Julkkikset

Näyttelijä Outi Mäenpää, 56, neljän sinkkuvuoden jälkeen: Olen valmis uuteen suhteeseen

Sokkotreffejä ja deittisovellusta kokeillut näyttelijä Outi Mäenpää ei ole vielä tavannut sellaista henkilöä, jonka kanssa voisi lähteä rakentamaan yhteistä elämää. – Olen kyllä parisuhdeihminen, ja portti on edelleen auki, Outi kertoo.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia, Tiia Ahjotuuli/Otavamedia

Outi Mäenpää on viettänyt vuosia sinkkuna. Nyt hän on valmis rakkauteen.

Sokkotreffejä ja deittisovellusta kokeillut näyttelijä Outi Mäenpää ei ole vielä tavannut sellaista henkilöä, jonka kanssa voisi lähteä rakentamaan yhteistä elämää. – Olen kyllä parisuhdeihminen, ja portti on edelleen auki, Outi kertoo.

Nelisen vuotta sinkkuna viihtynyt näyttelijä Outi Mäenpää, 56, kertoo Hotel Sveitsissä Hyvinkäällä järjestetyillä Red Carpet -elokuvafestivaaleilla käyneensä muutamilla treffeillä ja olevansa valmis uuteen suhteeseen. Toistaiseksi rakkausrintamalla ei ole kuitenkaan tärpännyt.

– Olen kyllä parisuhdeihminen, ja portti on edelleen auki. Minut on järjestetty muutamille sokkotreffeillekin, mutta oman haasteensa deittailuun tuo tietysti se, että olen näyttelijä. Ihmisiin on vaikea tutustua privaattihenkilöinä, ja huomaan kyllä, kun joku lähestyy minua ammatti edellä. Siinä vaiheessa keskustelu muuttuu eikä juttu vain toimi, Outi kertoo.

– Erästä nettisovellustakin olen kokeillut, mutta sekin on ollut hankalaa. En ole Tinderissä, mutta täytyy ehkä joskus testata sitäkin, Outi kertoo nauraen elokuvafestivaalin kutsuvierasavajaisissa.

Outi Mäenpään, Samuli Edelmannin ja Vesku Loirin pitkä ystävyys

Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Outi Mäenpää ovat ystäviä
Samuli Edelmann, Vesa-Matti Loiri ja Outi Mäenpää ovat ystäviä.

Outi iloitsi tavatessaan gaalassa pitkästä aikaa vanhat ystävänsä Samuli Edelmannin ja Vesa-Matti Loirin.

– Olemme tunteneet Veskun kanssa hyvin pitkään ja olemme todella läheisiä. Tunnen myös sielunsympatiaa hänen ex-vaimoaan Stinaa kohtaan. Liikumme kaikki vähän mystisellä osa-alueella, kuuntelemme paljon intuitiota ja toteutamme töissämme asioita, jotka kulloinkin mieleemme tulevat.

– Olemme nähneet Veskun kanssa viimeksi varmaankin kahdeksan vuotta sitten, mutta aina kun tapaamme, se on hirveän lämmintä ja ihanaa, Outi hehkuttaa.

X