Julkkikset

Olga Temonen kertoo Seurassa, kuinka korona uhkaa perheen taloutta: ”Eilen kerroimme lapsille, että rahat ovat nyt vähissä”

Koronavirusepidemia vei Olga ja Tuukka Temosen uuden elokuvan yleisön. Nyt Temosia uhkaavat jopa satojen tuhansien eurojen tappiot. – Meillä on vielä mahdollisuus selvitä, Olga sanoo.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Om-Arkisto

Olga Temonen luottaa, että perhe selviää tästäkin kriisistä.

Koronavirusepidemia vei Olga ja Tuukka Temosen uuden elokuvan yleisön. Nyt Temosia uhkaavat jopa satojen tuhansien eurojen tappiot. – Meillä on vielä mahdollisuus selvitä, Olga sanoo.

Näyttelijä-tuottaja Olga Temonen kertoo uusimmassa Seura-lehdessä, kuinka hän ja ohjaajapuoliso Tuukka Temonen aikoivat juhlia kahden vuoden työnsä tulosta maaliskuussa, kun Aika jonka sain -elokuva sai kutsuvierasensi-iltansa. Odotukset olivat korkealla: Olga nähdään valkokankaalla tähän asti suurimmassa roolissaan, elokuva oli saanut hyviä arvioita ja katsojatkin tuntuivat kiinnostuneen.

Sitten Suomen hallitus tiedotti massiivisista rajoitustoimista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Olga ja Tuukka joutuivat päättämään, pitääkö elokuva vetää kokonaan pois teattereista.

”Edellinen elokuva Valmentaja oli monella tapaa pettymys, ja kun vaikutti pitkästä aikaa siltä, että nyt onnistumme, sitten tuli tämä”, Olga Temonen sanoo nyt Seurassa.

Ennen kuin suurin osa Suomen elokuvateattereista sulkeutui, Temosten elokuvan näki yli 11 000 suomalaista. Se oli avausviikonloppunaan katsotuin elokuva Suomessa.

Temoset eivät siirtäneet ensi-iltaansa koronaviruksen takia, jotta elokuvateatteriyrittäjät saisivat edes jotain tuottoja.

”Meillä on vielä mahdollisuus selvitä. Monella muulla on paljon vaikeampi tilanne. Toki olemme tehneet kaksi vuotta töitä ja nyt olisi ollut olisi ollut palkanmaksun aika. Myöskään edellisestä elokuvasta ei tullut muuta kuin laskuja. Mutta eiköhän tästä selvitä”, Olga sanoo luottavaisesti.

Olga Temonen puhuu lapsille avoimesti

Temosten edellisestä elokuvasta, Jari Sarasvuosta kertovasta Valmentajasta, jäi pariskunnalle maksettavaksi 200 000 euron velat. Nyt velat on maksettu pois.

Temoset ovat rahoittaneet itse noin neljäsosan Aika jonka sain -elokuvan 840 000 euron budjetista. Nyt pariskunta ennakoi vaikeita aikoja ja antoi juuri firmansa Optiparin kuudelle työntekijöille lomautusvaroituksen.

Koronaepidemia aiheuttaa silti tappioita. Olgan mukaan pahimmillaan puhutaan ”sadoista tuhansista euroista”. Olga Temonen uskoo, että he selviävät tästäkin vastoinkäymisestä tekemällä paljon töitä, mutta omista kuluista on karsittava.

Kesäisin perhe pyörittää Olgan farmi -kotieläinpihaa, ja koronaepidemia uhkaa myös sen toimintaa. Ainakin toukokuun ryhmävaraukset ovat vaarassa peruuntua.

Lue myös: Olga Temonen paljastaa kärsineensä rytmihäiriöistä kohta vuoden: ”Pelkään kuolemaa ja rakastan elämää”

Temoset ovat kertoneet epäonnestaan avoimesti myös lapsilleen Torstille, 6, Hilmalle, 8, ja Helgalle, 10.

”Lapsille ei saa tulla olo, että kaiken tämän keskellä heidän pitäisi vielä huolehtia meistä. Eilen kerroimme, että rahat ovat nyt vähissä. Lapset sanoivat, että on nälkä, mutta uskaltaako täällä nyt syödä. Sanoin, että kyllä uskaltaa”, Olga sanoo.

Lue lisää uusimmasta Seurasta!

X