Julkkikset

Temptation Island -Noora ja -Markus päätyivät ohjelmaan vitsin takia: ”Olemme maalaisjuntteja pikkukylästä”

Alun perin forssalainen Noora, 28, vitsaili poikaystävälleen Markukselle, 22, ilmoittaneensa heidät mukaan Temptation Island Suomi -ohjelmaan. Markus suuttui tempusta niin paljon, että lopulta Noora päätti lähettää hakemuksen oikeasti. – Meille ilmoitettiin melkein saman tien, että me lähdemme reissuun.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Nelonen Media

Markus ja Noora olivat ehtineet seurustelleet noin vuoden ennen Temptation Island Suomi -ohjelmaan mukaan lähtemistä.

Alun perin forssalainen Noora, 28, vitsaili poikaystävälleen Markukselle, 22, ilmoittaneensa heidät mukaan Temptation Island Suomi -ohjelmaan. Markus suuttui tempusta niin paljon, että lopulta Noora päätti lähettää hakemuksen oikeasti. – Meille ilmoitettiin melkein saman tien, että me lähdemme reissuun.

Noora, 28, ja Markus, 22, ovat yksi Temptation Island Suomi -ohjelman 4. kauden pariskunnista. Forssalaisparin haku ohjelmaan ei sujunut kaikista perinteisimmän kaavan mukaan.

– Huumorintaju on aina ollut parisuhdettamme eteenpäin vievä voima. Kun elokuussa oli haku, heitin Markukselle vitsillä, että olen laittanut hakemuksen ohjelmaan. Markus hermostui. Ihmettelin, miksi hän kimpaantui asiasta niin paljon, Noora muistelee.

– Kun Noora kertoi minulle asiasta, olin töissä. Kyllä siinä tuli monta kirosanaa. Kimpaannuin Nooralle ja sanoin, että en minä voi telkkariin lähteä, Markus kertoo.

Noora antoi Markuksen olla päivän siinä uskossa, että hän on todella ilmoittanut heidät ohjelmaan. Markuksen kiukku ei laantunut tuon päivän aikana.

– Totesin, että kun hän kerran on noin suuttunut, niin minäpä pistän hakemuksen oikeasti menemään, Noora kertoo.

Pari ei uskonut pääsevänsä edes haastatteluihin

Kun Noora paljasti kuvion Markukselle, tämän sappi kiehahti jälleen. Pari alkoi kuitenkin keskustella siitä, mitä tapahtuu, jos heidät kutsutaan haastatteluihin.

– Sanoin Markukselle, että ei meille mitään pyyntöjä haastatteluun tule. Olemme maalaisjuntteja pikkukylästä, Noora kertoo.

Toisin kuin pari osasi odottaa, heidät pyydettiin haastatteluun. Pian haastattelun jälkeen homma oli selvä.

– Meille ilmoitettiin melkein saman tien, että me lähdemme reissuun, Noora sanoo.

Markus ei tiennyt sarjasta etukäteen juuri mitään

Nooralle Temptation Island -formaatti oli ennestään tuttu. Markus sen sijaan ei ollut juurikaan sarjaa seurannut.

– En oikeastaan tiennyt koko sarjaa. Olen katsonut kaksi jaksoa viime kaudesta. Minulla ei siis ollut mitään käryä, minne olen lähdössä.

Ennen saarelle lähtöä Markus suunnitteli tutustuvansa formaattiin paremmin. Ohjelma ei kuitenkaan ollut Markuksen mieleen.

– Katsoin ensimmäisen minuutin ja mietin, että voi jestas, mitä kuraa. Isäukko sanoi minulle, että ajattele ohjelmaan lähtemistä ilmaisena lomana. Niin ajattelin tehdä. Mutta ei sitä kotisohvalta tajua, kuinka raskasta saarella on, Markus sanoo.

Kumpikaan ei antaisi anteeksi pettämistä

Sekä Markuksen että Nooran mielestä pahinta, mitä saarella voisi tapahtua, olisi se, että oma kumppani menisi harrastamaan seksiä jonkun saarella olevan sinkun kanssa. Se olisi heidän suhteensa loppu. Kumpikaan ei olisi valmis antamaan pettämistä anteeksi.

– Meitä molempia on petetty aiemmissa parisuhteissa. Olen edellisessä parisuhteessa yrittänyt antaa pettämisen anteeksi. Kokemuksen syvällä rintaäänellä: se ei tule toimimaan, Noora sanoo.

– Ei tule, Markus komppaa.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin klo 22 Nelosella.

X