Näyttelijä Lotta Kaihua pitkän työputken jälkeen: ”Työstressi vaikutti yöuniini”

Viime syksynä näyttelijä Lotta Kaihuan, 33, elämässä oli liikaa töitä. Nyt hänellä on taas aikaa kokata avopuolisonsa kanssa ja harrastaa liikuntaa.

Rakkain arkirutiinini on aamiainen. Yleensä syön kaksi kauraleipää kananmunalla ja passionhedelmän, juon kahvia ja kuuntelen Radio Helsinkiä. Jos joudun menemään töihin kahdeksaksi, en syö aamiaista. Sille pitää olla aikaa.

Vapaa-ajallani minulla on taas aikaa liikkua. Viime vuonna ei ollut, ja huomasin sen kehoni jäykkyytenä. Nyt käyn kuntosalilla, ja aion palata vuoden tauon jälkeen Kampin piiri -nimiseen jalkapallojoukkueeseen. Pelaamme naisten harrastesarjassa. Kauden alussa istun varmaan paljon vaihtopenkillä; kuntoni ja taitoni ovat rapistuneet.

Ärsyttää esimerkiksi semmoinen asia, etten näe ulos raitiovaunun ikkunasta, koska ikkunan päällä on mainos. Maksan HSL:n kuukausikortista ja haluan nähdä ulos! On myös väärin, että graffiteja ei saa näkyä kaupunkikuvassa, mutta mainoksilla saa peittää liikennevälineet.

Päivitän someen valokuvia, laitan sitä kautta huonekaluja jakoon ja jaan Q-teatterin tapahtumia. Minua ärsyttää se, että olen jumahtanut someen, ja se vie aikaa oikeilta kohtaamisilta. Valitettavasti Facebookiin kuulumisesta on ammatillista hyötyä, koska siellä on tietoa tapahtumista.

Käytän rahaa impulsiivisesti. Jos näen kivan vaatteen, ostan sen. Inhoan shoppailua, enkä ymmärrä ihmisiä, jotka rentoutuvat shoppaamalla. Viimeisin iso ostokseni on asunto Helsingistä. Käytän rahaa ruokaan ja ravintoloihin. Myös matkoihin saatan tuhlata. Toisaalta olen aika hyvä säästämään. Säästän hätätilanteita varten.

Hoidan ihmissuhteitani liian laiskasti. Olen huono soittelemaan ja digikonservatiivina huono viestimään somessa. Tapaan ystäviäni baareissa tai ravintoloissa. Myös saunassa on kiva käydä. Kuulun kymmenen hengen ystäväporukkaan. Olemme tunteneet vähintään lukiosta asti. Meillä on WhatsApp-ryhmä, jossa kannustamme toisiamme. Meistä enää yksi asuu Joensuussa. Itse muutin sieltä Helsinkiin vuonna 2001, kun pääsin Teatterikorkeakouluun.

Käyn kotiseudulla Joensuussa ainakin jouluna ja Ilosaarirockin aikoihin heinäkuussa. Äitini ja kaksi vuotta nuorempi veljeni asuvat siellä. Viimeksi näin heidät, kun kävin katsomassa Teatteri Vääräpyörän esityksen, jossa veljeni Tatu näytteli.

Työviikkooni kuuluu Syke-tv-sarjan kuvauksia. Mokailemme niin paljon, että siitä saisi ihan oman sarjansa. Marraskuussa alkavat Q-teatterin Prinsessa Hamletin harjoitukset. Siinä välissä on taukoa, olen jättänyt sen kalenteriin tarkoituksella. Viime vuonna oli vähän liikaa kaikkea. Tuolloin vapaa-aikaa ei juurikaan ollut ja näin vain niitä ystäviä, joiden kanssa olin samoissa työryhmissä.

Rentoudun laittamalla ruokaa. Keittiössä en improvisoi vaan noudatan reseptiä. Teen ruokaa lähinnä itselleni ja samassa taloudessa asuvalle puolisolleni. Suosikkiruokiani ovat siika-ceviche ja syrnikit eli rahkaletut. Tykkään myös Jamie Oliverin ohjeista. Valmisruokia en syö. Kotonani ei ole edes mikroa.

Hoidan kauneuttani puhdistamalla kasvoni. Ostan tavallista apteekkirasvaa. Arkena en meikkaa.

Nukun sikeästi ja pitkään. Voin nukkua kymmenen tuntia yössä. Viime syksynä säikähdin, kun työstressi vaikutti yöuniini parin viikon ajan. Jos en nuku tarpeeksi, ensimmäisenä katoavat sosiaalisuus ja toimintakyky ryhmässä.

Televisiota en katso. Lahjoitin televisioni turvapaikanhakijoille, kun sain idean Diakonissalaitoksen nettisivuilta. Katson tietokoneella Netflixistä ja HBO:lta ohjelmia, kuten tv-sarjaa Making a Murderer ja kestosuosikkiani Girlsiä.

Kaikki mitä haluaisin tehdä mutta en tee liittyy saamattomuuteeni. Tahtoisin osata entisöidä huonekaluja. Haaveeni on pyörittää ystävien kanssa kulttuurikeskusta vanhassa tehdasrakennuksessa. Siellä olisi ravintola, baari, teatteri ja ateljee kaikenlaista käsityöhäröilyä varten.