiti halua, että jälkikasvu jää helmoihin ikuisesti. Minä olin nyt valmis päästämään lapseni maailmalle. Tiedän, että Kiasmassa ne ovat turvassa parhaassa mahdollisessa paikassa.

Seppo Fränti: ”Oli pakko hyväksyä, että kohtaloni on muiden käsissä”

Keväällä 2000 Seppo Fränti otti virkavapaata ja lähti sukellusreissulle Malesiaan ja Indonesiaan. Siltä matkalta palasi muuttunut mies.

23. huhtikuuta 2000 Seppo ja hänen ystävänsä Risto Vahanen istuivat iltaa olutkolpakoiden äärellä Sipadanin sukellusparatiisissa Malesiassa, kun aseistautuneet rosvot kaappasivat heidät ja joukon muita turisteja ja paikallisia. Porukka ohjattiin kahteen veneeseen, jotka suuntasivat kuun valaisemalle merelle kohti tuntematonta.

Kidnappaajat edustivat Filippiinien hallitusta vastaan taistelevaa Abu Sayyaf -terroristijärjetöä. He lupailivat, että panttivangit vapautettaisiin ”pretty soon”. Vankeus venyi kuitenkin yli neljän kuukauden mittaiseksi.

Vankeusaikana Jolon panttivangeista tuli julkkiksia, jotka tunnistettiin kaikkialla. Seppo joutui jakamaan elämänsä rankimman trauman koko Suomen kanssa. Aluksi hän sai kriisiterapiaa neljä kertaa viikossa, sitten käynnistyi vuosia kestänyt psykoterapia.

– Olen yhä surullinen siitä, että tällaisen tapahtuman piti osua kohdalleni. Lottovoittokin olisi todennäköisempi, Seppo Fränti toteaa.

Viimeisten kolmen kuukauden aikana saarelle ei enää päästetty ulkopuolisia, ja vangeille jäi aikaa itsetutkiskelulle. Seppo joutui pohtimaan myös sitä vaihtoehtoa, että kuolisi kidnappaajien luoteihin.

– Oli pakko hyväksyä, että kohtaloni on muiden käsissä. Käy niin kuin käy. Odottaminen oli tuskallista, ja välillä tuntui, etten jaksa enää. Mutta minussa heräsi myös raivoisa selviytymisenhalu.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Seppo Fränti kertoo muun muassa siitä, kuinka hän joutui jättämään työnsä panttivankidraaman jälkeen. Ja siitäkin kuinka hän nuorena poseerasi kuvataiteilija Touko Laaksoselle eli Tom of Finlandille. Lue koko juttu Annasta 12/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X