Julkkikset

Näyttelijä Saara Kotkaniemi: ”Olin kateellinen muiden saamista töistä tai heidän lahjakkuudestaan ja taidoistaan”

Näyttelijä Saara Kotkaniemi, 32, kärsi aiemmin itsetunto-ongelmista ja ahdistuksesta. – Minulla kesti kauan löytää itsestäni vahva nainen.

Teksti:
Maria Tojkander
Kuvat:
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Näyttelijä Saara Kotkaniemi sanoo, että terapian ansiosta hänen on nykyään helpompi olla sosiaalisissa tilanteissa. – En ajattele, mitä muut minusta ajattelevat. Enkä tunne olevani ulkopuolinen enää juuri missään.

Näyttelijä Saara Kotkaniemi, 32, kärsi aiemmin itsetunto-ongelmista ja ahdistuksesta. – Minulla kesti kauan löytää itsestäni vahva nainen.

Vielä kymmenisen vuotta sitten näyttelijä Saara Kotkaniemi tunsi itsensä kaikkea muuta kuin vahvaksi. Teatterikorkeakoulussa tuolloin opiskellut Saara lähti usein tunneilta pitäen itseään huonona.

– Muut opiskelijat olivat niin hyviä, ja minä koin, etten osannut mitään. En tuntenut kuuluvani sinne.

Kun takana oli huono päivä, hän juoksi raskaan lenkin tai rankaisi itseään muilla tavoin.

– Psyykkasin ja ruoskin itseäni. Olin katkera. Nyt koko ajatus tuntuu hirveältä, mutta olin kateellinen muiden saamista töistä tai heidän lahjakkuudestaan ja taidoistaan.

Saara oli päässyt Teatterikorkeakouluun ensi yrittämällä. Hän muistaa riemuinneensa hetken ja alkaneensa sitten pelätä, että raati oli tehnyt virheen valitessaan hänet. Että pian paljastuisi, että hän oli jotenkin huijaamalla selviytynyt siihen saakka.

Kolmantena opiskeluvuonna terapiaan

– Minulla kesti kauan löytää itsestäni vahva nainen, Saara sanoo nyt.

Itsetunto-ongelmat ja ahdistus vaivasivat häntä jo varhain. Ala-asteen loppupuolella hän jäi koulutovereiden joukossa ulkopuoliseksi. Yläastetta kävi sisäänpäin kääntynyt tyttö, joka sieti itseään vain, kun sai kokeista kymppejä. Lukioiässä hän sairastui syömishäiriöön tajuttuaan lihoneensa vaihto-oppilasvuonna Australiassa kymmenen kiloa. Häiriön aktiivinen vaihe kesti puoli vuotta ja päättyi, kun Saara tajusi, että oksentaminen tuhoaa häneltä hampaat.

Kolmantena opiskeluvuotenaan Saara hakeutui terapiaan.

– Lopulta elämä tuntui vuorelta, joka kaatuu päälleni, ja pelkäsin saavani burnoutin. En jaksanut enää yksin.

Itsetunto-ongelmat ja ahdistus liittyivät paitsi ammatilliseen mutta myös yksityiseen minään.

– Silloisissa parisuhteissanikin oli enemmän kyse tarpeestani saada hyväksyntää kuin tasavertaisesta rakkaudesta. Olin riippuvainen toisen ihailusta, palvonnastakin.

”Yritän kääntää kateuden positiiviseksi voimavaraksi”

Saara kävi psykodynaamisessa yksilöterapiassa kaksi kertaa viikossa kahden vuoden ajan. Siellä hän oppi tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan aiempaa paremmin.

– Jossakin vaiheessa tajusin, että en tunne enää riittämättömyyttä ja pahaa oloa. Pääsin eroon jatkuvasta itseni tarkkailusta ja sen pohtimisesta, mitä muut minusta ajattelevat.

Saara korostaa, että itsetutkiskelu jatkuu läpi elämän.

– Sain terapiasta työkaluja itseni analysointiin.

Yksi terapiassa käsitellyistä asioista oli kateus.

– En ole vieläkään täysin vapaa kateuden tunteista, mutta pystyn käsittelemään niitä paremmin. Jos nykyään tunnen kateuden piston, yritän kääntää sen positiiviseksi niin, että haluan pyrkiä samaan kuin kateuteni kohde.

Terapian päättymisestä on kahdeksan vuotta. Sen jälkeen Saara on valmistunut näyttelijäksi, tehnyt töitä teat­terissa ja kameran edessä, saanut lapsen muusikko-näyttelijä Olavi Uusivirran kanssa ja mennyt tämän kanssa naimisiin.

– Suhteeni Olavin kanssa lähti alusta alkaen eri pohjalta kuin aiemmat suhteeni. Osaan jo seistä parisuhteessa omilla jaloillani. Ymmärrän, että toinen on vierelläni siksi, että haluaa, eikä siksi, että minä haluan hänen olevan siinä.

Olavi ja Saara tutustuivat jo Teatterikorkeakoulussa.

– Aiemmissa suhteissani olin saattanut pitää yllä jotakin roolia. Olavin kanssa en ole ikinä tarvinnut mitään roolia. Olimme ystäviä ennen kuin aloimme seurustella. Siksikin olisi ollut outoa hänen ruveta yhtäkkiä palvomaan minua.

Freelancerin on siedettävä epävarmuutta

Saara istuu Sushibar + Wine -ravintolassa Korjaamolla Helsingissä. Kello on vasta puoli yksi, mutta Saaralla on jo takana kuntosalitreeni ja tv-haastattelu Ratamo-vakoilu­trillerisarjaan liittyen. Saaralla on siinä naispäärooli.

– Sain roolin kuten 95 prosenttia muistakin töistäni: hain sitä itse. En ole jäänyt odottamaan, että minua pyydetään rooleihin.

Nyt Saaran kalenteri on täynnä joulukuulle asti.

– Olen kärsinyt myös työttömyydestä. Freelancerina on ollut pakko opetella sietämään epävarmuutta.

Saara katsoo Ratamon jaksoja yhdessä Olavin kanssa. Toisinaan Saara huomaa työskentelyssään virheen.

– Kun minulla on sellainen epävarmuuden hetki, Olavi sanoo, ettei mokaani kukaan huomaa.

Entinen Saara olisi menettänyt yöunensa. Nykyinen Saara harmittelee hetken ja antaa virheen itselleen anteeksi.

Saara miehensä Olavi Uusivirran kanssa.
X