Muusikko Paperi T eli Henri Pulkkinen, 30: ”En kylvä rakkauttani ympäriinsä”

Henri Pulkkinen ei teininä kiinnostunut muiden poikien tapaan mopojen virittämisestä. Aikuisena hän hyväksyi sen, että on alfamiehen sijaan post-alfa, jolle tärkeintä elämässä on rakkaus.

Kuin kotisohvalla. Rap-artisti Paperi T eli Henri Pulkkinen istuu rennosti helsinkiläisen baarin nahkasohvalla läppäri edessään ja moikkailee tuttujaan. Hänellä on muuttohommat kesken, mutta ennen hihojen käärimistä on hetki aikaa juoda yksi olut ja käydä läpi sähköposteja.

– Syksyn saapuminen ei ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä kuin nyt, Henri sanoo ja napauttaa läppärin kiinni.

Takana on kiireinen keikkakesä Paperi T:nä, ja ennen lomaa edessä on vielä viimeiset viilaukset kirjaan. Kirjaan?

Kyllä. Henri on alkuvuoden aikana kirjoittanut runoteoksen nimeltä post-alfa, joka julkaistaan syyskuun lopulla. Alfauroksen tuntee jokainen, mutta mitä ihmettä ovat post-alfat?

–Keskustelimme kavereideni kanssa siitä, että ongelmamme on, ettemme ole alfamiehiä vaan jotain muuta – post-alfoja. Tiedän, että maailmassa on isompiakin ongelmia, mutta minkä minä sille voin, että tämä on minun ongelmani.

Kesän ajan Henri on laulanut ympäri Suomea rakkaudesta, mutta jätetään rakkausasiat tuonnemmaksi ja perehdytään aluksi post-alfoihin.

”Mietin, mikä minussa on vikana”

Teini-iässä muut pojat alkoivat pelata lätkää ja viritellä mopoja, mutta Henriä sellainen ei kiinnostanut. Hän halusi mieluummin kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia ja lukea.

– Mietin tietysti, että mikä minussa on vikana. Yleinen oletus oli, että jos olet poika, vedät kännit, poltat röökiä ja syljeskelet. Se oli miehekästä.

Henri naputtaa sormillaan sohvapöydän pintaa. Naputus kiihtyy, kun puhe menee syvemmälle stereotypioihin.

– On huvittavaa kuulla fiksujen aikuisten ihmisten suusta, että käyttäydyt tietyllä tavalla, koska olet mies tai nainen. Ei se niin ole! Käyttäydyn tietyllä tavalla, koska olen minä, enkä siksi, että olen saanut geeniarvonnassa tietyn tuloksen.

Aikuistuttuaan Henri hyväksyi, että yhteiskunnan painostuksesta huolimatta kaikkien ei tarvitse pyrkiä alfauroksiksi; hänenkään ei ole välttämätöntä rakentaa taloa tai nauttia halkojen hakkaamisesta.

”Rakkauteen liittyy vahva menettämisen pelko”

Kohta Henri on päästettävä tyhjentämään ullakkoa, mutta sitä ennen olisi mukava kuulla muutama sana rakkaudesta. Henrin ensimmäisellä sooloalbumilla Malarian pelko on kymmenen rakkaudesta kertovaa kappaletta. Miltä tuntuu olla rakkaudenlähettiläs?

– Minustako? Henri kysyy ja purskahtaa nauruun.

– Lauluissani on pyrkimys rakkauteen ja rakastamiseen, mutta rakkaudenlähettiläs minä en ole. Lähettiläällä pitäisi olla hallussaan rakkauden avain. Jos kappaleita kuuntelee tarkasti, huomaa, ettei kertoja osaa ja ymmärrä rakkaudesta mitään.

Kappaleet syntyvät Henrin päässä parhaiten silloin, kun hän on yhtä aikaa sekä rakastunut että onneton. Kas, voiko niitä olla yhtä aikaa?

– Ne kulkevat käsi kädessä, sillä rakkauteen liittyy vahva menettämisen pelko. Silloin on jonkun toisen armoilla.

”Keskityn niihin asioihin, jotka merkitsevät eniten”

Uusia albumeita odottaessa olisi siis kutkuttavaa tietää, onko Henri nyt onnellinen, onneton vai molempia?

Sitä on vaikea sanoa.

– En ole koskaan ollut onnellinen siten, että olisin tiedostanut sen siinä hetkessä. Myöhemmin voin miettiä, että aa, tuolloin mä olin tosi onnellinen. Minuun on sisäänrakennettu onnettomuus, jonka pienet valon pilkahdukset aina välillä täyttävät. Juuri tänään minulta kysyttiin, että: ”Miksi sä Henkka vihaat kaikkea?” En minä oikeasti kaikkea vihaa. Keskityn vain niihin asioihin, jotka merkitsevät eniten. En kylvä rakkauttani ympäriinsä.

Mutta rakkauslauluja maailmaan mahtuu, sillä jokainen sukupolvi käsittelee rakkautta omalla tavallaan.

– Millään muulla kuin rakkauslaululla ei voi kuvata maailmaa yhtä hyvin.

Henri katsoo ikkunasta ulos. Hän ei pidä tarkkojen vastausten antamisesta, joten hän ei mieluusti nimeäisi maailman parasta rakkauslaulua.

– Rehellinen ollakseni minulle tuli ensimmäisenä mieleen Leonard Cohenin Famous Blue Raincoat. Muistan, miten kuuntelin sitä nuorena omassa huoneessani. Tunnelma oli veret seisauttava. Pystyn samastumaan kappaleeseen, ja minun on vaikea kuunnella sitä ilman vahvaa herkistymistä. Siksi en halua kuunnella sitä kovin usein.

Lue myös:

Michael Monroe: ”Yksikään nainen ei voi väittää, että hänellä olisi minun lapseni”