Julkkikset

Näyttelijä Eriikka Väliahde:”Veljeni kuoleman myötä tajusin kuuluvani vastuunkantajasukupolveen”

Näyttelijä Eriikka Väliahde, 35, totuttelee ajatukseen, että joutuu pian luopumaan äidistään, joka sairastaa Alzheimerin tautia. Eriikan veli taas kuoli liiankin äkkiä kaksi vuotta sitten.

Teksti:
Tiina Laaninen
Kuvat:
Sara Pihlaja/Otavamedia

Toimittaja Tellu Hongiston roolista Pintaa syvemmältä -tv-sarjassa tuli Eriikalle henkireikä veljen kuoleman jälkeen. Kuva: YLE

Näyttelijä Eriikka Väliahde, 35, totuttelee ajatukseen, että joutuu pian luopumaan äidistään, joka sairastaa Alzheimerin tautia. Eriikan veli taas kuoli liiankin äkkiä kaksi vuotta sitten.

Eriikka Väliahde hapuilee unenpöpperöisenä kännykkää käteensä. Pikkuveljeltä on tullut yön aikana 41 puhelua. Äkkiä Eriikka on täysin hereillä. Hän aavistaa, että jotain vakavaa on tapahtunut. Pian hän kuulee suruviestin, joka koskee isoveljeä: ”Isä ja äiti ovat sairaalassa ja ihan sekaisin. Antti on yrittänyt itsemurhaa.” Alkaa näyttelijän kiirastuli. Eriikka haluaisi lähteä saman tien kotiseudulleen Ouluun, mutta edessä on kaksi näytöstä tamperelaisteatterissa. Tunnolliselle työntekijälle ei tule edes mieleen jättää näytöksiä väliin.

Kun Eriikka istuu meikattavana, hän kertoo maskeeraajalle lyhyesti tilanteensa ja pyytää saada olla ihan hiljaa. Hän nielee kyyneleensä, jotta selviäisi päivän urakastaan. Iltapäivän esityksessä Eriikan roolihahmo flirttailee kuoleman kanssa. Esitys sujuu jotenkin. Illan Prinsessa-musikaalin näytöksessä Eriikan roolihahmo tekee itsemurhan. Kun hän saa osuutensa näyteltyä, silmissä pimenee. Työkaverit tulevat taputtelemaan poskille näyttelijää, joka on tuupertunut näyttämölle kylpyammeeseen. Kun Eriikka virkoaa, hän ei jää odottamaan loppukumarruksia vaan kiirehtii yöjunaan.

Aamuyöllä juna jarruttaa Oulun asemalla, jossa pikkuveli on Eriikaa vastassa. Kaksikko suuntaa suoraan sairaalaan. Äiti ihmettelee käytävällä suureen ääneen, miten 37-vuotias Antti on joutunut sairaalaan. Isä itkee lohduttomasti mutta on varma, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Pikkuvelikin vaikuttaa lamaantuneelta. Eriikalle tilanteen lohduttomuus valkenee nopeasti.

– Lääkäri sanoi, että veljeni oli aivokuollut eikä toivoa ollut. Tyttöystävä oli löytänyt hänet hirttäytyneenä, ja sairaalassa kyse oli siitä, kuinka kauan elimistö taistelisi ennen luovuttamista.

Kolme vuorokautta kestävien hyvästien aikana Eriikka yrittää säilyttää toimintakykynsä. Hän huolehtii, että Antin kaksi kouluikäistä lasta pääsevät näkemään isänsä. Hän valmistautuu antamaan luvan letkujen irrottamiseen. Hän pitää veljeään kädestä kiinni. Hän muistelee, miten on ollut usein napit vastakkain veljensä kanssa ja kehottanut tätä aikuistumaan. Ja kuitenkin molemmat ovat aina tienneet olevansa toisilleen tärkeitä.

– Veljeni eli täydellä liekillä joka sekunti. Hän tunsi syvästi, rakasti palavasti ja teki nopeita ratkaisuja. Jotenkin silti uskoin, että hän putoaa aina jaloilleen.

Veljen kuolema ja epätodellinen hetki

Puhelinta Eriikka ei laita äänettömälle, jotta Tampereelle jääneet mies ja lapset saavat hänet tarvittaessa koska tahansa kiinni. Sängynlaidalle tuleekin puhelu.

Tuottaja ja käsikirjoittaja Jukka Mäkinen tarjoaa pääroolia Ylen Kotikatsomoon tulevasta Pintaa syvemmältä -televisiosarjasta.

– Hetki oli ainutkertainen ja epätodellinen. Pitelin kuolevaa veljeäni kädestä ja sain kuulla pitkäaikaisen unelmani toteutuvan. Samalla tunsin, kuinka juuri veljeni olisi ollut iloinen ja ymmärtänyt, miten isosta asiasta oli kyse.

Eriikka on veljensä sängyn vierellä silloinkin, kun tämä henkäisee viimeisen, syvän henkäyksensä. Kuolema ei tunnu pelottavalta vaan kauniilta ja lohdulliselta.

Lue myös: Itsemurha rikkoo myös läheiset

Toinen suru-uutinen: äidin sairaus

Veli ei jättänyt jälkeensä selittävää viestiä, ja Eriikalle on edelleen mysteeri, miksi Antti päätyi epätoivoiseen tekoon. Sisko ei hyväksy tapahtunutta, mutta tunnistaa kuolemassa jotakin helpottavaa: sairaalajakso päättyi ja tuli tilaa surulle ja ikävälle.

Eriikka Väliahde

Eriikasta tuli hautajaisjärjestelijä. Oli ostettava arkku, selvitettävä hautapaikka, käytävä kirkkoherranvirastossa, varattava muistotilaisuudelle paikka ja otettava vastaan surunvalitteluja. Kun Eriikka muutaman päivän päästä palasi Tampereelle, hän tunsi olevansa alati puhelimessa. Työ oli ainoa asia, joka sai veljen kuoleman hetkeksi väistymään taka-alalle.

– Veljeni kuoleman myötä tajusin yhtäkkiä kuuluvani vastuunkantajasukupolveen. En ollut enää huoleton tytär tai sisko vaan kolmikymppinen nainen, joka huolehtii kaikista käytännön järjestelyistä.

Muutama viikko hautajaisten jälkeen Eriikan 67-vuotiaalla äidillä diagnosoitiin Alzheimerin tauti. Eriikka teki surutyötä veljensä kuoleman vuoksi, ja samalla alkoi hidas luopuminen äidistä.

Eriikasta tuli myös äitinsä asioiden järjestäjä. Hän kävi läpi muotitietoisen äitinsä vaatekaapin ja vei osan vaatteista kirpputorille, käyttökelpoiset asut hän jätti jäljelle. Hän järjesti äidin kengät niin, ettei tämä pukeutuisi sandaaleihin keskellä talvea. Isä otti hoitaakseen raha-asiat ja ryhtyi omaishoitajaksi. Eriikka teki seinille listoja: Muista, ettet lähde yksin ulos. Muista, että ulkona on kylmä ja pukeudu lämpimästi.

Eriikka lohduttautui ajatuksella, että onneksi hyviä hetkiä äidin kanssa olisi jäljellä vielä paljon.

Syksyn aikana perhe sopi kaksi asiaa: äiti saisi olla isän kanssa kotona mahdollisimman pitkään, mutta jos hoitaminen kävisi isälle ylivoimaiseksi, äidille etsittäisiin yhdessä jokin mukava hoitolaitospaikka. Toinen asia oli, ettei sairautta piiloteltaisi, vaan siitä puhuttaisiin avoimesti.

– Entisenä terapeuttina äiti on painottanut minulle, etten saa vetää itseäni piippuun hänen takiaan. On osattava tunnistaa oma jaksamisensa.

Alzheimerin taudin ensi merkit

Ensimmäiset merkit äidin sairaudesta oli huomannut edesmennyt isoveli. Eriikka muistelee, miten lähellä asuva veli oli useamman kerran puheluiden aikana sivulauseissa todennut, miten ”äiti taas sekoili” tai miten ”äitiin ei voi luottaa, koska hän unohtelee jatkuvasti asioita”.

– En kiinnittänyt niihin havaintoihin juurikaan huomiota. Veljeni oli hyvin herkkä, ja ajattelin hänen ylireagoivan. Kun juttelin äidin kanssa puhelimessa, hän vaikutti normaalilta.

Äidin sairaus rävähti Eriikan silmille vasta edellisenä kesänä suvun kesämökillä.

– Kun istuimme kahvipöydässä, tajusin, että äiti piti minua siskonaan, ja että hänen mielessään aika ja paikka olivat muuttuneet toisiksi. Kun kysyin, mitä oikein puhut, hän tuijotti hetken eteensä tyhjä katse silmissään. Sitten äiti havahtui ja jatkoi siitä, mihin oli vähän aiemmin jäänyt.

Kesän aikana ”katkoksia” sattui muutama lisää. Tyttären kysymyksistä huolimatta äiti ei osannut yksilöidä, mistä ne johtuivat tai mitä niiden aikana tapahtui. Eriikka ihmetteli, mikä äitiä vaivasi. Oliko äiti masentunut? Johtuiko kaikki kenties unettomuudesta?

Kerran äiti ilmestyi mökin pihamaalle nuoruudenmekkoonsa laittautuneena. Kun tytär ihmetteli, mitä on tekeillä, äidistä kaikki oli normaalia.

– Silloin päätin, että äidin tilanne on selvitettävä. Kun juttelin isäni ja pikkuveljeni kanssa, kävi ilmi, että vastaavanlaisia tilanteita oli ollut pitkin vuotta, mutta lähellä asuva muu perhe oli niihin jo tottunut.

Lue myös: Aika on valttia Alzheimerin taudin hoidossa

”Muistisairaan kanssa on vain tämä hetki”

Äiti oli pitänyt yllä illuusiota siitä, että kaikki on hyvin. Kun Eriikka alkoi kysellä äidin voinnista, kulissi murtui. Kävi ilmi, että aiemmin taitava ruoanlaittaja ei enää hallinnut kokkaamista. Rahajemmoja löytyi sieltä täältä, ja puhelimen käyttäminen oli käynyt hankalaksi. Kun Eriikka avasi äidin ja isän jääkaapin, hän tajusi, että äiti teki edelleen miltei päivittäin eväät töihin menoa varten. Homeisia nyssyköitä oli puoli jääkaapillista, mutta vanhan kansan miehenä Eriikan isä ei ollut tohtinut puuttua keittiön asioihin.

– Kaikista arjen hankaluuksista huolimatta äiti selvisi julkisen terveydenhuollon muistitesteistä loistavasti. Minulle vakuutettiin, että huolehdin liikaa. En niellyt tätä, vaan maksoin äidille yksityiset tutkimukset, joissa kävi nopeasti ilmi, että äidillä on Alzheimerin tauti.

Diagnoosi oli helpotus. Se antoi selityksen äidin hetkittäin kummalliseksi käyneelle käytökselle. Eriikalle se merkitsi viikoittaisia reissuja kotiseudulle Ouluun. Mies otti lastenhoitovastuun kotona, kun näyttelijä pinkaisi iltanäytöksen jälkeen yöjunaan.

– Kun nykyään kuuntelen työkavereitani, tunnen kuuluvani keski-ikäisten pöytään, jossa keskustellaan vanhenevien vanhempien voinnista. Paitsi että olen kymmenen tai kaksikymmentä vuotta muita nuorempi.

Eriikka on tietoisesti pitänyt kaksi viime kesää vapaata töistä. Hän on halunnut viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa ja vanhempiensa kanssa sukumökillä.

– Muistisairaan kanssa on vain tämä hetki. Hetki, jolloin kerätään yhdessä kukkasia, herkutellaan vastaleivotulla pullalla tai ihastellaan lintujen lentoa taivaalla.

Lue myös: Onko läheiselläsi Alzheimer? Näin autat muistisairasta ja itseäsi

”Haluan pitää äidin liepeestä kiinni”

Hyviin hetkiin äidin kanssa Eriikka haluaa tarttua. Kipeimmältä tuntuu se, että syvälliset keskustelut äidin kanssa eivät enää ole mahdollisia. Äidiltä on turha kysyä neuvoa arjen askareisiin, eikä hän ole enää muistuttamassa siitä, kuinka tärkeää on huolehtia, etteivät työt muutu liian suureksi osaksi elämää.

– Haluan pitää äidin liepeestä kiinni. Olen alkanut kirjoittaa itselleni muistiin äidin elämänohjeita. Ne kannattelevat minua vaikeina hetkinä.

Eriikka ei halua vielä ajatella, miten käy, kun äidin vointi heikkenee. Oulun ja Tampereen välimatka tuntuu jo nyt toisinaan raastavalta, mutta toistaiseksi tyttären perheen elämä on eri kaupungissa kuin vanhempien.

Jaksamista helpottaa äidin muutama kuukausi sitten alkanut intervallihoito: äiti pääsee välillä hoitokotiin viikoksi, jolloin omaishoitajana toimiva isä voi henkäistä.

Omaa aikaa näyttelijällä ei tällä hetkellä juuri ole. Yhteydenpito ystäviin on jäänyt vähiin, ja parisuhteelle ja lapsille Eriikalla on aikaa vähemmän kuin hän haluaisi. Se on kuitenkin tilapäistä. Vielä sairaus ei ole vienyt äitiä kokonaan.

Veljen menettäminen ja äidin sairastuminen ovat olleet Eriikan oppikoulu aikuisuuteen. Elämän rajallisuus on tullut käsin kosketeltavaksi.

– En enää elä sitku-elämää, vaan ajattelen, että merkityksellisten asioiden aika on nyt.

Julkaistu Annassa 2/2016.

X