Niina Kurkinen katsoo nyt mallivuosiaan asiantuntijan silmin: ”Järkyttää ajatella, mitä kohtasin 17-vuotiaana”

Malli Niina Kurkinen-Nyholm, 46, katsoo viittätoista mallivuottaan nyt asiantuntijan silmin. Hän haluaa murtaa tabuja, jotka pitävät yllä naisten kaltoinkohtelua. Oma elämänmuutos lähti liikkeelle erovalmennuksesta.

Niina Kurkinen-Nyholm lähti 16-vuo­tiaana malliksi Pariisiin. Jo kättelyssä hän näki, mikä oli pelin henki.

– Heti ensimmäisenä viikonloppuna istuin mallitoimiston järjestämillä illallisilla vanhemman valokuvaajamiehen käsi reidelläni.

Vuotta myöhemmin Niinan agentti oli valmis lähettämään hänet Lui-miestenlehden pehmopornokuvauksiin eksoottiselle saarelle.

– Olin 17-vuotias. Silloisella elämänkokemuksellani minulla ei ollut mitään valmiuksia sanoa, etten lähde. Ellei juttu olisi peruuntunut, olisin varmasti mennyt. Järkyttävää ajatella sitä nyt.

Erovalmennus vei elämänmuutokseen

10-vuotias Niina matkustaa yksin junalla Helsingistä Iisalmeen. Ajankulukseen hän harhailee junassa ja ostaa ravintolavaunusta Alibi-lehden. Sen lähes kauhutarinat rikoksista ja rikollisista imaisevat mukaansa. Pitkä junamatka menee hetkessä.

– Lehden tarinat olivat mielestäni pelottavia mutta myös kiinnostavia. Ne olivat varmasti ensimmäinen kokemukseni siitä, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Tuskin on sattuma, että vielä tänä päivänä minua kiehtovat mielen toiminta ja persoonallisuushäiriöt, Niina miettii.

Omassa elämässään Niina Kurkinen koki ison muutoksen kuusi vuotta sitten. Toistuvat pettymykset parisuhteissa veivät hänet silloin ratkaisukeskeiseen erovalmennukseen.

– Olin toistanut ihmissuhteissani lapsuudessa opittua vahingollista käyttäytymiskaavaa. Ymmärsin, että jos en pysty muuttamaan sitä, parisuhteeni eivät tule onnistumaan koskaan.

Hyvä kokemus erovalmennuksesta innosti Niinan kouluttautumaan henkiseksi valmentajaksi.

Samoihin aikoihin hän alkoi opiskella psykologiaa avoimessa yliopistossa. Hän teki myös vapaaehtoistyötä Naisten linjalla ja vastasi puheluihin, joissa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneet naiset hakivat apua. Pian Niina alkoi haaveilla psykologian yliopistotutkinnosta.

Viime tammikuussa hän aloitti kandidaatin tutkintoon johtavat opinnot brittiläisessä Ardenin yliopistossa. Opiskelu tapahtuu pitkälti verkkoon laaditussa oppimisympäristössä.

– Osan tenteistä käyn tekemässä Iso-Britannian suurlähetystössä.

Vuoden alussa hän myös asettui entistä pysyvämmin Kööpenhaminaan, aviomiehensä Nikolaj Nyholmin kotikaupunkiin. Sitä ennen Niina ja Nikolaj elivät etäsuhteessa neljä vuotta Niinan asuessa Helsingissä. Kesällä heidän naimisiinmenostaan tuli kolme vuotta.

Mukavia ihmisiä ja raakaa bisnestä

Pieni, musta toyvillakoira Papu raapii ja tuhisee oven takana. Niina Kurkinen-Nyholm käy avaamassa sille työhuoneensa oven kööpenhaminalaisessa esikaupunkilaisvillassa. Koira asettuu nukkumaan tyynylle, kun Niina palaa muistelemaan mallivuosiaan maailmalla.

Niitä kertyi yhteensä 15. Niina teki töitä muun muassa Pariisissa, New Yorkissa ja Sydneyssä. Suomeen palattuaan hän jatkoi mallina aktiivisesti vuoteen 2012. Edelleen hänen kasvonsa ovat tutut monista uusista mainos- ja muotikuvista.

– Minulla oli aloittaessani paljon hyvää tuuria. Tapasin mukavia ihmisiä, jotka auttoivat minua kotiutumaan. Koin vuosien mittaan paljon hienoja asioita, sain tehdä töitä upeiden taiteilijoiden kanssa ja näin paikkoja, joista en olisi osannut unelmoida. Kaltaiselleni Vantaalla kasvaneelle tytölle se oli mahdollisuuksia täynnä olevaa elämää.

– Yhtä lailla on totta, että mallibisnes on raakaa ja tyttöjä käytettiin myös hyväksi. Jouduin itsekin selvittelemään muun muassa palkkioitani juristin avulla, Niina sanoo.

Valtarakenne alalla oli hänen nuoruudessaan hyvin selkeä.

– Malleihin suhtauduttiin objekteina, ja heidän arvonsa määriteltiin ulkonäön mukaan. Muut kuin malli itse päättivät, oliko hän sopiva ja riittävän hyvä.

– Pariisissa tytöt kilpailivat keskenään, kun kaikki yrittivät saada samoja töitä. Monet pitivät kuitenkin yhtä, jakoivat tietoa ja antoivat vertaistukea toisilleen. Ikävistä ­asiakkaista varoiteltiin, Niina muistelee.

”17-vuotiaan ei voi olettaa ymmärtävän, millaisista kuvauksista oli kyse, mitä kaikkea niiden aikana olisi voinut tapahtua ja millaisia seuraamuksia tapahtumilla olisi voinut olla.”

Tämän vuoden syyskuussa uutisoitiin, että maailmankuuluu huippumalli Carré Otis, 52, oli haastamassa oikeuteen ranskalaisen mallitoimiston pomon, joka syytteen mukaan oli raiskannut Otisin, kun tämä oli 17. Niina muistelee omaa kokemustaan 17-vuotiaana.

– On käsittämätöntä, että agenttini oli valmis lähettämään minut miestenlehden kuvausmatkalle. 17-vuotiaan ei voi olettaa ymmärtävän, millaisista kuvauksista oli kyse, mitä kaikkea niiden aikana olisi voinut tapahtua ja millaisia seuraamuksia tapahtumilla olisi voinut olla. On vaikea nähdä toimintaa muuna kuin tyttöjen ja naisen esineellistämisenä, Niina sanoo.

Sen sijaan hän muistelee hyvällä aikaa New Yorkissa Eileen Fordin mallitoimistossa.

– Meillä oli sovittu kotiintuloaika kello 18. Kotona tarjottiin illallinen, ja kerran viikossa meidät vietiin yhdessä elokuviin. Castingeihin tuli aina mukaan toimiston työntekijä. En tiedä toista toimistoa, jossa malleja olisi suojeltu yhtä hyvin. Pariisissa asuin pitkään Eileenin tyttären Katien luona Place des Vosges’lla.

Niina haluaa murtaa tabuja

Niina Kurkinen puhuu rakenteellisesta epätasa-arvosta, joka yhteiskunnassa vallitsee muun muassa sukupuolten välillä. Hän uskoo, että siitä kumpuavat myös heikomman hyväksikäyttö ja lähisuhdeväkivalta, joiden kohteiksi nimenomaan naiset usein joutuvat.

– Rakenteellista epätasa-arvoa on kaikissa yhteiskunnissa, ja sitä voi olla monenlaista. Palkkaerot ovat siitä yksi konkreettinen esimerkki. Meillä Suomessakin naisten euro on palkoissa noin 84 senttiä, Niina muistuttaa.

– Vaikka tasa-arvolakiin on kirjattu kielto sukupuoleen perustuvasta palkkasyrjinnästä, naisten palkat laahaavat miesten palkkojen perässä. Se vaikuttaa naisten asemaan ja arvostukseen kaikissa yhteiskunnan kerroksissa.

Niina on valmis rikkomaan tabuja, jotka pitävät yllä vanhoja rakenteita.

– Olen päättänyt olla rohkea ja ottaa tilaa keskustelulle.

Väkivalta on yksi monista vaietuista tabuista. Tilastojen mukaan lähes joka kolmas suomalainen, yli 15-vuotias nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa, jonka tekijä on ollut joko nykyinen tai entinen kumppani. Luku tuntuu yllättävän kaikki suuruudellaan.

– Väkivalta jää piiloon, sillä kaikki eivät edes tunnista sitä, Niina sanoo.

– Naisten linjalla olen kohdannut naisia, jotka hämmentyneinä kertovat, mitä heille on tapahtunut. He saattavat kysyä, että onko se väkivaltaa. Moni ei tiedä esimerkiksi sitä, että raiskaus on avioliitossakin rikos.

Väkivaltaa ei ole vain fyysinen pahoinpitely.

– Kiusanteko, uhkailu, eristäminen, alistaminen, vähättely, painostaminen… Väkivalta on myös henkistä. Myös digitaalisen väkivallan määrä kasvaa. Kumppani vahtii puhelimen käyttöä tai kontrolloi jatkuvin soitoin toisen liikkumista, haluaa nähdä tekstiviestit ja sähköpostit tai asentaa puhelimeen seurantaohjelman, Niina luettelee.

– Naisten linjalla me auttamaan koulutetut vapaaehtoiset sanoitamme usein näitä soittajia hämmentäviä, piinaavia kokemuksia ja selitämme, että ne täyttävät väkivallan tuntomerkit.

Väkivallan tabua vahvistaa syvälle juurtunut käsitys siitä, että perheen sisäiset asiat ovat yksityisiä, eikä muiden tule puuttua niihin. Niina nostaa esiin myös asenteen, jonka väkivaltaiseen suhteeseen jäävä kohtaa.

– Tyypillinen kysymys kuuluu, miksi nainen ei vain lähde suhteesta. Kysymyksellä väkivallan kokija syyllistetään ja hänet leimataan heikoksi. Sen jälkeen monen on entistä vaikeampi hakea itselleen apua, Niina sanoo ja muistuttaa, että vastuu väkivallasta on aina tekijällä.

Miksi naista syyllistetään?

Miksi Carré Otis vaikeni raiskauksesta 35 vuotta? Todennäköisesti siksi, että häneltä meni vuosia, ennen kuin hän ymmärsi, että hänellä olisi ollut oikeus sanoa ei. Lisäksi hänen kertomustaan olisi vähätelty. Pahimmillaan syy tapahtuneesta olisi vieritetty hänelle. Ehkä hän häpesi ja piti itse itseään syyllisenä. Tarvittiin Me too -liike, ennen kuin hän uskalsi puhua.

– Meillä on paljon pahoja narratiiveja, joista pitäisi päästä eroon, Niina Kurkinen sanoo.

­Yksi niistä on huoranarratiivi, joka pitää yllä ajatusta, että nainen ei ole uhri, vaan hän houkuttelee hyväksikäyttäjää omalla käytöksellään. Näin huomio kohdistuu lähes aina naiseen, kun sen pitäisi kohdistua hyväksikäyttäjään. Nainen syyllistetään.

– Negatiiviset narratiivit ovat palkka­rakenteiden tapaan keino hallita naisia ja saada heidät vaikenemaan, Niina sanoo.

”Lapset voidaan kasvattaa niin, että jokainen heistä sukupuolesta riippumatta ymmärtää olevansa arvokas ja arvostaa myös muita.”

Hän toivoo, että oppisimme tunnistamaan sukupuolia asenteellisesti määrittävät kertomukset emmekä enää siirtäisi niitä eteenpäin uusille sukupolville.

– Lapset voidaan kasvattaa niin, että jokainen heistä sukupuolesta riippumatta ymmärtää olevansa arvokas ja arvostaa myös muita. Vasta sitten olemme tasa-arvoisia, kun kenenkään ei tarvitse opetella ja varautua puolustautumaan hyväksikäyttöä vastaan, kun kaikki tunnistavat oman arvonsa ja tietävät, että heillä on oikeus sanoa ei ja sitä kunnioitetaan, Niina määrittelee.

Emotionaalisesti etäisiä kumppaneita

Omassa elämässään Niina tunnistaa langenneensa usein uhriutumisen narratiiviin. Hän ei ottanut parisuhteissaan vastuuta o­mien toiveidensa toteuttamisesta vaan koki itsensä uhriksi, kun kumppani ei pystynyt niitä toteuttamaan. Uhriutuminen aiheutti molemmille tuskaa, ja lopulta suhteet aina päättyivät.

– En kokenut itseäni riittävän hyväksi, jotta olisin arvostanut sitä, mitä itse todella halusin suhteelta, ja toiminut sen mukaan. Sen sijaan valikoin rinnalleni ihmisiä, jotka palapelin lailla sopivat uhriutujalle. He olivat emotionaalisesti etäisiä, alkoholisti, narsisti, liian nuori tai liian vanha mies. Koin myös väkivaltaa suhteessa.

– Muutos elämässäni alkoi, kun erovalmennuksen avulla minulle tehtiin näkyväksi, että toistin suhteissani jatkuvasti samaa kaavaa, Niina sanoo.

Kun Niina nyt tekee työtä lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ihmisten kanssa, hän miettii, miten pystyy rohkaisemaan asiakastaan irrottautumaan uhrin asemasta.

– On tärkeää, että väkivaltaa ja sortoa kokenut ymmärtää, että se, mitä on tapahtunut, ei ole hänen vikansa. Hän ei ole tehnyt tai jättänyt tekemättä mitään sellaista, joka oikeuttaa väkivallan.

Niina pohtii, että parisuhteissamme toimii usein traumatisoitunut lapsiminä, jolle kerta toisensa jälkeen on osoitettu, ettei hän ansaitse parempaa. Meissä kaikissa on myös vahva ja rohkea aikuinen minuus, joka tietää, mikä on oikein ja mikä väärin.

– Sen avulla on löydettävä voimaa ja pelastettava itsensä. Kumppanin kyvyttömyyden ja vajavaisuuden ei tarvitse antaa enää määritellä elämää, vaan jokaisella on lupa tehdä itseään koskevia päätöksiä. Elämä on otettava omiin käsiin. Kun tämän muutoksen sisäistää, elämässä aukeaa uusia ovia kohti valoa ja muutos parempaan voi alkaa, Niina Kurkinen sanoo.

Uusperheen pelisäännöt heti selväksi

Olemme keskustelleet koko aamupäivän. Papu on jo pari kertaa noussut tyynyltään, ja Niina on päästänyt sen ulos huoneesta ja kohta taas takaisin. Pieni koira haluaa lähteä tallille, jonne se seuraa Niinaa joka arkipäivä.

– Toin 9-vuotiaan friisiläisen hevoseni Klassen Suomesta Tanskaan, ja ostimme täällä myös toisen ratsun. Nero on nelivuo­tias tanskalainen puoliverinen, Niina kertoo. Hän on harrastanut ratsastusta lapsuudesta lähtien.

Erovalmennuksen jälkeen Niina kohtasi Nikolaj’n, eronneen kolmen lapsen isän, joka työskentelee teknologiayrittäjänä ja sijoittajana.

– Ennen valmennusta en olisi kiinnittänyt häneen mitään huomiota, sillä olisin ajatellut, että hän on minulle liian hyvä mies, Niina sanoo.

– Nikolaj on läsnäoleva, sitoutumishaluinen ja näyttää tunteensa ja ihailunsa avoimesti. Olisin katsonut hänen ohitseen ha­kiessani vanhan kaavani mukaista, vaikeampaa kumppania.

Niina ja Nikolaj perustivat ison uusperheen, johon kuuluvat Niinan poika Paavo, 23, sekä Nikolajn lapset Viola, 20, Louis, 18, ja Viggo, 14. Paavo elää jo omillaan Suomessa. Muut asuvat Niinan ja isänsä luona aina kaksi viikkoa kerrallaan.

– Nykyisin lapset saavat jo itse päättää, missä milloinkin ovat. Louis keskittyy kevään ylioppilaskirjoituksiin ja jää välillä joko meille tai äitinsä luo, kun ei viitsi kantaa kaikkia kirjoja mukanaan. Viola opiskelee kansanopistossa, jossa asuu jouluun asti.

”Mekin olemme joutuneet hakemaan yhteisiä tapoja. Nyt tuntuu hyvältä, että loimme alussa säännöt, joista pidimme myös kiinni.”

Uusperheen elämä ei ole koskaan täysin vaivatonta. Niina luettelee tottuneesti tilasto­lukuja:

– Ensimmäisistä avioliitoista purkautuu puolet, toisista 60 prosenttia ja kolmansista 70. Erojen kasvu tuskin johtuu vain alentuneesta kynnyksestä erota, vaan myös siitä, että perhekulttuurien yhteensovittaminen on vaikeaa.

– Mekin olemme joutuneet hakemaan yhteisiä tapoja. Nyt tuntuu hyvältä, että loimme alussa säännöt, joista pidimme myös kiinni. Vietämme lasten syntymäpäivät, valmistujaiset ja muut merkkipäivät aina yhdessä lasten äidin ja hänen uuden kumppaninsa kanssa, Niina kertoo.

– Nykyään olemme jo monta kertaa huomanneet istuvamme saman pöydän ääressä rentoutuneina ja hyväntuulisina vielä pitkään sen jälkeen, kun lapset ovat lähteneet pöydästä. Alun perin kokoonnuimme yhteen lasten vuoksi, mutta nyt huomaan, että hetket, jolloin olemme olleet kaikki yhtä perhettä, ovat tehneet hyvää myös omalle sisäiselle lapselleni.

Lue myös:

• Ihmissuhteet

  Erovalmentaja Niina Kurkinen tietää, että ystävyyden loppuminen sattuu kuin ero puolisosta: ”Se nostaa pintaan pettymyksen ja surun, jopa vihaa”

• Julkkikset

  Malli Niina Kurkisesta tuli erovalmentaja: ”Minun oli pakko saada selville, mikä parisuhteissani meni aina pieleen”

• Ihmissuhteet

  Lähisuhdeväkivalta pahenee usein pikkuhiljaa ja vaurioittaa uhrin itsetuntoa – nämä ensimmäiset merkit jäävät helposti huomaamatta