Julkkikset

Nina Mikkosen masennus uusiutui viime syksynä: ”Syön mielialalääkkeitä todennäköisesti loppuelämäni”

Nina Mikkosesta tuntui viime syksynä, ettei elämällä ollut enää tarjota hänelle mitään hyvää. Muutama vuosi sitten sairastettu masennus oli uusiutunut. Nyt Nina on toipunut ja nauttii taas elämästä mutta tiedostaa, että ”tummuus vaanii taustalla koko ajan”.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Liisa Valonen

Nina Mikkonen on jälleen toipunut masennuksesta.

Nina Mikkosesta tuntui viime syksynä, ettei elämällä ollut enää tarjota hänelle mitään hyvää. Muutama vuosi sitten sairastettu masennus oli uusiutunut. Nyt Nina on toipunut ja nauttii taas elämästä mutta tiedostaa, että ”tummuus vaanii taustalla koko ajan”.

Tänään yrittäjä Nina Mikkosen, 56, mieliala on mitä mainioin. Ilma on lämmin ja aurinkoinen, taivas on sininen, puut hehkuvat vehreinä ja Ninalla on olo, että kaikki on mahdollista.

– Olen aina ollut kesän lapsi, olenhan syntynyt heinäkuussa. Kesä on niin ihanaa aikaa. Aamuisin pomppaan energisenä sängystä ylös ja alan heti suunnitella, mitä kaikkea kivaa tänään tekisin!

Hyvälle ololle on antanut pontta myös hetken kadoksissa ollut liikunnan ilo. Nina innostui toden teolla terveellisistä elämäntavoista vuonna 2019 Suurin pudottaja -ohjelmassa, jonka hän voitti. Sen jälkeen elämässä on kuitenkin tapahtunut käänteitä, joiden takia itsestä huolehtiminen on jäänyt hetkeksi sivurooliin.

Viime syksynä Nina huomasi muuttuneensa itkuiseksi ja epätoivoiseksi. Häntä väsytti koko ajan, mutta öisin uni ei tullut. Ninasta alkoi tuntua, ettei elämällä ollut tarjota hänelle mitään hyvää.

– Olen perusvaloisa luonne, mutta yhtäkkiä kaikki alkoi näyttää vaikealta ja näköalattomalta. Vanhat pelot ja demonit alkoivat kurkkia olkapäiltäni. Putosin samaan kuiluun, jossa olin ollut ennenkin. Lopulta pelkäsin omaa varjoanikin.

Nina ymmärsi hakea apua lääkäristä. Siellä todettiin, että hänen masennuksensa oli uusiutunut. Edellisestä hän oli ehtinyt toipua muutama vuosi sitten.

Nina Mikkonen potee parhaillaan pientä ikäkriisiä.
Nina potee parhaillaan pientä ikäkriisiä. – Täytän 57 vuotta, mikä tarkoittaa, että elämää on enemmän takana kuin edessä.

”Tuntuu, että minut on luotu kantamaan juuri nämä taakat”

Alun perin Nina sairastui, koska oli käynyt elämässään lyhyessä ajassa läpi monta raskasta kriisiä: aviomies Timo T.A. Mikkosen aivoinfarktin ja kuoleman, erityislasten yksinhuoltajuuden, talousvai­keudet. Samana vuonna Timon kanssa kuolivat myös Ninan syöpää sairastanut äiti sekä lasten isotäti.

Siinä on enemmän kuin moni jaksaisi kantaa. Mutta Nina ei ajattele asiaa niin.

– Vaikeuksien kohdalla joku saattaa pohtia: miksi minä? Itse ajattelen, että miksipä en minä? Tuntuu, että minut on luotu kantamaan juuri nämä taakat. Tiedän, että lopulta kestän ne.

Tällä hetkellä Nina on saanut masennuksesta niskaotteen mielialalääkkeiden ja psykiatrisen hoitajan kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Todennäköisesti hän joutuu syömään lääkkeitä loppuelämänsä.

– Minun kohdallani se lienee oikea ratkaisu, koska tummuus vaanii taustalla koko ajan. Vaikka järkeni sanoo, että elämässäni on nyt kaikki hyvin, menee aikaa, että tuo tieto asettuu tunteena minuun. Ajattelen, että demonini ovat nyt menossa lepotilaan ja minä olen taas niitten herra.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 27/2021, jonka on kirjoittanut Rosanna Marila. Hyvinvoinnin avaimet -sarjan jutussa Nina kertoo, miten hän etsii nyt identiteettiään uudelleen poikiensa Mikaelin ja Matiaksen aikuistuessa. Miten Nina suhtautuu siihen, että monien ihmisten mielestä hänen kuuluisi jo olla uudessa parisuhteessa? Miten hän aikoo löytää terveelliset elämäntavat uudelleen toivuttuaan masennuksesta? Lue koko juttu numerosta 27/2021 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä! 

X