Julkkikset

Näin Maria Veitola opetteli puhumaan suoraan – ja aikoo opettaa saman taidon myös lapselleen: ”Yritän näyttää Taistolle avoimuuden mallia”

Puhumattomuuden kulttuuri saa Maria Veitolan, 45, voimaan pahoin. Sen hän tajusi terapiassa, ja sieltä hän sai voimaa irtautua lääkekierteestä, johon oli ajautunut rajujen oireidensa takia. Anna haastatteli Mariaa keväällä 2018.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Migreeni, työpaineet ja huonot parisuhdekokemukset saivat Maria Veitolan aloittamaan säännöllisen terapian.

Puhumattomuuden kulttuuri saa Maria Veitolan, 45, voimaan pahoin. Sen hän tajusi terapiassa, ja sieltä hän sai voimaa irtautua lääkekierteestä, johon oli ajautunut rajujen oireidensa takia. Anna haastatteli Mariaa keväällä 2018.

Vartalo kippurassa, kädet nyrkissä rintakehää vasten. Niin Maria Veitolalla on tapana nukkua yönsä.

Päivisin hän ihan tietoisesti yrittää olla jännittämättä, mutta öisin kroppa tekee, mitä se tahtoo. Silloin lihakset jännittyvät. Nukkuessaan kippurassa Maria on kuin kilpikonna, joka haluaa olla suojassa huomiolta ja iskuilta.

– On vaikeaa olla rento. Elän palautteiden, mielipiteiden ja reak­tioiden kirjossa. Sellaisessa jatkuvassa valmiustilassa, jossa saatan hetkenä minä hyvänsä joutua puolustautumaan, hän selittää.

Palautetta Maria saa esimerkiksi Yökylässä-ohjelmastaan ja Enbuske, Veitola & Salminen -talk showsta. Osa palautteista on ylistäviä, osa törkeitä haukkuja.

Nyt häneltä on juuri ilmestynyt kirja, Veitola, jossa hän käy elämäänsä läpi lapsuudesta tähän päivään asti.

– Joskus itsekin mietin, onko järkeä puhua näin paljon asioista. Mutta elämäni määräävin tekijä on ollut se, että olen opetellut puhumaan asioista suoraan.

Puhumattomuuden kulttuuri sairastutti Marian

Kärsi hiljaa. Näin voisi tiivistää elämänasenteen, jonka Maria oppi lapsuudessaan. Hän puhuu arvostaen vanhemmistaan ja kehuu lapsuuttaan turvalliseksi. Mutta jokaisessa perheessä on omat vastoinkäymisensä. Maria alkoi aikuisena terapiassa hahmottaa lapsuutensa kipupisteitä.

Kun Maria oli 16-vuotias, isoveli joutui onnettomuuteen. Perusturvallisuus järkkyi, ja Maria tajusi, että minä hetkenä tahansa voi tapahtua jotakin pahaa.

Perhe oli sokissa. Siihen aikaan ei tarjottu kriisiterapiaa, eivätkä he osanneet puhua asiasta keskenään. Maria reagoi ahdistavaan tilanteeseen sairastumalla anoreksiaan.

– Laihduttaminen oli ainoa asia, jota pystyin siinä tilanteessa hallitsemaan. Siinä oli kyse jonkinlaisesta kontrollista. Yritin hallita edes jotain osa-aluetta elämässä, kun kaikki muu hajosi ympäriltä.

Veli alkoi toipua, mutta Marian tilanne paheni. Lukion toisella luokalla hän painoi niin vähän, että joutui sairaalaan. Siitä alkoi hidas paraneminen.

Aikuisena Maria on miettinyt, miten paljon myös isän sairastuminen on häneen vaikuttanut. Maria sai 10-vuotiaana tietää, että isä sairasti nivelreumaa.

Siitäkin vaiettiin.

– Olen kasvanut siihen, että vaikka kuinka sattuu, niin ei valiteta vaan puurretaan eteenpäin. Isä eli vuosikymmeniä hirveissä kivuissa ja lääkityksessä mutta puhui siitä minulle vasta viimeisinä vuosinaan. Silloin pystyin puhumaan isän kanssa muistakin asioista.

”En luovuttanut, vaikka paineet olivat ihan sairaat”

Lapsuudessa opittu asenne näkyi sitkeytenä, kun Maria kolmenkympin kieppeillä alkoi kärsiä migreenistä. Pahinta vaihetta kesti viisi vuotta, ja kivut olivat välillä päivittäisiä. Hänelle määrättiin erilaisia keskushermostoon vaikuttavia estolääkkeitä.

”Nielin, imeskelin, piikitin reiteen ja sumutin nenään kohtauslääkkeitä. Minulle laitettiin botoxia niskalihaksiin”, hän kirjoittaa kirjassaan.

Välillä Maria kävi päivystyksessä ottamassa kipupiikkejä. Pahimpina hetkinä hän ajattelin jopa itsemurhaa.

Samaan aikaan ura lähti nousukiitoon. Hän alkoi 33-vuotiaana juontaa Ylellä ensimmäistä omaa talk showtaan Maria, Mariaa ja vuotta myöhemmin Maria!-talk showta Nelosella.

Miten ihmeessä hän pystyi vetämään suoria tv-ohjelmia? Monihan hajoaisi tuollaisessa tilanteessa ja jäisi sänkyyn makaamaan.

– Kyllä minäkin hajosin, olin piikitettävänä päivystyksessä harva se viikko ja söin lääkkeitä. Mutta en luovuttanut, vaikka paineet olivat ihan sairaat. Moni asiantuntija sanoi, että minun kannattaisi vaihtaa alaa, ryhtyä vaikka puutarhuriksi.

– Moni asiantuntija sanoi, että minun kannattaisi vaihtaa alaa, ryhtyä vaikka puutarhuriksi, Maria Veitola sanoo.

”Lääkkeistä vieroittautuminen oli minulle pitkä tie”

Johtuivatko oireilu ja migreeni psyykkisistä vai hermostollisista syistä? Sitä Maria Veitola ei tiedä.

– Jonkinlaisesta kehon ja mielen jännitystilasta siinä oli kyse.

Migreeni, työpaineet ja huonot parisuhdekokemukset saivat Marian aloittamaan säännöllisen terapian. Hän kävi terapiassa kerran viikossa. Siellä hän alkoi hahmottaa puutteita perusturvallisuuden tunteessaan.

– Terapiassa tajusin, että yksi ahdistuneisuuteeni vaikuttanut asia oli lapsuudessa oppimani puhumattomuuden kulttuuri.

Migreenin estolääkkeiden lisäksi Maria söi mielialalääkkeitä paniikkihäiriön ja masennuksen takia. Ne oli diagnosoitu hänellä, kun hän oli noin 25-vuotias.

– Söin lääkkeitä niin järkyttäviä määriä, etten enää tiennyt, mikä vaikuttaa mihinkin. Olin lääkemölli. En hautautunut enää syövereihin mutta en kokenut hersyvää iloakaan.

Terapian tuella Maria pystyi vieroittamaan itseänsä lääkkeistä. Kirjassaan hän kertoo vieroitusoireistaan: siitä, kuinka valvoi yöt, hikoili, paleli ja pelkäsi. Aivoissa tuntui siltä, kuin hän olisi saanut sähköiskuja. Hän kuuli ääniä ja näki näkyjä.

– Lääkkeistä vieroittautuminen oli minulle pitkä tie. Lopullisesti pääsin niistä eroon 37-vuotiaana. Tunnen ihmisiä, jotka ovat syöneet pitkään lääkkeitä eivätkä pääse niistä eroon vieroitusoireiden takia.

Ja kaikki eivät halua päästä eroon elämää helpottavista pillereistä tai muista stimulanteista. Puhutaan huumeista.

”Ihan tavalliset nuoret ja aikuiset käyttävät huumeita”

Laulaja Jari Sillanpää oli maaliskuun lopussa Marian ja kumppaneiden ohjelmassa EVS:ssä haastateltavana. Hän ei halunnut pyytää anteeksi tai katua metamfetamiinin käyttöään. Moni paheksui sitä sosiaalisessa mediassa.

Marian mielestä Jari Sillanpään esiintyminen oli tärkeää. Se neki näkyväksi huumeiden käytön.

– Huumeiden käyttö on paljon yleisempää kuin mitä julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella voisi kuvitella. Ihan tavalliset nuoret ja aikuiset käyttävät huumeita, mutta kukaan ei uskalla puhua siitä, koska huumeiden käyttö on kriminalisoitu, hän sanoo.

Maria Veitola uskaltaa. Hänellä on niistä omaa kokemusta.

Lukion jälkeen Maria muutti Imatralta Helsinkiin. Hän alkoi opiskella kotimaista kirjallisuutta yliopistossa, teki tarjoilijan hommia ravintolassa ja sai vuonna 1994 oppisopimuspaikan Radio Citystä. Helsingin klubiskene vei valkotukkaisen Marian mukanaan. Näin hän kuvaa juhlimistaan kirjassaan:

”Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. ’Mennään yhdelle’ saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi. En muista olleeni ikinä väsynyt.”

”Se oli sellaista ilon ja huipun hakemista”

Maria Veitola kokeili huumeita bailatessaan parikymppisenä.

– Käytin niitä todella harvoin ja satunnaisesti. Se oli osa parikymppisten elämänvaihetta, jossa bailattiin ja tehtiin hulluna duunia, opiskeltiin eikä juuri nukuttu. Se oli sellaista ilon ja huipun hakemista.

– Ja ovathan huumeet viehättäviä. Silloin pääsee hetkeksi tästä maailmasta johonkin muualle. Samasta syystä juodaan alkoholia.

Aina ei ollut niin viehättävää. Näin hän kuvaa kirjassaan, miltä tuntui palata parin päivän bailuputken jälkeen vanhempien luokse Saimaan-mökille:

”..siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. // Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti. Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu varmaan siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon nukkunut sen jälkeen.”

Oliko kyse ekstaasista?

– En halua tarkentaa tämän enempää. Sitä paitsi enemmän olen ollut elämässäni sekaisin kaikista keskushermostoon vaikuttavista lääkkeistä kuin huumeista.

– Mutta huumeiden käyttäminen oli tavallista ainakin niissä piireissä, joissa liikuin Helsingissä. Imatralla olin törmännyt korkeintaan kerran hasikseen. Olihan se yllättävää itsellekin, miten yleistä se oli.

”Tulen hulluksi, jos asioista ei puhuta”

Marian huumekokeilut loppuivat, kun paniikkikohtaukset alkoivat.

– Olin niin herkkä tai ehkä sen verran kontrollinhaluinen, että aloin hektisen elämäntilanteeni takia saada paniikkikohtauksia.

Onneksi, hän sanoo nyt.

– Mitkään päihteet eivät tee hyvää psyykelle. On paljon antoisampaa, että saa arjesta kicksit ja että itsetuntemus on kunnossa. Minusta on kiva olla skarppi, läsnä ja toimintakykyinen. En tykkää olla kovassa humalassakaan.

Silti Mariaa ärsyttää huumausaineisiin liittyvä hyssyttely ja kaksinaismoralismi. Toissa viikonloppuna hän oli taidenäyttelyn avajaisten jälkeen baarissa ja ihmetteli sitä, miten paljon ihmiset juovat.

– Ajattelin, että herra paratkoon, tässä on nyt tällainen huone, jossa laillisesti myydään alkoholia näille ihmisille niin paljon kuin he haluavat. Ja ne on ihan sekaisin, ja sitten ne lähtee ulos toikkaroimaan. Meillä on yksi laillistettu huume eli alkoholi ja sitten koko joukko muita huumeita, joista ei voida edes puhua.

Maria tietää, että hän saatttaa taas kohdata arvostelua puhuessaan kokemuksistaan ja mielipiteistään näin suoraan. Mutta hän puhuu silti.

– Tulen hulluksi, jos asioista ei puhuta – olivatpa ne sitten henkilökohtaisia tai yhteiskunnallisia. Ja monta kertaa jokin yksityinen asia on sellainen, että sillä on myös yhteiskunnallista merkitystä. Sitä paitsi olen nähnyt omassa elämässäni mitä tapahtuu, kun ei puhuta.

Maria Veitola
Maria Veitolan mielestä mitkään päihteet eivät tee hyvää psyykelle. – On paljon antoisampaa, että saa arjesta kicksit ja että itsetuntemus on kunnossa.

Sitkeys kunniaan

Nyt Maria Veitola on 6-vuotiaan Taiston äiti. Hän toivoo voivansa katkaista suvussa kulkeneen puhumattomuuden kulttuurin.

– Yritän näyttää Taistolle avoimuuden mallia.

Vapaaseen kasvatukseen hän ei usko, koska se on hänen mielestään sukua puhumattomuuden kulttuurille. Sille, että pelätään konflikteja.

– Rajojen asettaminen lapselle on raskasta, koska täytyy ottaa vastaan lapsen tunteet ja pettymys.

Yhden isältään oppimansa piirteen hän haluaisi siirtää eteenpäin. Sitkeyden.

– Ihmiset ovat aika mukavuudenhaluisia ja fiilisshoppailijoita. Heti jos jokin alkaa tuntua epämukavalta tai hankalalta, lopetetaan. Kun katson ympärilläni olevia menestyneitä ihmisiä, heitä kaikkia yhdistää se, että he tekevät työtä, jota kohtaan he tuntevat intohimoa, eivätkä luovuta, vaikka olisi vastoinkäymisiä.

Tärkeintä on puhua avoimesti

Tällä hetkellä Maria on pari kuukautta virkavapaalla Radio Helsingistä, koska hän halusi raivata kalenteriinsa lisää aikaa ja viettää enemmän aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Viime syksy oli työkiireiden takia niin rankka, että hän oli lähellä alkaa taas kärsiä paniikkikohtauksista ja migreenistä. Nyt on helpottanut.

– Tänäkin aamuna tuntui ihan luksukselta, kun pystyin rauhassa ajattelemaan omia ajatuksiani, hän sanoo.

Illalla rauha on tipotiessään. Maria Veitola on ruudussa ja hänen tekemisistään saatetaan taas kohista.

Ehkä hän sen jälkeen nukkuu jännittyneenä kippurassa. Sen hinnan hän on valmis maksamaan unelmatyöstään ja siitä, että asioista puhutaan avoimesti.

Juttu on julkaistu alun perin Annassa 16/2018.

Lue myös: 

Tähdet, tähdet -tuomari Maria Veitola: ”Jotkut ajattelevat, että olen ilkeä ja v-mäinen”

Maria Veitola: ”Nykyisin olen parisuhteessa, jossa ei tarvitse miellyttää”

X