Julkkikset

Noora Karma muutosten keskellä: ”Ikävöin aiempaa taloudellista tilannettani, mutta en entistä stressiä”

Mentalisti Noora Karman elämässä on ollut isoja muutoksia. Avioeron jälkeen iski koronakriisi, joka vei taikurinkeikat ja vähensi oppilaita Nooran Talent-koulusta. Lisääntyneen vapaa-ajan Noora on käyttänyt oman hyvinvointinsa lisäämiseen. – Olen nykyään tosi hyvässä kunnossa, Noora sanoo.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Tiia Ahjotuli

Mentalisti Noora Karma luopui tissuttelusta ja lisäsi liikuntaa elämäänsä.

Mentalisti Noora Karman elämässä on ollut isoja muutoksia. Avioeron jälkeen iski koronakriisi, joka vei taikurinkeikat ja vähensi oppilaita Nooran Talent-koulusta. Lisääntyneen vapaa-ajan Noora on käyttänyt oman hyvinvointinsa lisäämiseen. – Olen nykyään tosi hyvässä kunnossa, Noora sanoo.

Mentalisti Noora Karman taikurikeikat loppuivat koronapandemian myötä, joten hänellä on ollut enemmän aikaa itselleen. Noora on käyttänyt ajan itsestään huolehtimiseen.

– Olen jättänyt alkoholin pois, nukkunut tosi pitkiä yöunia ja liikkunut valtavasti. Vaikken aiemminkaan juhlinut kuin muutaman kerran vuodessa, pienikin tissuttelu alkoi tuntua turhalta, ja minulle tuli siitä hirveä ahdistus, Noora sanoo.

– Juominen ei sovi minulle, ja päätin, että keskityn mieluummin urheiluun ja omaan hyvinvointiini. Ikävöin kyllä vähän aiempaa taloudellista tilannettani, mutten lainkaan sen aikaista stressiä ja kiirettä.

Noora on jo huomannut elämäntapamuutoksen vaikutukset itsessään.

– Olen nykyään tosi hyvässä kunnossa. Tulokset, joita olen salilla ja lenkkeilemällä saavuttanut, ovat vain entisestään motivoineet minua jatkamaan. Haluan olla paras versio itsestäni.

Lue myös: Noora Karma: ”Itsetuntoni murtui kipeässä parisuhteessa”

Noora Karman koulu sai keväällä koronatukea

Noora Karma pyörittää omaa esittävien taiteiden kouluaan Talent Schoolia. Koulu sai keväällä 28 000 euroa koronatukea Business Finlandilta. Koulussa on pyörinyt opetus läpi poikkeusajan, vaikka oppilaita onkin ollut vähemmän.

–Kaikki työaikani menee nyt koulun pyörittämiseen, kehittämiseen ja laajentamiseen. Uskon, että se on loppuelämän projektini, Noora sanoi.

Mentalisti Noora Karma on koronan myötä keskittynyt kuntoilemiseen.
Mentalisti Noora Karma on koronan myötä keskittynyt kuntoilemiseen. – Olen nykyään tosi hyvässä kunnossa.

Noora Karma: En kaipaa uutta suhdetta

Viime vuonna aviomiehestään eronnut taikuri ei havittele tällä hetkellä uutta suhdetta.

– Minulla on nyt tosi hyvä fiilis, ja nautin siitä, että olen vapaa kuin taivaan lintu. En kaipaa elämääni yhtään ylimääräistä sotkua tai stressiä. Lastenkin kanssa meillä toimii kaikki tosi hyvin kolmeen pekkaan, Noora sanoi.

X