Sanna Marinin Emmasta piti alun perin tulla ihan toisen niminen – elämä kuitenkin yllätti, kuten Sanna on myös pääministerinä saanut monesti huomata: ”Kukaan ei ole yksin oikeassa”
Sanna Marinilla on takanaan historiallinen kevät. Vakavien asioiden keskellä hän haaveilee pienistä ilon hetkistä ja kesälomasta perheen kanssa. – Toivoisin, että voisin vaikka käydä oman tyttöni kanssa uimarannalla, pääministeri sanoo.
Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Liisa Valonen, Mvphotos, Om-Arkisto, Lk, Sanna Marinin Instagram
Sanna Marinilla on takanaan historiallinen kevät. Vakavien asioiden keskellä hän haaveilee pienistä ilon hetkistä ja kesälomasta perheen kanssa. – Toivoisin, että voisin vaikka käydä oman tyttöni kanssa uimarannalla, pääministeri sanoo.
Pikkuinen tyttö on nukahtanut kesken leikkinsä pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa. Lapsi on Emma Marin, neljä ja puoli vuotta.
– Emmalle on nyt tosi tärkeää, että hänen ikänsä muistetaan mainita puolen vuoden tarkkuudella, hänen äitinsä Sanna Marin naurahtaa.
Tapaamme toisemme Teamsissa, sillä työtä täynnä olleen, paljon matkoja ja tapaamisia sisältäneen kevään päätteeksi pääministeriin oli iskenyt korona. Onneksi oireet olivat lieviä.
Pääministeriä huvittaa ja liikuttaa nukkuva lapsi. Sen kuulee, kun hän puhuu tyttärestään.
– Tämä on ollut elämäni onnellisinta aikaa, Sanna Marin sanoi , joka tehtiin hänen ollessaan vanhempainvapaalla.
”Olen ihmeissäni, mitä kaikkea Emma jo osaa”
Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut
Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.
Kommentit
Onko sinun työsi määkiä arvostelemassa ihmisiä kommenttikentissä?
Kommentit
Tämä nainen se antaa haastatteluja joka lehteen mutta sitten valittaa että kun hänestä otetaan kuvia… Keskittyisi hoitamaan töitänsä!
Onko sinun työsi määkiä arvostelemassa ihmisiä kommenttikentissä?
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous