Julkkikset

Nelikymppiset Rosa Meriläinen ja Jenni Pääskysaari: Ikä ei rajoita sitä, mihin nainen kelpaa

Nuorempana Rosa Meriläinen ja Jenni Pääskysaari kävivät kovan koulun löytääkseen oman paikkansa. Nyt 41-vuotiaina naiset ovat huomanneet, että ikä tuo mukanaan etuja, joita he eivät osanneet odottaa. Keski-ikäisenä on helpompaa saada äänensä kuuluville.
Teksti: Riina-Maria Metso Kuvat: Kuvat Mirva Kakko/Otavamedia

Rosa Meriläinen ja Jenni Pääskysaari tapaavat tänään pienen tauon jälkeen, ja he puhuvat ensimmäiseksi lapsista. Siihen on hyvä syy: Rosan perheeseen on tullut kaksi lasta lisää sitten viime näkemän. Hän on juuri perustanut uusperheen. Sen Jenni tietää, mutta tarkemmat yksityiskohdat pitää vielä käydä läpi.

– Minkä ikäisiä lapset ovatkaan? Jenni kysyy.

– Nuorempia kuin Frans, Rosa sanoo ja viittaa 11-vuotiaaseen poikaansa.

Jenni ja Rosa tapasivat televisiotuotannossa viisitoista vuotta sitten. Monet yhteiset työprojektit ovat syventäneet ystävyyttä.

– Emme ole tiiviisti yhteydessä arkena, mutta lonkeromme ulottuvat hyvällä tavalla toistemme elämään. Tiedän, että voin aina kysyä Rosalta apua, Jenni kertoo.

Myös Rosa luottaa ”lonkeroihin”.

– Olen oppinut vasta iän kartuttua luottamaan siihen, että ihmiset eivät katoa minulta, vaikka en pariin vuoteen näkisi jotakuta ystävääni, Rosa sanoo.

Tänä keväänä naiset järjestivät yhdessä WOW (Women of the World) -festivaalia. Tässä haastattelussa he kertovat ajatuksiaan asioista, jotka ovat pinnalla nelikymppisen naisen elämässä.

Feminismistä: Jokainen saa itse valita oman tapansa olla nainen

Rosa: Minua ärsyttää ajatus siitä, että ollakseen esikuva naisen pitäisi olla puhdas. Jos halutaan, että joku on aito itsensä, hänen pitää saada olla myös epätäydellinen – ensinnäkin itselleen mutta myös muille.

Jenni: Minä taas en suostu nielemään ajatusta siitä, että nainen on julkisuudessa samaistuttava vain, jos hänellä on jokin heikkous tai virhe. Minulle on monesti sanottu, että minun pitäisi kertoa itsestäni heikkouksia ja antaa siten enemmän. Mutta eivät kaikki naiset halua samaistua pelkästään vaikeuksiin ja haasteisiin. On ihan sallittua olla nainen, joka ei korosta mokiaan ja puutteitaan.

R: Kaikilla on piirteitä, joita näytetään vain äidille, kumppanille tai omille lapsille. Myös yhdessä järjestämämme WOW-festivaalin kantavana ajatuksena on vapaus valita. Sitä feminismi tarkoittaa. Jokainen saa itse valita oman tapansa olla nainen ja ihminen.

J: Vaikka elän näköistäni elämää, minulla on paljon epävarmuutta, pelkoja, elämän kriisejä, itkua ja yllättäviä tilanteita. Rohkeus ei tarkoita sitä, ettenkö pelkäisi. Ratkaisevaa on se, miten suhtaudun tilanteisiin. Pyrin kohtaamaan asiat sellaisina kuin ne ovat, silloin kun ne tulevat. En murehdi ja huolehdi etukäteen. Olen mieluummin subjekti kuin objekti, teen sen mitä tehtävissä on ja yritän välttää uhriutumisen.

R: Olen aina elänyt itseni näköistä elämää, hyvässä ja pahassa. Eduskunnassa olin suurimman osan ajasta hyvin onneton. Se ei ole ollut pelkästään minun vikani vaan liittyi myös työpaikkaan. Hyvinvointi ei aina ole kiinni vain omasta asenteesta. Toiset yhteisöt tukevat yksilön hyvinvointia paremmin kuin toiset.

J: En tiedä tälläkään hetkellä, mitä työtä teen huhtikuussa. Joku voisi tehdä siitä ongelman, mutta tilanne on ollut samanlainen viimeiset 15 vuotta. Toisaalta minulla on vapaus valita, mitä teen. Pyrin tekemään valintoja, joiden ansiosta minulla on paljon aikaa olla läheisteni kanssa ja tehdä muutakin kuin töitä.

Perheestä: Eroperheen kasvatista vain yksi isä kuulosti surulliselta

R: Vanhempani erosivat, kun olin pieni, ja olen kahden perheen kasvatti. Hoksasin vasta koulussa, että on ihmisiä, joilla on vain yksi isä. Minusta se kuulosti surulliselta. Nyt, kun perheeseeni kuuluvat myös avomieheni lapset, olen saanut ystäviltäni hyväntahtoista pilkkaa. Julistin ennen yhden lapsen politiikkaa. Mutta en myöskään ole ehdottomuuksien ystävä.

J: Takki kääntyy niin, että suhina käy! Sain elää pääosin onnellisen lapsuuden, mutta erityisesti edesmenneen isäni mielestä lapsen tehtävä oli ennemmin olla hiljaa ja iloinen kuin osoittaa mieltä tai vaatia liikaa. Se oli ehkä myöhemmin suurin este onnelliseksi tulemiselle. Kun siirryin työelämään, minun piti kerätä hirveästi rohkeutta päästäkseni eroon uskomuksestani, että jos olen hiljaa ja näkymätön ja hymyilen, olen oikeanlainen. Taustalla oli pelko siitä, että mitäpä jos minua ei rakastetakaan, kun avaan suuni.

Oli pakko oppia, että puheenvuoroa tai paikkaa huoneen keskeltä ei anneta, se otetaan. Se vaati paljon työtä. Onneksi on perheitä, joissa lapsia – myös tyttöjä – rohkaistaan.

R: Minulla ei ole mitään kasvatusperiaatteita. Mieluummin kyseenalaistan. Pystyn suunnistamaan elämässä, kun olen lempeä ja kiltti ihminen. Ajatukseni sen suhteen eivät ainakaan vielä ole muuttuneet, vaikka lapsia on nyt enemmän kuin aiemmin.

J: Ihmisillä on muuten hirveä tarve määritellä, mikä on perhe. Mikään ei nosta karvojani enempää pystyyn kuin lause ”jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin”. Ympärillämme elää koko ajan lapsia ja perheitä, joissa ei ole toista vanhempaa. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus rakkauteen ja siihen, ettei kukaan ulkopuolinen määritä, kenet lapsi saa kokea tärkeäksi ja kenet ei.

Ikääntymisestä: Tietty uskottavuus tulee  keski-iässä ilmaiseksi

R: Minulla on nyt korskea keski-ikä meneillään. Oloni on syväviisastunut. Olen ensimmäistä kertaa tyytyväinen ikääni. Tähän asti olen aina halunnut olla vähän vanhempi.

J: Ajattelen ikää tosi vähän. Ikäni näkyy ainoastaan työpaikalla. Olin pitkään työyhteisöissä aina nuorin. Nyt olen senioriosastoa. Voin jakaa kokemustani muille, mutta ennen kaikkea ymmärrän, että tuolta tulee aika lujaa sukupolvi, jolla on minulle annettavaa. Minulla on onneksi monen ikäisiä ystäviä, minkä ansiosta ikä menettää merkityksensä.

R: Ikäni ja sukupuoleni takia taistelin koko nuoruuteni politiikassa uskottavuuden eteen. Nyt huomaan, että vaikka olisin lukenut läksyni huonosti ja heittelisin puolivillaisia lauseita, niitä pidetään helminä. Viime kesänä minut kutsuttiin väittelemään synnistä arkkipiispan kanssa. Tietty uskottavuus yhteiskunnallisena keskustelijana tulee keski-iässä ilmaiseksi. Ymmärrän, ettei se ole oma ansioni, mutta kyllä minä siitä silti iloitsen. Nyt minulla on olo, että tulen helpommin kuulluksi.

J: En suostu uskomaan, etteikö kaikenikäisille naisille olisi töitä. Pyrin vaikuttamaan siihen myös omassa työssäni. En myöskään halua ajatella, että ikä rajoittaisi sitä, mihin kelpaan. Lumilautailunkin voi aloittaa 38-vuotiaana. Se vain sattuu ihan pirusti häntäluuhun. Olen kokeillut.

R: Olennaista on oma sisäinen puhe. On olemassa tietty ihmistyyppi, joka haikailee nuoruuttaan.

J: Nostalginen haikailu voi osua tähän neljänkympin kieppeille. Tietyt askeleet elämässä on otettu ja ruuhkavuodet selätetty. Mitä seuraavaksi? On aika luontevaa palata ajatuksissaan siihen elämänvaiheeseen, jossa on viimeksi ollut samanlaisessa valintatilanteessa. On kuitenkin oltava varovainen sen suhteen, mitä nuoruudesta haikailee.

R: Nostalgiassa on jämähtämisen vaara. Rakastan historiaa ja tykkään katsella menneisyyteen, mutta mieluummin yhteiskunnan menneisyyteen kuin omaani. Haluan mennä eteenpäin, en taaksepäin.

Ulkonäöstä: Vähän väliä kummallisia mietteitä peilin edessä

R: Eräässä ystäväpiirin tapaamisessa katsoimme kelloa kahdelta yöllä ja totesimme, ettemme siihen mennessä olleet päässeet terveysasioista eteenpäin. Yhtäkkiä kaikilla tuntuu olevan jotain kremppaa. Itse tosin pohdin terveyttäni aika vähän. Minulla ei ole ollut vakavia terveysongelmia, joten en ole vielä päässyt hyvään ituhippivaiheeseen.

J: Minä olen kohtuuden ihminen kaikessa. En kiellä itseltäni mitään. Mutta olen ymmärtänyt, että minulla on parempi olo, kun nukun ja syön hyvin ja liikun säännöllisesti.

R: Pari vuotta sitten hurahdin avantouintiin. Silloin piti oikein tsempata, etten alkanut saarnata ja markkinoida sitä kaikille.

J: Totta kai pitää olla innoissaan asioista. Kyllä minäkin hiljaa mielessäni ajattelen, että jos kaikki tanssisivat, maailma olisi paljon parempi paikka. Meille muuten kaupataan koko ajan liian täydellistä kuvaa siitä, mitä meidän pitäisi olla. Se aiheuttaa aika paljon tuskaa. Omassa tuttavapiirissänikin on ihmisiä, jotka kokevat syyllisyyttä kaikista nautinnoista, vaikka ne olisivat ihan kohtuullisia.

R: Keski-ikä ei vaikuta vapauttavan ulkonäköpaineista ja ruokavaliosyyllisyyksistä. Niistä saa näköjään pidettyä kiinni syvään vanhuuteen asti, jos haluaa.

J: Mieti kaikkea sitä aikaa ja energiaa, minkä moni laittaa asioiden murehtimiseen ja syyllisyyteen. Jos korvapuustin syö ilolla, uskon, että se takaa paremman elämän kuin jos sen syömisestä tuntee jatkuvaa syyllisyyttä.

R: Naisen ruumiillisuuteen ja elämäntapaan liittyy paljon häpeää, eikä siitä häpeästä saa helposti otetta. Hyväksyn itseni pitkälti sellaisena kuin olen, mutta ei minun feminismiaktivismini siirrä minua kulttuurin ulkopuolelle. Löydän vähän väliä itseni kummallisista mietteistä peilin tai pitsan äärellä.

J: On inhimillistä, että niitä hetkiä tulee, mutta yritän minimoida ne. Olen todella vähän tekemisissä minkään ulkoa tulevan palautteen kanssa. En tarvitse elämässäni vieraiden ihmisten kommentointia mihinkään.

Miellyttämisestä: Sisältä terästä, pinnalta pesusieni

R: Nyt nelikymppisenä arvostan lempeyttä ja kiltteyttä. Kaksikymppisenä piti kamppailla tila itselleen työelämässä. Halusin olla kova. Nyt teen töitä herkkyyden ja pehmeyden säilyttämiseksi. Haluan opetella yhä enemmän lempeyttä.

J: Tein ennen asioita paniikinomaisesti vain muille. Yritin elämäni 30 ensimmäistä vuotta miellyttää kaikkia. Sen vuoksi en aina osannut elää omannäköistäni elämää. Olin kiltti ja venyin niin paljon, että unohdin itseni. Sitten heilahdinkin toiseen suuntaan. Aloin opetella sitä, miten pidän oman pääni ja sanon mielipiteeni.

Nyt olen ihan kivasti siinä keskivaiheilla. Minun ei tarvitse olla kaikissa taisteluissa mukana tai ottaa asioita henkilökohtaisesti. Tiedän, että minulla on silti sisäinen rauha. Lempeys muita ja itseä kohtaan tulee sen rauhan kautta. En aiemmin ollut niin varma siitä, että sisälläni olisi jotain, mitä kukaan ei voi viedä pois, riistää tai satuttaa. Nyt ajattelen, että olen syvältä sisältä terästä ja pinnalta pesusieni.

Pysyttelen herkkänä ympärillä olevien ihmisten tuntemusten ja vaihtuvien tilanteiden suhteen, mutta en lähde niihin liiaksi mukaan, enkä anna mitättömien asioiden järkyttää perustuksiani. Nyt yritän elää niin, että ei oikeastaan ole väliä sillä, mitä muut ajattelevat. Sitä asennetta olen opetellut Rosaltakin.

Lue myös:

Rosa Meriläinen: Rakennan uuden puolisoni kanssa uusperhettä

Laura Honkasalo: Nelikymppinen nainen deittiviidakossa

Naiset kertovat: Tämä on kauneinta, mitä mies on minulle sanonut

X