Muusikko Anssi Kela ei pihistele rakkaudentunnustuksissa: ”On tärkeä sanoa ääneen, että rakastaa”

Muusikko Anssi Kela, 46, järjestää silloin tällöin ystävilleen juhlia. Isältään hän oppi, että on tärkeää ilmaista läheisilleen tunteensa.

Arjen rutiineissa paras hetki on aamulla, kun astun omaan valtakuntaani kotimme kellariin. Siellä tehtiin äskettäin mittava remontti ja nyt minulla on unelmieni työhuone. Kun laskeudun portaat teemuki kourassa ja avaan lukitun oven, sydämessä sykähtää. Siellä tuoksuu soittimilta ja musiikilta.
Kirjoitan joka päivä jotakin. Teen laulujen aihioita ja kokoan pikku hiljaa aineistoa, ehkä elämäkerta on 20 vuoden kuluttua valmis.

Olen ärsyyntynyt pätkivistä nettiyhteyksistä. Työhuoneessani asia kirvoittaa minulta voimasanoja päivittäin. Yleensäkin ärsyttää, jos tekniikka ei toimi. Isommalla tasolla ärsyttävintä on ilmastonmuutos, ja erityisesti se, miten vähän asia näyttää kiinnostavan päättäjiä.

Isä opetti ilmaisemaan tunteita

Hoidan ihmissuhteitani satunnaisesti. Silloin tällöin järjestän juhlia jonkin tekosyyn, kuten synttäreiden, varjolla. Viime aikoina olen ollut entistä aktiivisempi: aina, kun tulee vanha ystävä mieleen, pistän viestiä.

Isänä noudatan oman isäni oppia. Hänellä oli ennen nukkumaanmenoa tapana tulla sanomaan minulle ja veljelleni hyvää yötä, ja samalla hän kertoi, että hän rakastaa meitä. Hän kuoli, kun olin 12-vuotias, mutta minulle jäi hänestä rakastava muisto. Noudatan samaa omiin tyttäriini, jotka ovat nyt 16- ja viisivuo­tiaat. On tärkeä sanoa ääneen, että rakastaa.

Olen innostunut uusista langattomista vastamelukuulokkeistani. Kun pistän ne korvilleni, eristäydyn täydellisesti musiikin maailmaan. Esimerkiksi imurointi ne korvilla on todellista arjen luksusta.

Kuntosalini on konserttilava. Liikun keikoilla tosi paljon. Kun syksyn konserttisalikiertueeni päättyy 20. lokakuuta, olen varmaan taas kovassa kunnossa. Muuten en liiku juuri lainkaan. Kauhistuin kesällä, että apua, miten jaksan pitkästä aikaa raskaan kiertueen ja aloitin juoksemisen. Polveni kipeytyi, ja sen jälkeen olen tyytynyt kävelemään.

”Tuhlaan ostamalla soittimia”

Raha-asioita mietin tosi vähän. En ole koskaan ollut pihistäjä enkä säästä johonkin kaukaisuuteen. Tiedän olevani etuoikeutettu, koska olen hyvätuloinen.
Tuhlaan ostamalla soittimia. Isäni soitti sähköpianoa, ja jokin aika sitten löysin sellaisen netistä. Uskomaton sattuma oli, että myyjä oli isäni vanha tuttu, ja niinpä tulin ostaneeksi vuonna 1985 kuolleen isäni vanhan soittimen!

Hemmottelen itseäni makealla. Olen päihteetön kasvissyöjä, mutta kun makeanhimo iskee, se on menoa. Jos kotoa ei löydy muita herkkuja, niin leivontaan tarkoitetut nonparellit tai mantelimassa kelpaavat.

Parhaiten rentoudun lepäilemällä. Minusta on tullut viime aikoina päivätorkkuja, otan mielelläni puolen tunnin nokoset.

Olen hyvä keittiöauttelija, mutta en ole innokas ruoanlaittaja. Osaan rakentaa vegehampurilaisen sämpylöistä ja quorn-pihvistä, ja joskus teen niin sanottua kesäpastaa, jossa on kirsikkatomaattia ja meiramia, siinä kaikki.

”Vaatekaapissani on vain mustaa”

Kauneudenhoitoni on täysin kesannolla. Kävin muutama viikko sitten kampaajalla. Edellisestä kerrasta oli kulunut neljä vuotta. Ihoni ei kaipaa voiteita. Ainoa kauneustuotteeni taitaa olla hammastahna. Myös pukeutumiseni on simppeliä. Vaatekaapissani on vain mustaa.

Olen hyvä nukkuja. Voin nukahtaa missä vain paitsi en lentokoneessa. Auton ajamisella sen sijaan on tosi unettava vaikutus, meinaan koko ajan nukahtaa rattiin. Kerran näin unta juhlista, joissa soitti kiva bändi. Aamulla muistin biisin ja tein sen levylleni. Sellaisia unia toivoisin useammin.

Teen koko ajan niitä asioita, joita haluan. En esimerkiksi kaipaa ulkomaille yhtään useammin. Viime vuoden lopulla olin ensimmäistä kertaa New Yorkissa. Se oli hienoa, mutta ei minulle ole ongelma olla kotonakaan. Juuri nyt odotan palautetta uudesta Ääriviivoja-levystäni. Jännittää melkoisesti.