li andersson
– En malta odottaa, että pääsen luomaan uusia muistoja oman perheeni kanssa, Li Andersson kertoi aiemmin Annan haastattelussa.
Julkkikset

Opetusministeri Li Andersson valmistautuu jäämään kevääksi äitiysvapaalle: ”Kaikki tuntuu oikealta ja niin luonnolliselta”

Esikoistaan odottava opetusministeri Li Andersson, 33, jää pian äitiysvapaalle. Elämänmuutos on suuri, mutta ei sittenkään niin pelottava kuin hän aikaisemmin ounasteli.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

Miten monta unelmaa voikaan kerralla käydä toteen? Sen ajatuksen äärellä Li Andersson on ollut viime aikoina usein. Kesällä 2019 alkanut opetusministerin pesti on ollut hänen haaveidensa täyttymys.

Viime keväänä toinen, lapsuudesta asti elänyt toive toteutui: hän huomasi odottavansa vauvaa. Lin ja hänen avopuolisonsa Juha Pursiaisen esikoinen syntyy vuodenvaihteen tienoilla.

Lillä on edessään suuri elämänmuutos, kun hän jää hieman ennen joulua äitiysvapaalle.

– Olin henkisesti varautunut voimakkaaseen identiteettikriisiin äitiysvapaan kynnyksellä, koska olen juuri nyt unelma-ammatissani ja suhtaudun työhöni hyvin kunnianhimoisesti. Pohdin etukäteen, onko minun vaikea jättäytyä pois töistä, hän myöntää.

– Kun on tehnyt poliittista työtä hyvin intensiivisesti kymmenen viime vuotta, joista yli neljä vuotta puolueen puheenjohtajana, on iso muutos elämässä siirtyä sivuun keskittymään omaan perhe-elämään.

Mutta mitä pidemmälle odotus on edennyt, sitä varmemmalta olo tuntuu. Hetkellinen irtautuminen ministerin työstä ei kirpaise sittenkään.

– Kaikki tuntuu oikealta ja niin luonnolliselta. Odotan uutta elämänvaihetta hyvin paljon. Pelkäsin identiteettikriisiä turhaan.

Li palaa töihin opetusministeriöön kevään jälkeen, mutta tarkkaa ajankohtaa hän ei ole vielä ilmoittanut. Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävästä ei äitiysvapaalle jäädä, mutta joitakin tehtäviä hän aikoo delegoida varapuheenjohtajille muun muassa ensi kevään kunnallisvaalien aikoihin. Päävastuun hän haluaa kantaa itse puolueen johtajana. Käytännön järjestelyt riippuvat siitä, miten uusi elämä pienokaisen kanssa alkaa sujua.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Jutussa Li Andersson kertoo muun muassa omasta lapsuudestaan ja siitä, kuinka tärkeää avantouinnista on hänelle tullut.  Lue koko juttu Annasta 49/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X