Julkkikset

Näyttelijä Pertti Sveholm: ”On vaikea myöntää itselleen, että ikuiseksi suunniteltu suhde loppuikin”

Näyttelijä Pertti Sveholm, 65, kertoi syksyllä 2018, että hän opiskelee yhä rakastamista. Avio- ja avoliittojen jälkeen Pertti on viihtynyt myös sinkkuna, mutta toki sellaisiakin hetkiä tulee, jolloin olisi kiva, että vierellä olisi joku erityinen.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Sampo Korhonen

– Joskus lavalla tunnen itseni miehisen voimakkaaksi ja vahvaksi, mutta kaikkein tyytyväisin olen, kun lapset ovat ympärilläni, tunnustaa Pertti Sveholm.

Näyttelijä Pertti Sveholm, 65, kertoi syksyllä 2018, että hän opiskelee yhä rakastamista. Avio- ja avoliittojen jälkeen Pertti on viihtynyt myös sinkkuna, mutta toki sellaisiakin hetkiä tulee, jolloin olisi kiva, että vierellä olisi joku erityinen.

Pertti Sveholm on ilmiömäinen känniveikko, valloittava, villi ja hauska. Siis teatterin lavalla. Tänä syksynä (2018) hän rellestää Helsingin kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Herra Puntila on enimmäkseen vahvassa humalassa, eikä hän ole köyhä tai kipeä, eikä varsinkaan hiljainen tai nöyrä.

Sveholm riehuu ketterästi lähes koko näytelmän ajan, vajaat kolme tuntia. Kun hän ensi-illassa hukkaa hetkeksi vuorosanansa, kääntyy tilanne hetkessä nauruksi.

Puntila kehuu kuiskaajaa humalaisen flirtisti, kumartuu tämän puoleen, mainitsee nimeltä ja sanoo, että on se helppoa, kun ei tarvitse repliikkejäkään opetella kun Minna pelastaa…

Muutama päivä myöhemmin Sveholm eli tuttavien kesken Svenkka istuu teatterin lähellä olevassa puistoravintolassa ja siemailee kahvia.

– Puntilan rooli käy liikuntasuorituksesta. Olen sentään yli kuusikymppinen ja elopainoakin on kohtuullisesti. Humalaista kohellusta tulee kyllä kunnon satsi, esityksen jälkeen ei tee ihan heti ryyppyä mieli.

Svenkka sanoo tuntevansa itsensä 64-vuotiaaksi ”kun polviin sattuu tai lonkkaa kolottaa”, mutta useimmiten hän ei mieti ikävuosia lainkaan. Ympärillä on koko ajan eri-ikäisiä ihmisiä.

– Jossain vaiheessa olen tietysti ruvennut katsomaan myös taaksepäin, että mitä onkaan tullut tehtyä ja voiko itseään onnitella vai pitääkö hävetä, hän miettii.

– Jos elämä olisi neljän sadan metrin juoksurata, olisin jo takakaarteessa.

”Olen opetellut tietoisesti nauttimaan jokaisesta hetkestä”

– Isäni oli melko ankara ja kontrolloiva. Olen yrittänyt olla omille lapsilleni paljon pehmeämpi ja ymmärtäväisempi kuin hän, sanoo Pertti Sveholm.
– Isäni oli melko ankara ja kontrolloiva. Olen yrittänyt olla omille lapsilleni paljon pehmeämpi ja ymmärtäväisempi kuin hän, sanoo Pertti Sveholm.

”Olin nuorempana herkkä poika, itsetuntoni heilahteli melkoisesti. Se oli sellaista osaamiseen ja pystymiseen liittyvää ahdistusta. Ei oikein tiennyt, kuinka kelvollinen olin ja pelotti, etten osaa mitään ja että en pääse ahdistuksista lainkaan ulos.

Iän ja kokemuksen ansiosta olen oppinut, että kyllä minä pärjään ja että monet epävarmuudet ovat aika turhia. Heikot hetket menevät yhä nopeammin ohi. Enää minun ei tarvitse samalla tavalla suorittaa hampaat irvessä eikä puskea elämän kanssa. Olen opetellut tietoisesti nauttimaan jokaisesta hetkestä, ja olen sitä hiukan oppinutkin.

Vuosi sitten oli päiviä, jolloin menin aamulla neljältä maskiin ja pääsin kotiin vasta iltakymmeneltä. Mutta ihmeesti sitä jaksaa, jos työ on tarpeeksi kiinnostavaa ja kiihottavaa. Stressissä auttaa, kun elää tunti kerrallaan ja muistuttaa itselleen, että tämä on rajallinen projekti.

Vapaalla pitää levätä ja maadoittua kunnolla. Parasta rentoutumista minulle on oleilu. Saatan makoilla kylpytakissa koko päivän tai jos jaksan, lähden kävelylenkille tai tapaan ystäviäni ja lapsiani.

Huumorintajuni ei ole vuosien varrella muuttunut. Samanlaiset jutut naurattavat minua kuin ennenkin ja esimerkiksi lapsieni kanssa me jaksamme edelleen huvittaa toisiamme tosi ala-arvoisilla vitseillä.”

 Pertti Sveholm on oppinut, että hyväkin suhde voi päättyä eroon

”En ollut naimisissa vanhimman tyttäreni (Pihla Penttinen) äidin kanssa, mutta nuorempien lasten (Akseli ja Asta Sveholm) äidin kanssa kyllä. Sen jälkeen olin yhdessä avoliitossa ja nyt olen ollut pari vuotta yksin.

En näe elämäni naisissa mitään selkeästi yhtäläistä piirrettä enkä ole koskaan etsinyt tiettyä naistyyppiä. Olen ihastunut kuhunkin aivan omana itsenään.

En ole mikään menneisyyden kokemuksissa vellova enkä vatvo erojani tai epäonnistumisiani, mutta toki yritän ottaa opikseni.

Ero on aina yhtä vaikea, eikä kokemus auta yhtään. Joka kerta rakastuessani olen ajatellut, että tämä on elämänkohtaloni ja loppuiän kestävä suhde. On vaikea myöntää itselleen, että ikuiseksi suunniteltu suhde loppuikin, että näin vain kävi.

Olen oppinut, että hyväkin suhde voi päättyä eroon. Ihminen on vapaa ja luotu kulkemaan. Ketään ei voi muuttaa eikä kenestäkään voi pitää kiinni.

Exiini minulla on asialliset välit. On esimerkiksi lapsiin liittyviä tilanteita, jolloin pidämme yhteyttä, mutta emme mitenkään kaveeraa. Mennyt on mennyttä.”

Näyttelijä Sari Havas on Pertti Sveholmin ex-vaimo ja Akselin ja Astan äiti, Annassa 2003.
Näyttelijä Sari Havas ja Pertti Sveholm Annassa vuonna 2003. Havas on Sveholmin ex-vaimo.
Pertti Sveholm yhdessä vanhimman tyttärensä, Pihla Penttisen kanssa kuvassa vuonna 2007.
Pertti Sveholm ja silloinen kumppani kirjailija Anna Kortelainen ensi-illassa 2014.

”Rakastamisen opettelu on ikuisuusprojekti”

”Edellisen kerran asuin lyhyen aikaa yksin avioeron jälkeen ja sitä ennen joskus nuoruusvuosina. Nyt avoliiton jälkeen sinkkuus on sillä tavoin erilaista kuin nuorempana, että minulla ei ole kiire mihinkään ja tapahtumattomuuskin on sallittua.

On hetkiä, jolloin tuntuisi kivalta, että vierelläni olisi joku läheinen ihminen, mutta useimmiten viihdyn hyvin yksinkin. En ole hakeutunut mihinkään treffipalveluun tai Tinderiin vaan luotan luomukohtaamisiin. Annan kohtalon määrittää, kuinka kauan elelen sinkkuna.

Rakastuminen on ihanaa ja helppoa, mutta rakastamisen opettelu on ikuisuusprojekti, joka täytyy käynnistää jokaisessa suhteessa uudestaan. Olen yrittänyt opetella sitä ja opettelen edelleen. Toivottavasti se on vähitellen hiukan helpompaa. Olen aina ollut huono riitelemään ja menen helposti lukkoon, mutta jotain virheitähän minussakin pitää olla.

Haaveilen jonkinsorttisesta tasapainosta ja siihen voisi kuulua myös hyvä parisuhde. Kävelin yhtenä päivänä Hesperiankadulla Helsingin Töölössä ja näin, kun vanha pariskunta tuli talosta ulos. Seurasin kuinka he kävelivät puistossa käsi kädessä. Siinä olivat presidentti Martti Ahtisaari ja hänen vaimonsa Eeva. Se näytti aika kauniilta.”

”Kodin arvot olivat selkeät”

”Synnyin Oulussa, mutta kuusivuotiaasta asti asuimme Lappeenrannassa. Olen esikoinen, ja minulla on kaksi pikkusiskoa. Äiti oli sairaanhoitaja ja isä kansakoulunopettaja. Isä oli johtajaopettaja, ja sitä hän oli myös luonteeltaan, kontrolloiva ja aika ankara. Koulumenestys oli tärkeämpää kuin harrastukset. Minä pärjäsin koulussa kohtuullisesti ja olin melko kiltti lapsi.

Elämä oli turvattua ja ymmärrän, että isä ja äiti halusivat meille lapsille hyvää. Heille oli tärkeää, että lapset saavat kunnon ammatin ja materiaalisesti hyvän elämän.

Kodin arvot olivat selkeät, ja olen edelleen niiden takana. Ei rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta pysty ohittamaan.

Minusta piti tulla opettaja. Opiskelin yliopistossa neljä vuotta historiaa ja suomen kieltä. Minulle sattui erityisen hyvä puhetaidon opettaja, joka kannusti minua esiintymään ja uskoi minuun. Sieltä sain kipinän näyttelemiseen.

Olin ensin mukana Ylioppilasteatterissa ja pyrin kaksi kertaa Teatterikouluun. Kun pääsin sisään, tuntui että koko maailma aukeaa.”

”Kieltäydyn ottamasta painostani stressiä”

”Nuorempana kunto tuntui pysyvän automaattisesti hyvänä. Sitä vain porskutti eteenpäin. Nyt pitäisi treenata lihaskuntoa ja käydä kuntosalilla. Pitäisi ja pitäisi. Polveni eivät kestä juoksemista, joten kävely on oikeastaan ainoa kuntoilulajini.

Olen aina ollut melko terve, mitä nyt ylipainosta johtuvaa verenpainetta on vähäsen. Viimeiset kymmenen vuotta olen laihduttanut enemmän tai vähemmän ja kokeillut lukemattomia dieettejä huonolla menestyksellä.

Tällä hetkellä kieltäydyn ottamasta painostani stressiä. Pidän hyvästä ruoasta enkä noudata mitään erityisruokavalioita. Olen päättänyt kelvata tällaisena kuin olen.

Tykkään myös hyvistä viineistä, mutta alkoholi ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Toisinaan, esimerkiksi tiukkojen ensi-iltojen alla, olen pitänyt lyhyitä kuivia kausia. On hyvä huomata, että pärjää juomattakin.

Alkukesästä sain jonkin ihobakteerin, ja antibioottikuuri jatkuu yhä. Meikkaajilla on ollut tavallista isompi työ valmistaa minut näyttämölle, mutta vähitellen naamani alkaa olla jo kunnossa.”

”Kaikkein tyytyväisin olen, kun lapset ovat ympärilläni”

”Isäni eli vain 45-vuotiaaksi, ja hän kuoli jo vuosikymmeniä sitten. Kun katselen kuvia, näen ulkonäössämme jotain samaa.

Isyys on minulle iso juttu. Joskus lavalla tunnen itseni miehisen voimakkaaksi ja vahvaksi, mutta kaikkein tyytyväisin olen, kun lapset ovat ympärilläni.

Päätin jo varhain, että yritän olla lapsilleni pehmeämpi kuin oma isäni oli meille. En ole halunnut olla ankara.

Suhde lapsiin on tietysti muuttunut, kun he ovat jo aikuisia. Enää heitä ei tarvitse samalla tavalla ruokkia ja vaatettaa, ja välillä huomaan, että he huolehtivat jo minusta. Se on ihan liikuttavaa.

Nuorimmaiseni Asta on sanonut, että olen kuin karhu, murisen välillä mutta toisaalta olen lempeä halinalle.

En ole tehnyt Aleksin kanssa tyypillisiä isä-poikajuttuja, esimerkiksi lätkämatsit eivät ole sytyttäneet meitä kumpaakaan. Olen yrittänyt olla jokaiselle lapselleni läsnäoleva ja kuunteleva isä aina tarpeitten mukaan. Tapaamme välillä kaikki yhdessä ja tietenkin tapaan kutakin myös kahden kesken. Lapset ovat kaikki samalla alalla kuin minä, joten puhumme toisinaan myös näyttelemisestä.

Minun ikäpolvelleni ei ole kovin luontevaa puhua tunteistaan eikä ole helppo sanoa edes lapsilleen, että rakastaa. Toivon, että osaisin kertoa useammin, kuinka tärkeitä lapseni ovat minulle.”

”Kuolema kulkee tuossa olalla, ei sitä pääse pakoon”

”Äiti kuoli kesällä. Hän oli 85-vuotias ja sairasti Alzheimerin tautia, joten kuolema oli enemmän kuin odotettavissa ja olin tehnyt surutyötä jo pitkään. Tavallaan kuolema oli helpotuskin, ja ainakin se tuntui luonnolliselta.

Hautajaiset olivat liikuttavat ja surulliset mutta myös täynnä valoisia muistoja. Oli tärkeää käydä yhdessä läpi menneitä hienoja hetkiä.

Äidin kuoleman jälkeen olen miettinyt elämän rajallisuutta ja kuolemaa. Tässä iässä menetyksiä tulee koko ajan. Suunnilleen oman ikäisiä, vähän vanhempia ja nuorempiakin työkavereita ja ystäviä on lähtenyt useitakin. Ja tahti vain tihenee.

Tiedän, että kuolema kulkee tuossa olalla, ei sitä pääse pakoon. Se ei kuitenkaan erityisesti pelota minua, ajattelen sitä vain vääjäämättömänä juttuna.

En kuulu kirkkoon, mutta sukutaustoista johtuen ortodoksisuus kiinnostaa hiukan. Elämän pyhittäminen ja hiljentyminen tuntuvat kauniilta. Pidän uskonnollisista rituaaleista, ja kirkossa tulee mielestäni kohottava olo.”

– Äidin hautajaiset olivat kaunis tilaisuus, liikuttavat ja surulliset mutta täynnä valoisia muistoja, kertoo Pertti Sveholm.
– Äidin hautajaiset olivat kaunis tilaisuus, liikuttavat ja surulliset mutta täynnä valoisia muistoja, kertoo Pertti Sveholm.

 ”Yritän hellittää kaasujalkaa”

”Meillä on kaupunginteatterissa tosi rento ilmapiiri, ja kevyt, ilmava flirtti on sallittua. Se on sellaista yhteistä viatonta leikkiä, jonka kaikki tuntuvat hyväksyvän.

Viimeaikainen Me too -keskustelu on hiukan hämmentänyt minua. Tulee väistämättä miettineeksi itseään ja työtovereitaan – että voisiko joku tulkita sen tai tuon jutun loukkaavaksi. On tärkeää, että asiasta puhutaan, ja varmasti ihmiset tulevat varovaisemmiksi varsinkin vieraammassa seurassa.

Työkaverina olen ahkera ja kannustava, aika rauhallinenkin. En ole koskaan ollut mikään kuumakalle. Pidän ihmisistä ja olen iän kartuttua muuttunut entistä sosiaalisemmaksi. Kuvittelen tuntevani itseni mutta huomaan usein, että elämä järjestää yllätyksiä. Olinko se todella minä? Noinko minä käyttäydyn ja reagoin?

Teen töitä myös kameran edessä, mutta teatteri on minulle kuninkuuslaji ja uusi projekti on aina kiehtova juttu. Rakastan harjoitteluvaihetta, etsimistä, uuden löytämistä sekä lopputulosta, joka voi olla aivan muuta kuin mitä alun perin piti. Yritän tehdä läksyt niin hyvin, että kun katson taaksepäin, ei ainakaan tarvitse hävetä. Jään reilun vuoden päästä pois vakituisesta teatterityöstä, ja jos nyt en ihan jarruttele niin ainakin yritän hellittää kaasujalkaa.

Minulla on ollut kiinnostavia töitä, naisia, lapsia, rakkautta ja hienoja hetkiä, mutta haluan antaa tilaa vielä uusille yllätyksille. Kertovat, että on sellainenkin asia kuin Elämä. Siihen haluaisin tutustua.”

Juttu on julkaistu Annassa 44/2018.

X