Näyttelijä-ohjaaja Pamela Tola oivalsi, ettei olekaan vääränlainen: ”Enää en ole herkkyyteni armoilla”

Näyttelijä-ohjaaja Pamela Tola luuli olevansa viallinen. – Tuntuu helpottavalta huomata, ettei minun tarvitsekaan jatkuvasti yrittää sopeutua. Saan sittenkin olla juuri sellainen kuin olen.

Syksyinen Helsinki näyttää kaikki huonot puolensa, kun Pamela Tola, 37, kulkee pitkin Kaivopuiston rantaa. Meri myrskyää, sade vihmoo vasten kasvoja ja tuuli kääntää sateenvarjoja nurin päin. Sitten aurinko pilkistää pieneksi hetkeksi esiin kaukaa horisontista.

– Ilmahan on kuin taiteilijan sisäinen myrsky. Synkkyys ja luomisen tuska vellovat sisällä niin kovaa, että ne on pakko purkaa itseilmaisuun. Jos hyvin käy, olo helpottuu hetkeksi, Pamela vitsailee.

Lapsesta asti Pamela on ollut hyvin herkkä. Sen hän uskoo johtuvan osittain geeniperimästä, osittain taustastaan.

– Herkkyys tulee minussa esiin esimerkiksi niin, että toisinaan isot väkijoukot saavat minut ahdistumaan. Jos olen tehnyt pitkän kuvauspäivän, jonka aikana on pitänyt olla myös sosiaalinen, ärsyynnyn ja väsyn ärsyketulvasta. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja rauhaa siitä palautuakseni. Tätä en tosin nuorempana ymmärtänyt.

Kun ystävät olivat innoissaan lähdössä festareille tai ulos juhlimaan, Pamelaa ahdisti pelkkä ajatuskin. Hän kyllä meni mukaan, mutta ihmetteli, miksei pystynyt nauttimaan ja heittäytymään samalla tavalla kuin muut.

Kun Pamela kerran katsoi tuotantoeläimien kohtelua käsitelleen dokumentin, hän järkyttyi syvästi ja menetti pitkäksi aikaa yöunensa.

Pamela ei kehdannut myöntää tätä ääneen.

– Luulin, että herkkyys on huono asia. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun reagoin näin vahvasti. Herkkyys tuntui raskaalta taakalta.

Nuorempana Pamela oletti, että hänen piti piilottaa herkkä puoli itsestään. Isoissa joukoissa, esimerkiksi koulussa, hänestä tuli porukan pelle.

– Peitin herkkyyttäni olemalla muka rohkeampi kuin oikeasti olin. Tein itsestäni numeron ja naurattajan. Välillä piilotin herkkyyttä välinpitämättömyydellä: en mukamas välittänyt koulusta tai siitä, mitä muut minusta ajattelivat. Jälkikäteen ajateltuna on hirveää, että yritin sulloa itseäni niin vääränlaiseen muottiin.

Viallisuuden tunne seurasi Pamelaa myös Teatterikorkeakouluun. Hänellä oli suuria vaikeuksia sopeutua joukkoon, koska isoissa ryhmissä opiskelu tuntui ahdistavalta ja sai hänet sulkeutumaan.

Saan sittenkin olla juuri sellainen kuin olen

En olekaan vääränlainen, vaan omanlainen, Pamela ajattelee tätä nykyä itsestään. Oivallus siitä, että olen hyvä juuri näin, on kehittynyt pikkuhiljaa, muun elämän lomassa.

– Enää en ole herkkyyteni armoilla, vaan olen oppinut hallitsemaan sitä. Tuntuu helpottavalta huomata, ettei minun tarvitsekaan jatkuvasti yrittää sopeutua. Saan sittenkin olla juuri sellainen kuin olen.

Töissä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Pamela osaa tiedostaa ja toimia, jos iso ihmisjoukko alkaa ahdistaa.

– Kun olen kuvauksissa näyttelijänä, kerron suoraan, jos tarvitsen hetken tilaa ja rauhaa. On helpottavaa, ettei minun tarvitse yrittää väkisin olla sosiaalinen, jos ei siltä tunnu. Se on jopa vapauttanut minua: yhtäkkiä saatankin alkaa jutella jonkun kanssa enkä edes kaipaa vetäytymistä.

Syvempi itsetuntemus on löytynyt muun muassa terapian avulla. Pamela on kokeillut useita erilaisia terapiamuotoja ja on viittä vaille valmis vyöhyketerapeutti.

Pamela on oppinut paremmin erottamaan, mikä tunne on hänen omansa, mikä ulkoapäin tullut. Ennen hänellä oli tapana ottaa muiden murheita ja huolia kantaakseen.

– Jos annan itsestäni koko ajan muille ja yritän miellyttää heitä, väsyn. Voin toki myötäelää toisen vaikeuksissa, mutta vellominen ja surkuttelu eivät auta ketään. Aina itsensä puolustaminen ei kuitenkaan ole helppoa, eivätkä kaikki pidä siitä. Se onkin karsinut ihmisiä elämästäni, Pamela sanoo.

– Joskus ammatissani käy niin, että ihminen, joka pitää puoliaan tai kertoo näkemyksiään, koetaan vaikeaksi ja raskaaksi. Siksi tuntuu, että pärjäisi paremmin, jos vain olisi hiljaa ja yrittäisi miellyttää kaikkia. En kuitenkaan usko, että sillä tavalla pääsee pitkälle. Ainakaan silloin ei voi kunnioittaa enää itseään.

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa näyttelijä Pamela Tola  kertoo muun muassa siitä, miten äitys on muuttanut hänen työidentiteettiään. Ja miksei herkkyys ole lainkaan sama asia kuin intorverttiys. Annasta 45/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!