Julkkikset

Nasima Razmyar synnytti toisen lapsensa – julkaisi herkän kuvan pikkuveljestä

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar on synnyttänyt pienen poikavauvan. Koko perhe voi hyvin.

Teksti:
Katri Koskinen
Kuvat:
Sampo Korhonen

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar on synnyttänyt pienen poikavauvan. Koko perhe voi hyvin.

Nasima Razmyarin, 34, ja aviomies Johan Fagerin toinen lapsi  on syntynyt: terve poikavauva saapui maailmaan 20. elokuuta.

Nasimalla ja Johanilla on entuudestaan kolmevuotias Jonas-poika, josta on nyt tullut isoveli.

”Varhain eilen aamulla syntyi toinen poikamme. Koko perhe voi hyvin. Tällaisena hetkenä on tärkeää voida luottaa siihen, että on osaavissa käsissä. Kiitos Naistenklinikan ammattitaitoiselle henkilökunnalle! Turvallisin mielin lähdemme kotiin ja keskitymme uuteen perheenjäseneen”, Nasima kirjoittaa Instagram-päivityksessään.

Perhe tiesi jo etukäteen, että tuleva vauva on poika. Äitiyslomalle heinäkuussa jäänyt Nasima kertoi Annan kansihaastattelussa, ettei jännitä synnytystä etukäteen.

”Tietysti jännittää, että millainen vauva sieltä tulee. Tiedän vain, että hänkin on poika”, Nasima totesi.

Nasima Razmyar tiesi odottavansa poikavauvaa.
Nasima Razmyar tiesi odottavansa poikavauvaa.

Nasima Razmyar suunnittelee pitävänsä lyhyen äitiysloman

Helsingin apulaispormestarina toimiva Nasima Razmyar on päättänyt jäädä uuden vauvan kanssa kotiin vain puoleksi vuodeksi.

”Päätös äitiysloman pituudesta ei ole ikinä helppo. Aina löytyy tuomitsijoita, teit niin tai näin. On hienoa, että suomalainen nainen saa pitkän äitiysvapaan, mutta tasa-arvoa on sekin, että naisella on oikeus valita työ. Minä valitsen työn, sillä haluan vaikuttaa”, Nasima kertoi Annan haastattelussa.

Nasiman suunnitelmissa on palata töihin tammikuussa, ja Johan jää kotiin hoitamaan lasta ainakin kevääksi.

”Varmasti minulle tulee ikävä vauvaa ja varmasti tunnen syyllisyyttä. Siitä olen kuitenkin varma, että lapsi voittaa, koska hän saa olla sekä isän että äidin kanssa.”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu

X