Julkkikset

Paineiden alla aikuistunut Ellinoora: ”Oman haurauden näyttäminen on suurinta voimakkuutta”

Epäonnistumisen pelko jarrutti Ellinooraa, 25, vuosien ajan. Kun omat työkalut eivät riittäneet eteenpäin menemiseen, hän aloitti terapian. Nyt hän on suosion aallonharjalla. – Olen iloinen, että valitsin tällaisen tien. Minun ei tarvitse olla superseksikäs tai täydellinen saadakseni hyväksyntää.

Teksti:
Sari Hannikainen
Kuvat:
Sampo Korhonen

– Koen tunteet hyvin vahvasti: surun, vihan, rakkauden... Se on antoisa mutta myös kuluttava tapa elää, Ellinoora sanoo.

Epäonnistumisen pelko jarrutti Ellinooraa, 25, vuosien ajan. Kun omat työkalut eivät riittäneet eteenpäin menemiseen, hän aloitti terapian. Nyt hän on suosion aallonharjalla. – Olen iloinen, että valitsin tällaisen tien. Minun ei tarvitse olla superseksikäs tai täydellinen saadakseni hyväksyntää.

Jos mielessäsi on valmis laatikko, jonne haluaisit sovittaa laulaja, muusikko Ellinooran, unohda se. Hän ei nimittäin sovi tai halua sopia sinne. Hän ei halua olla vain hauras nainen, joka laulaa melankolisia lauluja. Tai voimabiisien rohkea tahtonainen. Hän haluaa olla molempia ja kaikkea siltä väliltä.

Ellinooralla on vaaleanpunainen tukka ja päällään Lontoon-reissulla Primarkista ostettu pinkki pörrötakki. Kuin hattara, voisi joku hänestä ajatella, ja se on juuri sitä, mitä hän haluaakin. Pitäkää vain hattarana, kyllä hän sitäkin voi olla.

– Haluan olla ihminen. Oman haurauden näyttäminen on suurinta voimakkuutta. Voin olla hyvin herkkä ja heikko. Silti olen myös hiton väkevä, vahva, järkevä ja ajatteleva, hän sanoo.

– Liian usein meitä naisia yritetään änkeä bokseihin, joissa mahtuu olemaan vain tietynlainen. Minua se on aina ahdistanut. Siksi olen halunnut omia tyttöjen värinä pidetyn vaaleanpunaisen, neutralisoida sen ja liittää sen monenlaisiin tunnetiloihin.

Ellinooran uuden levyn nimi on Vaaleanpunainen vallankumous. Vallankumous ei kuitenkaan liity pelkästään väriin vaan myllerrykseen, joka hänen sisällään on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana. Siitä hän kertoo levyn teksteissäkin. Niissä hän näyttää koko tunneskaalansa.

– Vähän jopa harmittaa miettiä sitä tyyppiä, joka olin vielä kolme vuotta sitten. Silloin, ensimmäisenä keikkakesänäni, esiinnyin kauluspaidassa ja maiharikengissä. En ollut vielä sinut itseni ja sen kanssa, mitä haluan itsestäni antaa. Monta vuotta pelkäsin epäonnistumista.

– Jos ahdistus ja pelko ovat koko ajan läsnä, ei enää osaa olla onnellinen. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että osaisin.

Omista rajoista kiinnipidon opettelua

Tähti Ellinoorasta on tullut nyt, vaikka musiikkia hän on tehnyt ammatikseen kuusi vuotta ja kiertänyt keikoilla neljä vuotta lähes yhtäjaksoisesti. Viimeisen puolen vuoden aikana hänet on nähty uransa isoimmilla keikoilla, lähes kaikki syksyn klubikiertueen esiintymiset ovat olleet loppuunmyytyjä. Syyskuussa uusi albumi meni suoraan listaykköseksi, kriitikot ylistivät hänen taitojaan laulunkirjoittajana ja Suomen Musiikkikustantajat ry palkitsi hänet muun muassa Vuoden kevyen musiikin tekijänä, jo toistamiseen.

Kaksi vuotta sitten Ellinoora koki, että hänen omat työkalunsa eivät riitä eteenpäin menemiseen. Taustalla oli tapahtumaketjuja, jotka hänen oli selvitettävä itsensä kanssa. Hän aloitti terapian ja käy ammattiauttajalla edelleen noin kerran viikossa.

– Siellä voin puhua ilman filtteriä, se on minun paikkani. Terapiassa olen oppinut pitämään kiinni rajoistani. Olen luonteeltani kiltti. Haluaisin, että kaikilla olisi hyvä mieli ja että osaisin tehdä kaiken oikein. Mutta aina se ei ole mahdollista.

– Koen tunteet hyvin vahvasti: surun, vihan, rakkauden… Se on antoisa mutta myös kuluttava tapa elää. Terapiassa olen saanut työstettyä jyrkkyyttäni. Minulla on pienestä asti ollut vahvat mielipiteet ja oma totuuteni. Nykyisin pyrin ymmärtämään myös muiden totuuksia.

– Pyrin teksteissäni siihen, että en ole aina uhri tai satutettu vaan myös vihainen nainen, joka toimii ja näyttää vihansa: sinä loukkasit minua ja siksi kirjoitin tämän sinulle, Ellinoora sanoo.
– Pyrin teksteissäni siihen, että en ole aina uhri tai satutettu vaan myös vihainen nainen, joka toimii ja näyttää vihansa: sinä loukkasit minua ja siksi kirjoitin tämän sinulle, Ellinoora sanoo.

Tärkeä päätös

Olisipa hänellä ollut kristallipallo kuusi vuotta sitten. Silloin 19-vuotias Ellinoora ajatteli, että hänestä ei tule mitään.

Hän istui lentokoneessa jossakin Berliinin ja Helsingin välillä. Takana oli ensimmäisen singlen Sellainen mies videon kuvaukset. Hän oli saanut kaksi vuotta aikaisemmin levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa ja valmisteli ensimmäisen levynsä julkaisua. Tavallisen oululaisperheen ainokaisen tuhkimotarina. Paitsi että ei ollut.

Ellinoora itki matkalla kotiin. Kappale ei tuntunut hänestä omalta: tämä ei ole sitä mitä haluan tehdä, hän ajatteli. Musiikki oli hänelle niin tärkeää, että hän ei olisi valmis kompromisseihin.

Myöhemmin syksyllä hän ilmoitti levy-yhtiölle, että albumin teko pitää keskeyttää. Biisit syntyisivät jatkossa omasta kynästä. Se jäi kertomatta, että ei hänellä ollut hajuakaan, että miten. Hän oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta Oulussa.

– En silloin miettinyt pätkän vertaa, että päätöksestäni voisi seurata vaikka potkut. Tunsin oman arvoni, enkä lähtenyt tekemään itseäni vastaan.

Unelmia, pelkoja ja paineita

Potkuja ei tullut, Ellinoora sai jatkaa levy-yhtiössä, sillä hänen potentiaaliinsa uskottiin. Seurasi muutto Oulusta Helsinkiin, jossa alkoi omien kappaleiden sävellys- ja sanoitustyö. Omasta mielestään hän oli valmis aikuisen rooliin ja vastuunkantajaksi. Mutta oliko sittenkään? Urapaineet olivat nyt moninkertaiset. Tavallaan hän oli itse asettamassaan ansassa: onnistuminen oli hänen varassaan.

Uuden levynsä avauskappaleessa Marie Antoinettessa Ellinoora laulaa: Oliko tää sitä mitä sä oikeesti halusit / Kuinka kaikesta luovuit et korkeimmal istuisit

– Urani ensimmäisinä vuosina keskityin tuijottamaan omia varpaitani ja miettimään, että olen täysin epäonnistunut. En juuri tutustunut alan ihmisiin. En enää ollut se sosiaalinen, välitön tyttö Oulusta. Identiteettini muuttui. Minussa on aina ollut herkkä, omaan rauhaan vetäytyvä puoli, mutta Helsingissä se tuli päällimmäiseksi.

Menestystä alkoi kuitenkin tulla jo 21-vuotiaana. Mä en tahdo olla enää Carrie / Huutaa ”Marry me” / Joka hiton nurkalla, rallatettiin syksyllä 2015 Ellinooran ensimmäisen hitin tahdissa. Sitten tuli pahaa oloa ja ahdistusta kuvaava Elefantin paino, platinaa myynyt esikoislevy ja vuosiksi venyvä keikkaputki. Tuhkimotarina tuli todeksi. Mutta levollinen onni, se pysyi juuri kurkotusta kauempana. Menestys ei tarkoittanutkaan sitä, että kaikki elämässä olisi hyvin.

– Jos minulle olisi kerrottu 17-vuotiaana, kun olin allekirjoittamassa levytyssopimusta, mitä kaikkea tulen artistina kantamaan ja kohtaamaan, en tiedä, olisinko laittanut nimeäni alle. Jouduin muuttumaan ihmisenä paljon, luopumaan osasta itsestäni ja kokemaan asioita, joihin parikymppinen ei ole vielä valmis.

– Kun saavuttaa sen, mistä on unelmoinut, iskevät myös suurimmat pelot ja paineet: miten menestystä ylläpidetään, mitä seuraavaksi, pystynkö tähän…Huomasin, että minun on pakko olla sinut itseni kanssa, jotta voin tehdä tätä työtä, jota rakastan.

Lue myös: Tämä helppo kikka lievittää Ellinooran stressiä: ”Se saa minut tuntemaan, etten ole ihan kädetön”

Ihminen ilman roolia

Sisäisiä kontrastejaan ja ristiriitaisuuksiaan Ellinoora on opetellut parin viime vuoden aikana hyväksymään. Hän on se rohkea artisti, joka uskaltaa pysäyttää levyntekokoneiston. Mutta hän on myös se pelokas nainen, joka yrittää olla näkymätön McDonaldsin hampurilaisjonossa yöllä keikan jälkeen, ettei kukaan huutelisi mitään ikävää. Molemmat puolet ovat osa häntä.

– Tämän ammatin paradoksi on, että ensin toivoo, että voi kun joku huomaisi, ja kun joku huomaa, pelkää, mitä hän ajattelee.

Se pinkkitukkainen paksu tyttö lauloi hienosti. Ellinoora muistaa vieläkin kommentin, joka hänestä kirjoitettiin viime vuonna esitetyn Vain elämää -ohjelman yhteydessä. Tällaisten kommentoijien takia en ainakaan laihduta, Ellinoora päätti. Hän tietää, että ikävät kommentit voivat vääristää kehonkuvaa tai saada erakoitumaan.

– Arvostan sitä, että kroppani toimii ja voin tuottaa ääntäni terveesti. Se, että minulla on hyvä olo, on paljon tärkeämpää kuin se, mahdunko s-koon vaatteisiin. En ole malli. Jos sopivaa vaatekokoa ei löydy, tehdään se itse. Tehdään vaikka sukkahousut, jotka eivät purista.

Ellinooran luottotiimiin kuuluvat stylisti Ida Nyrhinen ja meikkaaja Neea Kuurne, jotka kannustavat häntä kokeilemaan uusia tyylejä.

– Olen iloinen, että valitsin urallani tällaisen tien. Minulla ei ole suojamuuria tai roolia. Minun ei tarvitse olla superseksikäs tai täydellinen saadakseni hyväksyntää. Voin olla tavallinen ihminen, hyvä biisien tekijä sekä tulkitsija upeassa tyllihameessa ja timanttisukkiksissa.

Lempeästi eteenpäin

Henkisen voinnin lisäksi Ellinoora on parin viime vuoden aikana panostanut kehonsa terveyteen ja itselleen sopivaan ruokavalioon. Herkästi reagoivassa kehossa tietyt asiat sytyttävät tulipaloja. Hän on miettinyt uusiksi esimerkiksi suhteensa alkoholiin.

– En ole koskaan ollut ihminen, joka joisi lasillisen viiniä ruoan kanssa. Kun olen lähtenyt viihteelle, olen myös lähtenyt. Alkoholilla on helppo nollata kierrokset, mutta se on myös hermomyrkky. Haluan elää niin, että stressitasoni ei nouse niin sairaalloiseksi, että sitä pitäisi nollata.

Ellinoora ei ole juonut olutta kahteen vuoteen. Hän pitää sen mausta mutta on huomannut, että se ei vain sovi hänen keholleen. Siitä tulee huono olo monella eri tavalla.

– Olen tullut entistä tietoisemmaksi siitä, miltä kehossani tuntuu. Nykyisin käytän alkoholia harvoin. Voisin juoda lasillisen samppanjaa silloin tällöin, mutta mieluummin olen juomatta. Absolutisti en silti ole.

Ääripäitä hän haluaa välttää. Jos epäterveellinen elämä ei ole hänelle hyväksi, ei sitä välttämättä ole yliterveellinenkään. Sen sijaan hän on opetellut tuntemaan kehoaan kohtaan lempeyttä. Asiat, joista tulee hyvä olo, ovat yleensä hyväksi.

Ellinoora ajattelee, että elämän pitääkin tuntua monenlaiselta nuorena aikuisena. – Ehkä joskus vuosien päästä tulee seesteinen vaihe, jolloin voin katsoa taaksepäin ja miettiä, että tästäkin selvittiin.
Ellinoora ajattelee, että elämän pitääkin tuntua monenlaiselta nuorena aikuisena. – Ehkä joskus vuosien päästä tulee seesteinen vaihe, jolloin voin katsoa taaksepäin ja miettiä, että tästäkin selvittiin.

Yhteinen työhuone

Metamorfoosia oululaisesta teinistä tähdeksi Ellinooran ei ole tarvinnut käydä yksin läpi. Rinnalla on ollut äidin, isän ja mummin lisäksi Samuli Sirviö, joka on hänen puolisonsa, tuottajansa ja bändinsä kitaristi. He tapasivat, kun Ellinoora oli 19-vuotias.

– Olen onnellinen ja kiitollinen, että eteeni on sattunut ihminen, joka on hyvä.

Ellinoora on tehnyt paljon tekstejä satutetusta sydämestä ja rikotusta luottamuksesta.

– Nuorena luulin, että Disney-rakkautta on olemassa, mutta nuoret osaavat kohdella toisiaan todella julmasti. En enää ikinä antaisi elämässäni sijaa sellaisille harjoitteluparisuhteille.

Ellinoorasta on hienoa, että hänen puolisonsa viihtyy taustalla. Kahden artistin parisuhde voisi olla tahtojen taistelua.

– On se sitä välillä nytkin, sillä en ole helppo kumppani. Vaadin paljon itseltäni ja ihmisiltä, jotka tekevät kanssani töitä.

Parilla on yhteinen työhuone Helsingissä. Siellä he ovat yleensä arkisin paitsi maanantaisin. Se on Ellinooran ”sunnuntai” keikkaviikonloppujen jälkeen. Silloin hän lepää tai siivoaa, tekee mitä huvittaa. Yleensä biisit syntyvät niin, että Ellinooralla on ensin ajatus melodiasta, ja sen jälkeen tulee teksti.

Uutta levyä tehtäessä oli ajanjakso, jolloin hänestä tuntui, että kirjoituskyky ja oikeastaan koko tulevaisuus olivat täysin hukassa.

– Rakas tuottajani sanoi minulle silloin, että mitä jos lopettaisit valittamisen ja kirjoittaisit ylös kaiken, mikä ketuttaa, sillä ajatuksella, että kukaan ei kuule tai lue tekstiä.

Niin syntyi Antibiisi. Sen tekstissä Ellinoora purkaa paineita, joita hänelle artistina annetaan ja joita hän itselleen asettaa. Välillä koko ala tuntuu hänestä järjettömältä.

Ellinooran rauha

Ja sitten on niitä ihan toisenlaisia hetkiä.

Ellinoora on elänyt viime kuukaudet menestyksen, kehujen ja suitsutuksen pyörteessä. Tällaista sen keskellä on:

On kesäkuun viimeinen lauantai. Alkamassa on uran ensimmäinen keikka Provinssin päälavalla. Ellinooralla on jalassaan Guccin sortsit, jotka tuntuvat vähän liian tiukoilta. Niitä pitää laskea alemmas. Sitten laitetaan langattoman mikrofonin lähetin päälle.

Sydän pamppailee. Tuleekohan ketään, hän miettii ja kurkistaa kulisseista kohti yleisöä. Sitä valuu esiintymislavan eteen kuin pieniä mustia muurahaisia. Henki salpautuu, samalla ensimmäinen biisi alkaa, pitää juosta ja keskittyä laulamiseen. Kriittinen, ylianalyyttinen mieli vaimenee.

Ihmismeri laulaa mukana, tanssii, itkeekin. Biisit ovat nyt heidän omiaan. Ellinooralla on rauha. Hän on pyörteen imussa.

Juttu on julkaistu Annassa 41/2019.

X