Julkkikset

Näyttelijä Liisa Mustonen: ”Avioeron jälkeen tunsin järjetöntä syyllisyyttä”

Liisa Mustonen, 47, on tuntenut syyllisyyttä esimerkiksi tsunamista selviytymisestä ja avioerosta. Pitkän terapian jälkeen Liisa tietää, että syyllisyyden ei pidä antaa hallita elämää.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

– Minulla oli pitkään selviytyjän syyllisyys, tsunamissa ollut Liisa Mustonen kertoo

Liisa Mustonen, 47, on tuntenut syyllisyyttä esimerkiksi tsunamista selviytymisestä ja avioerosta. Pitkän terapian jälkeen Liisa tietää, että syyllisyyden ei pidä antaa hallita elämää.

Minulla on lapsi, joten en koskaan eroa. Se oli periaate, josta kolmikymppinen Liisa Mustonen, silloinen Kuoppamäki, piti sitkeästi kiinni. Vaikka elämä tuntui tukalalta, hän uskoi vakaasti, että tiivis ydinperhe olisi oikea ratkaisu lapsen kannalta.

Liisan näyttelijänura oli hyvässä vauhdissa, ja häntä rakastettiin niin elokuvan, tv:n kuin teatterinkin puolella.

Liisan aviomies Sami Kuoppamäki oli jo tuolloin yksi Suomen arvostetuimmista rumpaleista. Jouluksi 2004 perhe suuntasi lomalle Phuketiin, Thaimaan lämpöön. Me kaikki tiedämme, mitä silloin tapahtui.

Liisa, Sami ja heidän silloin viisivuotias tyttärensä kokivat katastrofin, mutta he selviytyivät elossa. Niin moni menetti kaikkensa, ettei Liisa ole halunnut puhua tsunamista julkisuudessa, eikä puhu vieläkään.

– Minulla oli pitkään selviytyjän syyllisyys, Liisa Mustonen, 47, kertoo kun tapaamme ravintola Löylyssä Helsingin Hernesaaressa.

Ikkunan takana Itämeri velloo jähmeästi.

Liisa alkoi käsitellä syyllisyyttään ja traumojaan terapiassa vuosi tsunamin jälkeen. Hyvin pian terapia muuttui pariterapiaksi ja sen jälkeen eroterapiaksi.

Liikkeelle lähtenyt muutosprosessi pyyhkäisi alleen paljon, avioliiton lisäksi myös ammatin.

– Näkymä lopullisuudesta pysäytti minut.

”Kun avioliittoni sortui, minuuteni meni murskaksi”

Ensimmäisessä liitossaan Liisa koki parisuhteen symbioosiksi.

– Oli hirveää elää parisuhteessa siten, että minä jollain lailla olen sinä, sinä jollain lailla minä, Liisa kuvailee.

– Minulla ei ollut rajaa itseni ja toisen välillä, ja se aiheutti sen, että yritin muuttaa toista, jotta voisin rakastaa häntä. Olin joko täysin kiinni miehessäni tai hylkäsin hänet pakenemalla tilanteesta.

Kiinni pitäminen ja pakeneminen olivat selviytymiskeinoja, joihin Liisa turvautui, koska hän ei osannut erottaa toisen tunteita omistaan.

– Avioeron jälkeen tunsin ihan järjetöntä syyllisyyttä ja häpeää, aivan kuin olisin epäonnistunut ihmisenä. Kun avioliittoni sortui, minuuteni meni murskaksi. Se kertoo aika paljon minuudestani, joka oli silloin pitkälti rakentunut toisen varaan.

Hyvän terapeutin Liisa löysi aivan sattumalta, ystävän suosituksesta. Hahmoterapiassa eli gestalt-terapiassa terapeutti ei ole ”ylempänä” analyytikon roolissa vaan kohtaa asiakkaan tasavertaisena ihmisenä ja toimii peilinä.

– Enhän minä pääse traumoistani eroon koskaan, mutta treenaamalla aivoratojani olen pystynyt muuttamaan käyttäytymistäni ja tietoisuuttani pikkuhiljaa.

Terapia auttoi käsittelemään häpeää ja syyllisyyttä. Nyt, uudessa parisuhteessaan Liisa opettelee toimimaan ääripäiden välimaastossa: olemaan lähellä mutta hukkaamatta itseään.

Liisa Mustosen haastattelu on kokonaisuudessaan Annassa 3/2017. Ilmestymispäivä on 19.1.

Lue lisää:

Terapia liian kallista? Näin saat apua edullisesti tai jopa ilmaiseksi

Talousvaikeuksia ja avioeron kokenut näyttelijä Laura Malmivaara: ”Terapiassa oivalsin asioita, joita olin peittänyt itseltäni”

Terapia avasi Lauri Tähkän solmut: Kyky olla herkkä kertoo vahvuudesta

Herkkä ihminen voi peittää omaa minuuttaan tietämättään – tunnista suojakuoresi ja käännä ne vahvuudeksi

X