Julkkikset

Napakympin uusi juontaja Janne Kataja: ”En ajattelekaan, että pystyn Kari Salmelaisen saappaita täyttämään”

Napakympin uusi juontaja Janne Kataja haluaa, että ohjelma synnyttää nostalgiaa.

Teksti:
Tero Kartastenpää
Kuvat:
Kari Pekonen/Otavamedia

Janne Kataja sanoo tekevänsä lähestulkoon mitä vain television lajityyppiä, jos työhön liittyy komediallisuus.

Napakympin uusi juontaja Janne Kataja haluaa, että ohjelma synnyttää nostalgiaa.

Napakympissä ei ole tarkoitus peitellä, että ohjelma on ollut menestys menneisyydessä. Pariutumisohjelma on Idolsin ja Gladiaattorien ohella yksi vanhoista MTV3:n ohjelmista, joita Nelonen uudelleenlämmittelee syksyllä.

Napakymppi perustuu amerikkalaiseen The Dating Gamen formaattiin, jonka vuosina 1985–2002 tehtyä suomalaisversiota katseli parhaimmillaan 2,7 miljoonaa katsojaa.

– Alkuperäinen Napakymppi oli The Kari Salmelainen Show, uusi juontaja Janne Kataja sanoo.

Hän haluaa heidän Napakymppinsä olevan kunnianosoitus alkuperäiselle ohjelmalle ja juontaja Kari Salmelaiselle.

Janne Kataja: pystyisinpä minäkin keksimään huumoria tyhjästä

Kataja kutsuu Salmelaista viitoittajaksi. Lapsena hän haaveili, että voisi olla joskus yhtä luonteva juontaja.

– Jos minäkin pystyisin tekemään kuin Kari Salmelainen: keksimään huumoria tyhjästä ja tilnteesta.

Alle kymmenvuotiaana Kataja jonotti – jos oikein muistaa – Hämeenlinnassa kesätapahtumassa nimikirjoitusta lierihattuiselta vetonaulalta.

– Muistan vain, että se oli tosi sydämellinen kohtaaminen.

Napakympin on tarkoitus herättää nostalgiaa

Ennen päätöstään lähteä Napakymppiin Kataja halusi jutella nykyisen tuttavansa kanssa. Juontajaveteraani antoi puhelmiessa siunauksensa (”Anna jätkä mennä vaan”, Salmelainen sanoi) ja kertoi muutamia vinkkejä.

Aivan jokainen television sukupolvenvaihdos ei ole sujunut näin hyvin, esimerkiksi Bumtsibumin uudelleenkäynnistys sai ikävän varjon ylleen, kun entinen juontaja Marco Bjurström arvosteli sarjan aloitusta.

– En ole ajatellutkaan, että pystyn Salmelaisen saappaita täyttämään vaan kävelen omilla vieressä, Kataja sanoo.

Kataja haluaa, että Napakymppi herättää nostalgiaa. Tunne alkaa alkuperäisestä Kaj ”Kaitsu” Wessmanin säveltämästä tunnusmusiikista.

– Kun nauhoituksissa alkoi soida Lenni-Kalle Taipaleen uusi sovitus, katsomossa ihmiset kuivasivat poskipäitä.

Uutuutena neuvonantaja Niina Lahtinen antaa etänä näkemyksensä deittivaihtoehdoista A, B ja C.

Napakymppi, TO 21.9. 21.00 Nelonen

X