Julkkikset 6.12.2016

Näyttelijä Ria Katajan ja miehensä Panu Varstalan puvut ottavat kantaa sukupuolirooleihin

Teksti: Piritta Palokangas Kuvat: Pekka Nieminen/Otavamedia
Vuoden näyttelijäksi valittu Ria Kataja ja hänen tanssija-koreografimiehensä Panu Varstala sekoittavat Linnan juhlien puvuissaan miesten- ja naistenvaatteille tyypillisiä elementtejä.

Näyttelijä Ria Katajalle illan Linnan juhlat ovat ensimmäiset.

– Ei jännitä, vaikka yleensä olenkin kova jännittämään. Olen kuullut, että juhlissa on hyvä ja lämminhenkinen tunnelma, Ria sanoo.

Näyttelijäliitto valitsi Katajan tänä vuonna vuoden näyttelijäksi.

– Se on arvokas asia ja merkitsee minulle paljon, koska valinnan tekevät kollegat. Uskon, että sen vuoksi olen tänä vuonna myös Linnaan kutsuttujen joukossa.

Pariskunta ottaa kantaa sukupuolirooleihin

Katajan ja hänen miehensä tanssija-koreografi Panu Varstalan puvut on suunnitellut Teemu Muurimäki.

riakataja

– Sitähän sitä ensimmäiseksi miettii, että mitä päälle. Otin suunnittelijaan yhteyttä melko pian saatuani kutsun. Pukujemme suunnittelussa otettiin huomioon meidän omat toiveet.

Pariskunta ottaa puvuillaan kantaa sukupuolirooleihin. Rian puku on ideoitu miestenvaatteesta ja miestenvaatteille tyypillisistä väreistä. Panun juhlapuku puolestaan on väriltään yleensä naisten iltapuvuissa nähty punainen.

Kataja kertoo olevansa erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

– Ne ovat meidän näköiset ja komppaavat hyvin toisiaan. On ollut mielenkiintoista seurata sitä prosessia, miten puku valmistuu piirroksesta lähtien.

Katajan ja Varstalan vuoden ikäinen poika on kotikatsomossa yhdessä Katajan kahden vanhemman lapsen ja lastenvahtien kanssa.

– Linnan juhlien katselu ei yleensä kuulu perheemme tapoihin, mutta kyllä sielläkin varmaan nyt nautitaan juhlatunnelmasta, Ria sanoo.

Kommentit (2)

Älkää pikkuhiljaa kyrsimään nuo ns.kantaaottajat. Heillä on niin kitkerät sanat ja polttava katse. Eikä kansakunnan suuri juhla ole siihen sopiva paikka edes.




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi