Julkkikset

Näin erikoisesti Tiina Alahuhta-Kasko otti vastaan Marimekon toimitusjohtajuuden: ”Mika Ihamuotila polvistui eteeni”

Tiina Alahuhta-Kasko on tehnyt tehokasta jälkeä Marimekon toimitusjohtajana. – Olemme analysoineet, mikä toimii ja mikä ei, ja tuoneet opit mahdollisimman nopeasti seuraaviin mallistoihin. Nopea oppiminen on vaativaa ja edellyttää kaikilta venymistä.

Teksti:
Sari Hannikainen
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

– En todellakaan ole autoritäärinen johtaja. Suurin viisaus ei asu minun päässäni, vaan uskon yhdessä tekemiseen.

Tiina Alahuhta-Kasko on tehnyt tehokasta jälkeä Marimekon toimitusjohtajana. – Olemme analysoineet, mikä toimii ja mikä ei, ja tuoneet opit mahdollisimman nopeasti seuraaviin mallistoihin. Nopea oppiminen on vaativaa ja edellyttää kaikilta venymistä.

Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko, 37,  sanoo pitävänsä työhuoneensa ovea melkein aina auki. Hän ei pidä hierarkioista eikä yksin työskentelemisestä. Eikä juuri itsestään puhumisestakaan. Minä-persoonapronominin sijaan hän käyttää usein me-pronominia.

Ehkä siinä, yhdessätekemisen eetoksessa, on osasyy siihen, että viime kuukausina Marimekosta on luettu tällaisia talousotsikoita: Ylitti odotukset! Kohensi tulostaan! Vahva tulos! Takoo ennätyksiä!

Mutta nyt puhutaan kuitenkin Tiinasta ja hänen uratiestään.

”Tahdotko ottaa tämän roolin.”

”En ole koskaan ollut tittelinhakuinen ihminen, eikä urasuunnittelu CV-näkökulmasta ole minua kiinnostanut. Minua motivoi se, että voin oppia uutta ja laajentaa osaamistani. Sitä voi tehdä vaihtamatta työpaikkaa, kun on hyvät esimiehet ja kehittymismahdollisuuksia tarjolla. Siksi olen ollut Marimekossa töissä koko urani ajan.

Toimitusjohtajuudesta en uskaltanut etukäteen edes unelmoida. Yksi ikimuistoisimmista hetkistä urallani onkin ollut, kun pääomistaja, silloinen toimitusjohtaja Mika Ihamuotila polvistui eteeni pääkonttorimme Maritorilla helmikuussa 2015 ja kysyi: ”Tahdotko ottaa tämän roolin.” Ihailen Mikaa valtavasti esimiehenä ja ihmisenä. Totta kai tahdoin, enkä ole katunut päivääkään.

Kun aloitin ensimmäisessä vakituisessa työtehtävässäni pr-päällikkönä 2005, sain Kirsti Paakkaselta arvokasta oppia ja tulikokeen: ”Menet Marimekon Ranskan-näyttelyn avajaisiin ja pidät siellä puheen tuhansille ihmisille”, hän sanoi. Melkein hyperventiloin jännityksestä. Mutta kun luotetaan, haluaa tehdä parhaansa. Silloin yleensä onnistuu.

Kirsti osasi lukea minua ja ymmärsi, että pidän haasteista. Hän on nykyisin hyvä ystäväni. Tapaamme ja soittelemme säännöllisesti. Hän ja Mika ovat antaneet minulle mahdollisuuksia ja tilaa kehittyä sekä työssäni että ihmisenä. Samalla tavalla haluan itse johtaa nyt muita.

En todellakaan ole autoritäärinen johtaja. Suurin viisaus ei asu minun päässäni, vaan uskon yhdessä tekemiseen. Johtajana minun ei tarvitse olla jokaisen alueen kokenein ja paras asiantuntija. Tämä minun piti oivaltaa, kun aloitin toimitusjohtajana ja minusta tuli kokeneiden kollegojeni esimies. Miten voin johtaa ihmisiä, jotka tietävät tästä asiasta niin paljon enemmän kuin minä, kysyin itseltäni alkuvaiheessa ja koin pientä uskonpuutettakin. Tärkein työni on olla mahdollistaja: luoda edellytykset onnistumiselle sekä tukea, sparrata ja kuunnella ihmisiä.

Brändiä sekä mallistoja alettiin uudistaa ja nykyaikaistaa kolmisen vuotta sitten. Olemme analysoineet, mikä toimii ja mikä ei, ja tuoneet opit mahdollisimman nopeasti seuraaviin mallistoihin. Nopea oppiminen on vaativaa ja edellyttää kaikilta venymistä. Mutta ketterä kehitystyö kantaa hedelmää, mikä näkyy luvuissakin.”

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoo muun muassa siitä, miten perhetausta on ohjannut hän uravalintojaan, miten työ ja vapaa-aika kietoutuvat yhteen ja miten hän suhtautuu virheisiinsä. Lue juttu Annasta 48/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X