– Edelleen olen levoton, kiihkeä ja äkkipikainen, mutta luonteen ääripäät ovat hioutuneet.
– Edelleen olen levoton, kiihkeä ja äkkipikainen, mutta luonteen ääripäät ovat hioutuneet.
Julkkikset

Näyttelijä Eero Aho on parisuhdeihminen, jota sinkkujaksot ovat ahdistaneet: ”Tykkään siitä, että kotona asuu joku toinen”

Eero Aho sanoo, että eniten häntä ovat muovanneet parisuhteet ja lapset. – Olisi helppo jäädä vatvomaan ikävyyksiä ja vajota synkkyyteen. Sen sijaan, että velloisin menneissä tai tulevissa, kiinnityn tähän hetkeen.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

Näyttelijä Eero Aho, 53, puhuu ihmissuhteistaan Annan Tässä iässä -haastattelussa:

”Eniten minua ovat muovanneet parisuhteet ja lapset. Tulin isäksi 26-vuotiaana. Iida ja Ella syntyivät parin vuoden välein. En tiedä, osasinko asettaa erityisiä odotuksia perhe-elämälle. Kai minä toivoin, että lapset kasvaisivat ja vanhenisimme yhdessä silloisen puolison kanssa.

Erot ovat tuntuneet isoilta epäonnistumisilta. Kun tilanne ajautuu sellaiseksi, ettei siihen enää itse pysty vaikuttamaan, joutuu kohtaamaan oman typeryytensä ja riittämättömyytensä. Olinko sitä, mitä olisi pitänyt olla? Olen syyllistänyt itseäni, vaikka ei kai parisuhteessa koskaan vain toinen ole syypää vaikeuksiin.

Akuutissa kriisissä lähden yleensä ulos kävelemään ja selvittämään ajatuksiani. Sen jälkeen hakeudun luottoihmisten seuraan käsittelemään asiaa. En ole sitä tyyppiä, joka käpertyy yksin suruunsa. Jos ajatukset laukkaavat vain oman pään sisällä, ne alkavat nopeasti kiertää kehää. Ulkopuolisten kanssa keskusteleminen avaa uusia näkökulmia ja auttaa ulos murheen pyörteestä.

Suhteiden välissä olen ollut joitakin vuosia sinkkuna. Ne olivat enemmän ahdistavia kuin mukavia aikoja. Olen parisuhdeihminen ja tykkään siitä, että kotona asuu joku toinen.”

”Olisi helppo jäädä vatvomaan ikävyyksiä ja vajota synkkyyteen”

”Tutustuin nykyiseen vaimooni Teresaan yhteisten ystävien kautta 2013. Ihastuin hänen älyynsä, huumorintajuunsa ja empaattisuuteensa, joka näkyy kaikissa hänen toimissaan. Tässä avioliitossa on kaksi aikuista ihmistä, joilla on paljon elämää takana. Kokemus auttaa monessa. Kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta.

Olen päättänyt olla onnellinen. Minusta sen todellakin voi päättää. Olisi helppo jäädä vatvomaan ikävyyksiä ja vajota synkkyyteen. Sen sijaan, että velloisin menneissä tai tulevissa, kiinnityn tähän hetkeen. Käännän pään päättäväisesti kohti valoa.

En tarkoita tällä sitä, että pitäisi sulkea silmät ikäviltä asioilta. Ne kannattaa kohdata ja käsitellä ja sen jälkeen siirtää syrjään. Aiemmissa parisuhteissa vaikeudet jäivät usein käsittelemättä. Painettiin vain eteenpäin – ja sitten oltiinkin umpikujassa. Pyrin pitämään huolen siitä, ettei nykyinen suhteeni pääse ajautumaan sellaiseen jamaan. Haluan säilyttää mieluummin kuin rikkoa.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Eero Aho kertoo muun muassa  siitä, miten paljon hän muuttunut kasvattajana vuosien varrella. Lue koko juttu Annasta 46/2021 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X