Julkkikset

Näyttelijä Pihla Viitalaa pyydettiin jättämään lapsensa Hollywood-uran takia: ”Minulta kysyttiin, voisinko muuttaa yksin Amerikkaan”

Näyttelijä Pihla Viitala kertoi Annan haastattelussa vuonna 2014, millaisia vaatimuksia ja ehdotuksia uraansa Hollywoodissa aloitteleville naisille esitetään. Pihla itse ei halua tavoitella kansainvälistä uraa hinnalla millä hyvänsä. – Totta kai lapsi on tärkeämpi kuin Hollywood-ura, Pihla sanoo.

Teksti:
Henna Hietamäki
Kuvat:
Mirva Kakko/Otavamedia

Pihla Viitala on saanut jalkansa oven rakoon Hollywoodissa, mutta hän ei tavoittele kansainvälistä uraa hinnalla millä hyvänsä. Joidenkin mielestä sellainen voi pilata hänen mahdollisuutensa.

Näyttelijä Pihla Viitala kertoi Annan haastattelussa vuonna 2014, millaisia vaatimuksia ja ehdotuksia uraansa Hollywoodissa aloitteleville naisille esitetään. Pihla itse ei halua tavoitella kansainvälistä uraa hinnalla millä hyvänsä. – Totta kai lapsi on tärkeämpi kuin Hollywood-ura, Pihla sanoo.

Näyttelijä Pihla Viitala, 31, kiertelee saksalaisessa studiossa ja seuraa hämmästyneenä, kuinka lavasteryhmä rakentaa päivissä aidon näköisiä vuoria, metsiä ja puroja. Hollywood-elokuvan 60 miljoonan dollarin suuruisella budjetilla voi halutessaan rakentaa – ja lopuksi polttaa – kokonaisen kylän.

Pihlan perässä seuraa assistentti, joka on palkattu kantamaan hänelle vesilaseja ja voileipiä, jos Pihla sattuisi sellaisia kaipaamaan. Hänellä on oma, iso asuntovaunu, jossa on makuuhuone, olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Vaunuun hän voi kohtauksiaan odotellessaan vetäytyä päiväunille. Tällainen tähden elämä tuntuu Pihlasta hämmentävältä.

On vuosi 2011 ja Pihla on Hannu ja Kerttu -toimintaseikkailun kuvauksissa. Hän on saanut yhden elokuvan keskeisimmistä rooleista. Kotimaan media hehkuttaa tämän olevan läpimurto, suuri käänne Pihlan elämässä.

Sitä se onkin, mutta toisesta syystä kuin luullaan. Kuvauksissa on sekalaisissa töissä myös saksalainen Alex Schimpf, Pihlaa pari vuotta nuorempi tumma ja pitkä mies, jolla on kauniit silmät ja sympaattinen hymy.

Odottelun lomassa heillä on hyvin aikaa tutustua toisiinsa. Pihla ei muuta kuvausten jälkeen takaisin Suomeen, vaan jää Alexin kanssa asumaan Berliiniin.

Pihlan lupaavasta Hollywood-urasta kohistaan seuraavana vuonna lisää. Hänet on valittu esittämään isoa roolia uudessa yhdysvaltalaisessa gangsterisarjassa nimeltä L.A. Noir.
Sarjan on luonut Frank Darabont, joka on kerännyt elokuvistaan Oscar-ehdokkuuksia ja luonut huippusuositun Walking Dead -sarjan.

Pihlan elämässä tapahtuu kuitenkin samaan aikaa vielä suurempia asioita kuin jenkkisarjaan pääseminen. Hän ja Alex odottavat esikoistaan.

Kun Pihlalta kysellään uudesta, kiinnostavasta roolista, hän on hyvin vaitonainen ja toteaa, että ei haluaisi puhua asiasta ennen kuin näkee nimensä lopputeksteissä.
Varovaisuuteen on syynsä.

Pihla alkaa olla koko ajan varmempi siitä, että hänen täytyy jättäytyä pois sarjasta. Niin lopulta käykin, ja hehkutettu mahdollisuus menee sivu suun.

Täydellistä hetkeä lapsen saamiselle ei ole

Helmikuussa 2014 Pihla istuu Helsingin Bulevardin korealais-japanilaisessa Makki Makki -ravintolassa.

– Aion ihan tosissani syödä kaksi pääruokaa, Pihla uhoaa.

Ravinto tulee tarpeeseen, sillä Pihla on juhlinut edellisen illan Jussi-gaalan jatkoilla aamuneljään asti. Ennen jatkobileitä hän jakoi gaalassa palkinnon, mikä tuotti vaikeuksia, sillä Pihlan ääni oli kadonnut flunssan myötä.

– On käsittämätöntä, että puhekykyni on palannut nyt, kun olen rellestänyt läpi yön, krapulainen Pihla nauraa ja tilaa uhkauksensa mukaisesti sekä sushia että korealaisen pataruoan.

Neljään asti jatkuvat juhlaillat ovat harvinaista herkkua, sillä kotona odottaa Astrid-tyttönen, joka on nyt vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen.

Palataan vielä aikaan, jolloin Pihla vasta odotti lastaan. Mitä silloin oikein tapahtui? Tuliko hän yllättäen raskaaksi kesken televisioprojektin?

– Ei, tiesin odotuksestani jo ennen L.A. Noirin pilotin kuvaamista ja kerroin sen myös tuotantoryhmälle, Pihla sanoo.

Alkuvaiheessa olleen raskauden ei olisi pitänyt ollut ongelma, sillä kuvausten oli tarkoitus jatkua pilottijakson tekemisen jälkeen sutjakkaalla tahdilla. Kävi kuitenkin niin, että kuvaukset siirtyivät yhä kauemmas ja kauemmas tulevaisuuteen.

– Lopulta tuotantoryhmä päätti, että kuvaukset aloitettaisiin kevään sijaan vasta marraskuussa, kun lapsen laskettu aikakin oli.

Aikataulut eivät olleet ainoa ongelma. Myös sopimusten kanssa oli vääntöä.

– Minulle tuntemattomat ihmiset väittävät, että olen mennyt pilaamaan urani jättäytymällä pois sarjasta. Ei se niin ole. Se oli vain yksi rooli tuhansien joukossa, enkä enää edes ajattele koko asiaa.

Nousujohteessa olevalla naisnäyttelijällä ei taida juurikaan olla ajankohtaa, jolloin olisi käytännöllistä saada lapsia?

– Niin, ei sellaista hetkeä ole. Siksi onkin hyvä, että Astrid oli vahinko, Pihla sanoo ja nauraa.

– Tai no, vahinko ja vahinko, mutta ei se kovin suunniteltuakaan ollut. Tuntui hyvältä, että luonto teki valinnan puolestani.

”En tiedä, miten voin koskaan elää ilman lastani”

Pihla kertoo halunneensa aina lapsia ja uskoneensa, että hänestä tulee nuori äiti. Lasta odottaessaan hän havahtui siihen, että hän ei enää ole mikään teini vaan jo kolmikymppinen nainen.
Pihla sulaa puhuessaan tyttärestään, joka on kuulemma tällä hetkellä kova kiipeilijä, jonka perässä pitää juosta koko ajan.

Pihla kertoo miettineensä hiljattain, onko lapsi erillinen olento sen jälkeen, kun hän tulee ulos äidin vatsasta vai silloin, kun äiti ei enää imetä.

– Kyllä lapseni on aina osa minua, enkä tiedä, miten voin koskaan elää ilman häntä. Toivottavasti tyttö itse osaa kuitenkin jossain elää vaiheessa ilman minua, Pihla pohtii ja hänen silmäkulmansa kostuvat.

– Kun Astrid oli pari kuukautta vanha, hän tuijotti minua intensiivisesti ja kävi käsillään kasvojani läpi. Hän kokeili ja silitti pitkään piirteitäni. Tuntui kuin lapsi olisi tajunnut, että minä olen erillinen ihminen, johon hän on tutustumassa.

Kun Alex ja Pihla huomasivat Berliinissä asuessaan odottavansa lasta, Pihla totesi, että on aika palata takaisin Helsinkiin, lähelle hänen ystäviään, vanhempiaan ja kolmea siskoaan.
Alex on kotiutunut mukavasti Suomeen, vaikka valittaakin paikallisen kebabin tasosta. Mies on ollut koti-isänä, kun Pihlalla on ollut työkiireitä.

Viimeksi Pihla on ollut tekemässä Mustat lesket -sarjaa, joka alkaa pyöriä Nelosella maaliskuussa. Tummasävyisessä sarjassa kolme naista suunnittelee aviomiestensä murhaamista.

– Vaikka espoolainen kotirouvahahmoni on hyvin erilainen kuin minä, minusta on hienoa, että sarjan äidit ovat moniulotteisia ihmisiä, eivät pelkässä äitien rooleissa, Pihla toteaa.

Pihla Viitala
Pihla Viitala ei halua olla äiti, joka on pitkiä aikoja erossa tyttärestään.

Pihla Viitala ei haaveile kansainvälisestä megatähteydestä

Hän ei itsekään ole jämähtänyt paikoilleen. Hän on ehtinyt käydä esikoisensa ensimmäisen elinvuoden aikana jo kaksi kertaa Los Angelesissa, kaksi kertaa Berliinissä, kerran Ranskassa, Ruotsissa ja Lontoossa.

Muutaman päivän päästä hän on taas lähdössä Los Angelesiin pariksi viikoksi. Luvassa on erinäisiä koekuvauksia ja muita tapaamisia.

Mahtaako tulevaisuudessa sittenkin siintää vielä Hollywood-tähteys?

Pihlaa sellaiset kysymykset ärsyttävät. Tämän matkan tärkein syy on kuulemma päästä työstämään omia käsikirjoituksia ulkomaisen työparin kanssa. Pihlasta tuntuu hassulta, että muut pohtivat siitä, onnistuuko vai epäonnistuuko hän Amerikan-valloituksessa.

– Enhän minä sellaista edes yritä! Tuntuu, kuin minua pakotettaisiin tekemään jotain, mitä en halua. En ole koskaan väittänyt, että minusta tulisi kansainvälinen megatähti, Pihla painottaa hiukan kiihtyneenä ja selittää, että hän on tietenkin kiinnostunut monista tarjolla olevista töistä, mutta ei tavoittele tähteyttä.

Pihla ihmettelee ihmisiä, joilla on valtava tarve saada huomiota.

– Ehkä jotkut hakevat julkisuuden ja erinäisten meriittien kautta hyväksyntää ja rakkautta.

Hän ei tunnista itsessään tällaista tarvetta. Hänen elämässään on jo nyt riittävästi rakkautta. Tällä kertaa Yhdysvaltoihin lähtevät mukaan myös Alex ja Astrid.

– Olin viime marraskuussa Losissa yksin viikon. Puhuimme joka päivä videopuheluita Skypessä. Näin ja tiesin, että Astridilla on kaikki hyvin, mutta minusta tuntui silti todella pahalta, Pihla kertoo.

– En enää halua olla paria päivää pidempään erossa perheestäni, jos ei ole aivan pakko.

Hollywoodin järjettömät vaatimukset

Sellaista on yritetty kuitenkin ehdottaa. Äitiys ei ole elokuva-alalla hyvässä huudossa.

– Minulla on kaksi manageria ja kaksi agenttia. Brittiagenttini kysyi minulta, voisinko jättää lapseni Suomeen isovanhemmille ja muuttaa yksikseni Amerikkaan luomaan Hollywood-uraa, Pihla kertoo.

– Sama ihminen tiedusteli myös, voisinko olla hankkimatta yhtäkään lisäkiloa raskaana ollessani ja synnyttää etuajassa, jos aikataulut niin vaatisivat.

Se agentti sai jäädä entiseksi agentiksi.

– Totta kai lapsi on tärkeämpi kuin Hollywood-ura, Pihla puuskahtaa.

Eikä hän halua muuttaa pysyvästi Los Angelesiin, vaikka saisikin perheensä mukaan. Moni muu olisi hänen asemassaan jo tehnyt niin ja puskenut uraansa eteenpäin kaikin voimin, mutta Pihla on valinnut toisin.

– En halua hakea kaikkia tarjolla olevia ohuita ja typeriä rooleja, vaan kuuntelen omia taiteellisia intressejäni. En myöskään halua, että elämä on jatkuvaa pääsykoetta ja pyrkimistä.

– Töiden saaminen Hollywoodissa on vaikeaa ja epätodennäköistä. Kun on aksentti, rooleja on aika rajallisesti. Lisäksi kaupunki on täynnä nuoria naisia, jotka haluavat tähteyttä enemmän kuin minä.

Perhe on tärkein

Mikä Pihlalle sitten on tärkeää, jos ei tähteys?

– Lapsi ja Alex tulevat tietenkin ensimmäisenä. Heidän jälkeensä tärkeintä on se, että saan tehdä työtä, josta nautin, Pihla pohtii.

Hän uskoo, että perhe viettää jatkossakin kansainvälistä elämää.

– On ollut mielenkiintoista tehdä töitä eri maissa ja kansainvälisten ihmisten kanssa, Pihla selittää.

Hän on tehnyt muun muassa elokuvan Kreikassa ja televisiosarjan Norjassa, ja on täysin mahdollista, että työt vievät ulkomaille myös tulevaisuudessa.  Lisäksi Pihla ja Alex ovat miettineet, että voisivat asua puolet vuodesta Berliinissä, puolet Helsingissä. Nykyinen Etelä-Helsingin huoneisto on vain väliaikainen asuinpaikka, jonka sisustusta ei ole todellakaan hiottu täydelliseksi. Pihla ei ole vielä ryhtynyt rakentamaan pesää.

– Toki haluan jossain vaiheessa rakentaa oman, pysyvämmän kodin. Ehkä sen aika on sitten, kun Astrid menee kouluun, Pihla pohtii.

– Mutta tämä koti ei ole vielä viimeisemme.

Juttu on alunperin julkaistu Annassa numerossa 8/2014.

X