Näyttelijä Kari Ketonen: ”Isänä olen joutunut kohtaamaan puutteellisuuden tunteen”

Näyttelijä Kari Ketosella, 46, on taipumusta ylisuorittamiseen. Hän on joutunut opettelemaan rentoutumista ja tahdin hidastamista.

Näyttelijä Kari Ketonen, 46,  kertoo arjestaan Annan Juuri nyt -haastattelussa.

Rakkain arkirutiinini…

on uutisten seuraaminen. Välillä olen pitänyt tietoista uutistaukoa, sillä minusta on tuntunut siltä, että uutisista on tullut minulle pakkomielle. Joitakin viikkoja kestänyt uutispaasto on tehnyt hyvää. Mieleni on silloin tavallista rauhallisempi.

Vapaa-ajallani olen…

innostunut lenkkeilystä. Minun tapauksessani se ei tarkoita maratonille treenaamista vaan kevyttä hölkyttelyä. Juoksen lyhyitä, maksimissaan kuuden kilometrin lenkkejä hitaalla vauhdilla. Parasta juokseminen on silloin, kun matkanteko on niin verkkaista, että ehtii kuunnella omia ajatuksia.

Harrastan liikuntaa…

säännöllisesti. Hölkkäämisen lisäksi käyn salilla. Ensisijainen tavoitteeni on pysyä kunnossa. Myönnän, että urheilen myös turhamaisuuden takia. Ammatissani, jossa olen paljon esillä, on syytä tulla oman peilikuvansa kanssa toimeen. Kuvittelen, että harrastamalla liikuntaa näytän paremmalta.

Ärsyynnyn milloin…

mistäkin. Minua sapettavat esimerkiksi koirankakka kävelykadulla ja myöhästelevät ihmiset. Minulla on taipumusta negatiivisiin tunteisiin. En kuitenkaan jää ärsyyntymisiini kiinni. Pienille harmeille ei kannata antaa liikaa tilaa.

Rentoudun koko…

ajan, tai ainakin yritän sitä. Pyrin järjestämään elämäni niin stressittömäksi, että en kaipaa erillisiä rentoutumishetkiä. Olen huomannut, että kaikki sujuu arjessa paremmin, kun en käy kovilla kierroksilla. Olen joutunut opettelemaan rentoutumista, sillä minulla on taipumusta ylisuorittamiseen. Minulla on pikajuoksijan luonne. Olen ihminen, joka aloittaa aamunsa niin tarmokkaasti, että on jo lounasaikaan puhki. Jotta en uupuisi, olen tietoisesti opetellut hidastamaan tahtia.

Työviikkooni kuuluu…

kansainvälisen Ivalo-rikossarjan kuvauksia Lapissa, käsikirjoittamista, spiikkien tekemistä, haastatteluja ja elokuvan koekuvaukset. Toisin kuin monet kollegani, nautin koekuvauksista: jännityksestä ja siitä, että saan näyttää itsestäni monia eri puolia.

Käytän rahaa…

säästeliäästi. Eniten kulutan rahaa ulkona syömiseen. Olen törsännyt elämässäni myös muutamaan kitaraan, jotka ovat soittotaitoihini ja -frekvenssiini nähden aivan liian kalliita. Muuten olen luonteeltani pihi. Mieluummin säästän kuin kulutan. Koska elämä on epävarmaa, haluan, että minulla on pahan päivän varalle puskurirahasto.

Hoidan ihmissuhteitani…

puhelimitse. Olen ehkä vanhanaikainen, mutta mielestäni on parempi soittaa kuin lähettää viesti. Melkein päivittäin soitan jollekin ystävälleni vaihtaakseni kuulumiset.

Olen melko…

huono kokkaaja. Maistan kyllä, kun ruoka on hyvää, mutta en osaa jäljitellä annosta kotikeittiössäni. Silloin, kun ruoka ei maistu hyvältä, en tiedä, pitääkö annokseen lisätä suolaa vai pippuria. Valmistan peruspöperöitä kuten munia, lihaa, kasviksia ja perunoita. Hääräillessäni keittiössä laitan taustalle jupisemaan podcastin tai radion puheohjelman.

Nukun hyvin…

Olen onnekas, sillä minulla on hyvät unenlahjat. Tarvitsen seitsemästä kahdeksaan tuntia unta yössä.

Odotan juuri…

nyt sitä, että tuntisin itseni jälleen terveeksi. Missasin hienot säät, kun podin sitkeää flunssaa talven aurinkoisimmat viikot, jolloin kaikki kävelivät jäällä.

Rakastan lastani…

ja ystäviäni. 11-vuotiaalla pojallani on kaksi kotia, minun ja äitinsä luona. Vietän poikani kanssa aikaa aina, kun se on mahdollista. Käymme kävelyillä, musisoimme yhdessä ja pelaamme sakkia ja pingistä. Tunnen silti jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, että vietän liian vähän aikaa lapseni kanssa. Ha- luaisin olla täydellinen vanhempi, joka tarjoaa lapselle täydellisen lapsuuden. Isänä olen joutunut kohtaamaan oman puutteellisuuden tunteeni.