Mari Rantasila.
Mari Rantasilan uusi tunnuslause kuuluu: Pidä itsestäsi kiinni.
Julkkikset

Näyttelijä-laulaja Mari Rantasila menetysten jälkeen: ”Olen antanut itselleni aikaa surra ja raivota”

Surevalla on usein kiire. Sitä toivoo, että kaikki ikävä olisi nopeasti ohi ja elämä palaisi raiteilleen. Mari Rantasila on oivaltanut, että toipumista ei voi kiirehtiä.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Niclas Mäkelä

Annus Horribilis. Näillä sanoilla kuningatar Elisabet kuvaili taannoin ajanjaksoa, jolloin hän kohtasi suuria vastoinkäymisiä.

Mari Rantasila kutsuu samaa ilmiötä nimellä surun ruuhkavuodet. Hänen kohdallaan ne käynnistyivät pari vuotta sitten.

Keski-ikäisellä ihmisellä lasketaan olevan viisi suurta, voimavaroja kuluttavaa käännekohtaa: vanhempien sairastuminen ja kuolema, lapsen itsenäistyminen ja muutto pois kotoa, avioero, oma sairastuminen ja työpaikan menetys.

Marin kohdalle osui näistä kolme. Äiti kuoli, tuli avioero ja ainoa tytär muutti omilleen.

– Alkoi tuntua abrsurdilta, kun surut ja luopumiset seurasivat toistaan. Yritin vain jotenkin selviytyä siinä lumivyöryssä.

Ei mikään prinsessa

Kirsikkapuut olivat juuri puhjenneet kukkaan toukokuussa 2017, kevät oli heleimmillään. Mari poistui hoivakodista haikeana ja huojentuneena. 95-vuotias äiti oli kuollut yöllä, ja tytär oli käynyt jättämässä hänelle jäähyväiset. Istunut vainajan vieressä pitkän tovin ja jutellut.

Äidin ja tyttären välit eivät aina olleet läheiset. Helena Rantasila oli 41-vuotias Marin syntyessä. Perheessä oli jo kolme poikaa.

– Ei ole mikään salaisuus, että olen vahinko, Mari sanoo hymyillen.

– Äidin vanhemmat olivat kuolleet nuorina, ja äiti valmistautui samaan kohtaloon. Siksi hän kai ajatteli, että mitä nopeammin nuorimmainen itsenäistyy, sen parempi. Se ei kuitenkaan ollut pelkästään hyvä asia. Kiirehdin tekemään asioita turhan varhain.

Mari aloitti koulun kuusivuotiaana ja kävi 11-vuotiaana konekirjoituskurssin päästäkseen tienaamaan taskurahoja. Äiti oli nimittäin opettanut, että naisella pitää olla oma työ ja omat rahat. Itse hän teki elämäntyönsä kuvaamataidon opettajana. Taloudenhoitaja huolehti kodista ja lastenhoidosta.

Joissakin asioissa iäkkäät vanhemmat olivat edellä aikaansa. Perheen kuopusta ei kohdeltu pikku prinsessana vaan täsmälleen samoin kuin veljiä. Marin ei edellytetty osallistuvan ”naisten töihin” poikia enemmän eikä kukaan tuputtanut naimisiinmenoa ura­ratkaisuna. Hän sai tehdä sitä, mistä oli kiinnostunut: soittaa, laulaa, lukea ja näytellä.

Erimielisyyksiä syntyi poliittisista näkemyksistä. Vanhempien maailmankatsomus oli porvarillisempi ja vanhoillisempi kuin seuraavan sukupolven. Eikä Marille tullut mieleenkään uskoutua äidille vaikkapa sydämenasioista tai alkoholikokeiluista. Ylenmääräistä tunteiden ilmaisua ei ylipäätään pidetty perheessä sopivana. Julkisivu tuli pitää kunnossa ja mölyt mahassa.

Hiljaa käsi kädessä

Isä kuoli yllättäen sydänkohtaukseen lenkkipolulla vain 68-vuotiaana, ja äiti meni surusta sekaisin. Mari veljineen auttoi hänet takaisin tolpilleen.

– Sen jälkeen äiti muuttui. Hän ei enää nipottanut siitä, miten kuuluu olla kunnon ihminen. Kävimme pitkiä keskusteluja, ja opin arvostamaan äitiä ihan uudella tavalla.

Kun äiti ei enää tullut yksin toimeen kotona, hän muutti Marin synnyinkaupungista Porista hoivakotiin Helsinkiin. Sitä ennen yksi veljistä oli huolehtinut hänestä. Myös viimeisinä vuosina veljet auttoivat, mutta tytär kantoi suurimman hoitovastuun. Puhelin oli aina auki. Kun äiti kaatui tai hänellä todettiin keuhkokuume, Mari keskeytti työnsä ja kiiruhti paikalle.

– Se oli raskasta, mutta tein sen mielelläni. Silloinkin, kun välimme olivat etäiset, äiti huolehti minusta. Oli luonnollista, että minä pidin nyt huolta hänestä.

Viimeisinä aikoina äiti ei enää juuri kuullut ja nähnyt ja eleli mielikuvitusmaailmassaan. Lievästä dementiasta huolimatta hän tunnisti aina tyttärensä.

– Istuimme hiljaa käsi kädessä, iho vasten ihoa. Äiti tiesi, että olen siinä vieressä.

Erimielisyydet oli sovittu aikaa sitten. Oli pyydetty anteeksi puolin ja toisin.

– Ei kukaan vanhempi ole täydellinen. Jokainen siirtää osan omasta painolastistaan seuraavalle sukupolvelle.

Elämän kiertokulku

Mari tiesi aina haluavansa äidiksi. Toiveen toteutumista piti odottaa 35-vuotiaaksi, jolloin syntyi ainokaiseksi jäänyt tytär. Enemmänkin lapsia olisi saanut tulla.

– Suorittajaihmisenä halusin tietysti olla paras mahdollinen äiti. Yritin korjata asioita, joissa tunsin itse tulleeni laiminlyödyksi lapsena.

Kasvatuksessa noudatettiin seuraavia sääntöjä: Kaikki tunteet saa näyttää. Kaikesta saa ja pitää puhua. Kaikkiin lapsen kysymyksiin annetaan rehellinen vastaus.

Jälkeenpäin ajateltuna Mari epäilee olleensa liiankin tiukka kasvattaja. Hän halusi olla selvillä tyttärensä tekemisistä aikuisuuden kynnykselle saakka. Mari sanoo myös peilanneensa tyttären käytöstä liiaksi itsensä kautta.

– Olisin voinut ottaa paremmin huomioon hänen oman persoonansa. Olisi pitänyt enemmän kuunnella kuin olettaa.

Samaan aikaan, kun oma äiti hiipui pois, tytär alkoi puuhata muuttoa omilleen. Se herätti Marissa ristiriitaisia tuntoja. Toisaalta lasta oli koko ajan valmistanut itsenäistymään, toisaalta hänestä ei olisi millään halunnut irrottaa otettaan.

– Nykyään en soittele tyttärelle liian usein. Aikuisen lapsen valintoihin ei voi puuttua, mutta jos hän ottaa minuun yhteyttä, olen saatavilla.

Vanhempien kuolema ja lapsen itsenäistyminen ovat osa elämän väistämätöntä kiertokulkua. Niihin osaa valmistautua. Avioero voi tulla yllätyksenä.

– Surussa minua on auttanut huumori. On ollut aikoja, jolloin ei naurata yhtään. Mutta vähitellen murheessakin alkaa näkyä koomisia puolia, Mari Rantasila sanoo.

– Surussa minua on auttanut huumori. On ollut aikoja, jolloin ei naurata yhtään. Mutta vähitellen murheessakin alkaa näkyä koomisia puolia, Mari Rantasila sanoo.

Erotettu

Mari Rantasila ehti olla yhdessä näyttelijäpuolisonsa kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Pari piti julkisuudessa matalaa profiilia: ainoa heistä julkaistu yhteiskuva on otettu Linnan juhlissa vuonna 2012.

Linja pitää yhä. Mari kommentoi parisuhdettaan vain lauluissaan, joita alkoi syntyä kaksi vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen: Miten tää ois ero yhteinen, kun tänään eka kertaa vasta kuulin sen? Nyt kuuntele, sä puhut pelkkää paskaa. Ei me oo erottu, mut on erotettu. Mä oon saanut potkut!

– Laulut käsittelevät kuitenkin aina asioita, jotka koskettavat muitakin kuin minua. Työssäni kuljen yksityisestä havainnosta yleiseen kokemukseen.

Uusi elämäntilanne herätti monenlaisia tuntoja. Surua, pettymystä, raivoa. Häpeääkin.

– Ihmettelin, miten olen voinut päätyä tähän tilanteeseen. Onko se omaa syytäni? Olenko tehnyt jotakin ansaitakseni tämän? Sisimmässäni tiesin, että näin ei ole. Mutta kaikenlaisia kysymyksiä nousi mieleen.

Surevalla on usein kiire. Sitä toivoo, että kaikki ikävä olisi nopeasti ohi ja elämä palaisi raiteilleen. Mari on oivaltanut, että toipumista ei voi kiirehtiä.

– Olen antanut itselleni aikaa surra ja raivota. Olen hyväksynyt, että tämä olotila ei mene ohi viikossa tai kuukaudessa, ei välttämättä edes vuodessa. Tässä iässä jo tietää, että tämäkin on vain yksi vaihe elämässä. Jonakin päivänä helpottaa.

Katkeroitumista Mari on halunnut välttää viimeiseen saakka.

– Katkeruus ja kyynistyminen tappavat taiteellisuuden, ilon ja innostuksen. Sitä pelkään kaikista eniten.

Lue myös: Seksistä laulava Mari Rantasila: ”Haluan tarjota toisenlaisen, keski-ikäisen naisen näkökulman rakkauteen ja ihmissuhteisiin”

Uusia näkökulmia

Työ, ystävät ja liikunta. Ne ovat olleet Marin keinot purkaa pahaa oloa. Kun maailma tuntui kaatuvan päälle, hän veti verkkarit niskaan ja lähti hikoilemaan. Perusjumppaa, kävelyä, hiihtoa, vesijuoksua.

– Ahdistukseen on ihan fysiologisiakin syitä. Kun sisällä on paljon surua tai vihaa, rintakehä painuu kasaan. Silloin on kirjaimellisesti vaikea hengittää. Liikunnan avulla rintakehän saa auki ja negatiivinen energia pääsee purkautumaan ulos. Samalla keho tuottaa mielihyvähormonia endorfiinia.

Työn tekeminen irrotti ajatukset ainakin hetkellisesti omista murheista. Epävakaa elämäntilanne sai Marin toistaiseksi luopumaan epävarmoista elokuvahankkeista ja keskittymään vaihteeksi teatteriin. Parhaillaan hän harjoittelee Aleksanterin teatterissa musikaalikomediaa Menopaussi, jossa hän jakaa yhden neljästä roolista Arja Korisevan kanssa.

Mari myös puhui suruaan ulos. Onneksi oli ystäviä, jotka jaksoivat kuunnella. Ja koska ystäviä ei voinut raskauttaa liikaa, hän turvautui ammattiauttajaan.

– Mielenterveydestä kannattaa huolehtia ennalta ehkäisevästi eikä niin, että hoitoon menee vasta psykoosissa. Terapeutilta sain uusia näkökulmia tilanteeseeni.

”Eniten ikävöin fyysistä läheisyyttä. Aamulla herätessä kukaan ei ole ihossa kiinni.”

Terapiasta kävi myös laulujen kirjoittaminen, vaikka ensisijaisesti se on toki työtä. Näyttelemisen ja ohjaamisen ohella Mari on tehnyt musiikkia 1980-luvulta saakka. Ensi vuoden alkupuolella ilmestyvä levy Mari Rantasila 2020 kertoo viisikymppisen naisen tunnoista.

– Pop-lyriikka on täynnä konservatiivisia kiiltokuvia, joissa haaveillaan ja haikaillaan. Sanoitukset tehdään yleensä nuoren ihmisen näkökulmasta, johon keski-ikäisen on vaikea samastua.

Mari halusi kuvata oikeita, raadollisiakin tunteita. Oon tuskaa täynnä, saatan lyödä nyrkillä. Voin pillastuu ja heittää sua kivellä. –– Oon villikissa muovipussissa. Musta skorpioni kiven takana. Oon piilossa täällä sakset ojossa.

– Sanoitukset henkivät punk-asennetta. Sitä, että tällaisiakin tunteita on, perkele!

– Eron jälkeen lyhyt laastarisuhdekin voi olla ihan hyvä, jos molemmat osapuolet ovat rehellisiä toisilleen, ettei tule vääriä odotuksia, Mari Rantasila sanoo.

– Eron jälkeen lyhyt laastarisuhdekin voi olla ihan hyvä, jos molemmat osapuolet ovat rehellisiä toisilleen, ettei tule vääriä odotuksia, Mari Rantasila sanoo.

Jotain puuttuu

Uuden kodin olohuoneessa on punainen sohva, lepotuoli ja telkkari. Työhuoneessa kosketinsoittimet ja työpöydän ääressä selän jumeja helpottava satulatuoli. Makuuhuoneessa perintösänky ja sitä vastapäätä seinällä äidin tekemiä ja äidiltä saatuja tauluja. Keittiö on pieni, sillä Mari ei edelleenkään nauti huushollaamisesta.

Tärkeä virstanpylväs toipumisessa oli muutto. Mari halusi mahdollisimman pian pois perheen vanhasta asunnosta ja rakentaa uuden tukikohdan itselleen. Se tapahtui loppuvuodesta 2017. Koti alkoi nopeasti tuntua kodilta, mutta jotakin sieltä puuttuu.

– Eniten ikävöin fyysistä läheisyyttä. Aamulla herätessä kukaan ei ole ihossa kiinni.

Mari sanoo suoraan, että keski-ikäinenkin nainen kaipaa yhä läheisyyttä ja seksiä. Seksiin ei välttämättä tarvitse toista ihmistä, läheisyyteen tarvitsee. Mutta kuinka järjestää se?

Kumppanin löytyminen yli viisikymppisenä ei ole ihan helppo rasti. Marin mukaan ikätoverit ovat usein joko varattuja, alkoholisoituneita tai elämän katkeroittamia. Nuoremman miehen kanssa seurustelussa taas on se riski, että tämä haluaa vielä lapsia.

Tutkitusti miesten mielestä seksuaalisesti puoleensavetävin on 22-vuotias nainen. Siis kaiken ikäisten miesten mielestä. 56-vuotias Mari uskoo, ettei hänen parasta ennen -päiväyksensä ole todellakaan vielä umpeutunut.

– Omasta mielestäni näytän yhä hyvältä. Voin pitää huolta itsestäni ja rakastaa itseäni, mutta en voi muuttua 22-vuotiaaksi. Enkä edes haluaisi.

– Vaihdevuodet valmistavat naisen kroppaa siihen, että hän ei voi enää lisääntyä. Siksi me pystymme usein sisäistämään vanhenemisemme miehiä paremmin. Mutta ei menopaussi minua huononna. Tämä on vaihe elämässä siinä missä murrosikäkin. Apteekista ja aikuisten lelukaupoista saa kaikenlaista apua ja virikettä. Eivät vaihdevuodet tarkoita sitä, että pitäisi kadota tapettiin.

Pidä itsestäsi kiinni

Enää ei ole ihan koko ajan paha olla. Suru jyrää yhä yli ajoittain ja ikävä yllättää. Mutta elämään on löytynyt ilojakin.

Annus horribilis alkaa, toivottavasti, olla ohi. Miten vaikeat ajat Maria muuttivat?

– Vanhan viisauden mukaan toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Mutta itseäänkään ei pidä muuttaa vain kelvatakseen toiselle.

Marin uusi tunnuslause kuuluu: Pidä itsestäsi kiinni. Eli opi sanomaan, mitä haluat. Sano myös, mitä et halua. Vaadi kumppania kun­nioittamaan rajojasi ja kunnioita hänen rajojaan. Omat rajansa Mari uskoo nyt tuntevansa.

– En suostu enää koskaan pienentämään itseäni. Suorituskeskeisessä lapsuudenkodissani opin, että kun autan ja tuen ja olen hyödyksi, saan rakkautta ja tulen hyväksytyksi. Sitä mallia olen noudattanut myöhemminkin. Mutta ei rakkaus voi perustua siihen, että kelpaa vain tietynlaisena.

Yksi eron ikäviä seurauksia oli luottamuksen menetys. Sen uudelleen rakentaminen on ottanut aikansa.

– Olisi ollut järjetöntä syöksyä suoraan seuraavaan suhteeseen. Pitää ymmärtää suojata itsensä silloin, kun on haavoittuvimmillaan. Parisuhde ei parane kumppania vaihtamalla, ellei ole itse käynyt tunteitaan läpi.

Sitä Mari on tehnyt. Nyt tilaa alkaisi olla uudelle kumppanille.

– En varsinaisesti tarvitse ketään, olen ihan kokonainen yksinkin. Mutta olisi ihana tavata vielä joku kiva ihminen.

Juttu on julkaistu Annassa 50/2019.

X