Julkkikset

Näyttelijäpariskunta Kai Vaine ja Sanni Haahdenmaa: Lapsi syntyi!

Kai Vaine on saanut lapsen naisystävänsä, näyttelijäkollega Sanni Haahdenmaan kanssa.

Teksti:
Anniina Nirhamo, Linda Martikainen
Kuvat:
Kristiina Kurronen/Otavamedia, Yle/Uusi Päivä

Kai Vaineesta on tullut isä.

Kai Vaine on saanut lapsen naisystävänsä, näyttelijäkollega Sanni Haahdenmaan kanssa.

Uusi päivä -sarjasta tutut näyttelijät Kai Vaine, 40, ja Sanni Haahdenmaa, 36, ovat saaneet vauvan. Vaine otti vastaan Annan onnittelut Bullets-netti-tv-sarjan ensi-illassa torstaina.

Ensimmäistä isänpäiväänsä Vaine pääsee viettämään jo ensi kuussa. Hän kertoo odottavansa jännityksellä kaikkea tulevaa.

”Poika tuli, mutta en halua kommentoida ajankohtaa tarkemmin. En ole paljon puhunut perheasioistani julkisesti. Isänä tunnelmat ovat tietenkin mahtavat”, Vaine sanoo puolestaan Iltalehdelle.

Kai Vaine ja Sanni Haahdenmaa Uusi päivä -sarjassa.

Uusi aikakausi alkoi

Keväällä Vaine kertoi Annassa, että hänen elämässään on alkamassa uusi aikakausi. Hän erosi aiemmasta puolisostaan Laura Allosesta viime syksynä ja alkoi pian sen jälkeen seurustella näyttelijäkollegansa Sanni Haahdenmaan kanssa.

– Minulla on ollut jo jonkin aikaa vahva tunne siitä, että tulen tekemään asioita, jotka muuttavat minua ihmisenä, Vaine sanoi Annassa maaliskuussa.

Tuoretta suhdetta Sannin kanssa hän kommentoi onnelliseen ja rakastuneeseen sävyyn.

– Tuntuu siltä, että olen viimein löytänyt sen, mitä olen etsinyt. Vaikka kohtalorakkauteen uskonkin, onnellakin on aina oma osansa siinä, että tapaa oikean ihmisen juuri oikealla hetkellä. Nyt on tämän aika.

Nelikymppiset saivat pohtimaan elämää

Kai täytti kesällä neljäkymmentä, mikä sai hänet pohtimaan, mitä hän haluaa elämältään.

– Jos pidempiaikaisia suunnitelmia haluaa tehdä työ- tai perhe-elämässä, niitä pitää nyt alkaa miettiä, Vaine sanoi maaliskuussa.

Vaine on aiemmin kertonut Ilta-Sanomille poteneensa vauvakuumetta pitkään. Sanni Haahdenmaalla on kaksi lasta aiemmasta suhteestaan.

X